Perjantaina oli kauan, pitkään, hartaasti ja innolla odotettu blogimuijien pikkujoulu ja Varjoawards. Itsehän olen käytännössä blogimuija, joten pääsin muiden mammojen sekaan bailaamaan. Tietysti.

Alunperin tämä meidän Varjoawards syntyi vitsistä. Vitsistä, jossa en itse edes alunperin ollut mukana. Alkuperäinen suunnitelma oli tiettävästi kokoontua viinipänikät kainalossa Turun kuningattaren olohuoneen lattialle.

Homma kuitenkin lähtee tunnetusti herkästi lapasesta, niin myös nyt. Loppujen lopuksi olohuoneen lattia vaihtui hienoksi juhlatilaksi, kun pääsimme rellestämään kokoontumaan arvokkaasti Deligon tiloihin.

Juhlia järjestäessä on aina satamiljoonaa vaaran paikkaa, joita hermoilla ja stressat etukäteen. Jos kukaan muu ei yhtään olekaan juhlatuulella, sitten vaan vaivaantuneena ja närkästyneenä muiden (=minun) juhlatuulesta istutaan skumppalasiin syljeskellen nurkassa. Jos juomat loppuu kesken, jos ruoka on kylmää ja pahaa, jos soittolista ei lataudu ja minähän en mitään teräviä juo edes pikkujouluissa. Sit kaikki lähtee vaivautuneena yhdeksältä kotiin että no olipas kyllä juhlat huhuh harvoin tulee ihan kahta lasia juotua juu hei nyt sitten.

Mutta tietenkään niin ei käynyt nyt, eikä tällä porukalla varmasti koskaan käykään. Kaikki kutsutut olivat niin innokkaassa ja iloisessa juhlatunnelmassa heti alkuillasta, että jopa minä meinasin hämmentyä. Ei mitään vaivaantunutta sievistelyä, vaan heti kun oli saatu takit naulakkoon ja juhlakengät jalkaan, koohotettiin kuvausseinälle, siemaistiin skumpat huiviin ja hienovaraisesti kyseltiin, että mistäs ne toiset lasilliset saisi. Iloinen puheensorina ja goodiebagien tutkiskelu valtasi koko tilan. Goodiebagithän jaettiin tietysti heti tullessa, ettei tarvitse kenenkään koko iltaa jännittää, että tuleeko lahjapusseja ja mitä niissä on. Oli monta vanhaa ihanaa tuttua ja muutama ennentapaamaton, vähintään yhtä ihana uusi tuttavuus. Blogimuijat on parhaat muijat.

Hetkeksi maltettiin sentään istua alas syömään. Ruuat olivatkin ensiluokkaiset: Turusta lähtöisin oleva, nyt muuallekin suomeen levinnyt Pizzarium sekä vielä toistaiseksi vain Turussa asiakkaitaan hellivä Roots Kitchen tarjosivat meille ihanat ruuat. Pizzariumin pizzat lienevät jo kaikille tuttuja ja Roots Kitcheniinkin kannattaa ehdottomasti tutustua. Erityisesti Rootsin falafelpyöryköitä kaipailtiin juhlajärjestäjien FB-chatissa lauantain piristäjäksi useammallakin kotisohvalla.


Ja kuten sanottu, pikkujoulujen lisäksi juhlimme myös Varjoawardsia. Gaalatilaisuudessamme palkittiin 15:ssa kategoriassa 14 eri bloggaria. Olipa kyllä ihana osallistua gaalaan, jossa kenenkään ei tarvinnut edes hiljaa mielessään pettyä tai harmitella, vaan sai aivan vapautuneesti iloita sekä omasta että muiden voitosta. Instagramissa jo vilautinkin omaa diplomiani, mutta palaan omaan palkintooni ja omassa itsessäni rypemiseen vielä ihan omassa postauksessaan.


Kuten sanottu, niin oikein kukaan ei olisi kyllä malttanut istua. Siinä mielessä, tekstin perusteella, voisi melkein kuvitella olleensa bailaamassa ennemmin lasten kuin mammojen kanssa. Nimittäin aika äkkiä palkintojen jaon loputtua bailattiinkin jo kuin viimeistä päivää: bailattiin läpi Leidit lavalla -hittiputket, Kaija Koot, ABBAt ja Whitney Houstonit.


Juhlamme olivat siis toki Turussa, mutta oli jotenkin niin hauska ja hyvä tunnelma, että monien muiden mukana päädyin yöpymään Lauralle. Juhlien jälkeen on kieltämättä hauskempaa herätä seurassa kuin yksinään, saa helpommin tehokkaan päivän käyntiin. Olin onneksi pakannut reppuuni Finlaysonin Unipussin. Olin kuolla nauruun, kun piti vain muinamiehinä napata se aamulla lähtiessä sohvalta ja tunkea reppuun, mutta Lauran molemmat koirat olivat kömpineet sisälle unipussiini nukkumaan.



Olotiloja energisoitiin brunssilla. Auringon hellimässä talvipäivässä kävelimme siivoamaan viimeisiä jälkiämme (aika vähäisiä, juhlimme siististi) juhlapaikalle. Käytiin kävellessä läpi neuvolakäynnit, terveyskeskusten tietokannat ja niihin kirjatut merkinnät, anopit ja isovanhemmat, kaukaiset ja lähellä asuvat sukulaiset, luonteenpiirteet, tontut, enkelit ja sukupuolisensitiivisyydet.

Juhlapaikalle oli kuin ihmeen kaupalla jäänyt vielä korkkaamaton Footmarkin viinipänikkä (kiitos Norexille viineistä). Tuntui uskomattomalta, mutta totta se oli.

Koska olin mukana löytämässä säästynyttä pänikkää, koin lähes velvollisuudekseni myös ottaa sen lähtiessäni mukaan.