Sinkkuelämä alkoi kieltämättä välillä jo vähän kyllästyttää. Olen odotellut uuden rakkauden marssimista elämääni.

Kyllä se voi tulla yllättävänkin pian, kun sitä vähiten odottaa, sanovat kaikki. Olen ollut epäileväinen. Ei kuitenkaan tule, ketään, koskaan, missään, mitenkään, mistään, mitään, olen pää tyynyjen sisällä ulvonut.

Mutta joskus myöhemmin on ennemmin. Niin kävi nytkin. Vanha rakas palasi luokseni, vähän ennen aikojaan jopa. Tiesin hänen palaavan, mutta aikaistunut paluu oli yllätys, jota en osannut odottaa.

Tuntuu taas hyvältä. Tasapainoiselta, arki lähtee taas rullaamaan. Tiedättekö sen sanonnan, jos sanot tulevasi puoli kahdeksalta, jo seitsemältä alan olla iloinen?


Tänään rakkaani palasi luokseni. Tein edullisen, semi-terveellisen ja helposti sängyssä syötävän illallisen. Rakkaani kanssa kun emme koskaan poistu vuoteesta, vaan vietämme arkipäivittäisen hetkemme keskittyen toisiimme, syrjäyttäen kaiken muun. Odotan eväiden kanssa vuoteessa kun rakkaani saapuu.

On vain me kaksi, minä ja hän. Tai no, rehellinen ollakseni, he. Rakkaani jo vuodesta 1999. Salatut elämät palasi eilen kesätauolta. Suhteemme ehti vähän väljähtyä keväällä, olimme vapaaehtoisesti viikkoja erillämme. Nyt kuitenkin uskon, että suhteemme lähtee uuteen kukoistukseen. Onhan rakkaassani vikansa, mutta yritän olla vaatimatta Salkkareilta liikaa. Salkkarit taas eivät vaadi minulta mitään.


Ajelehtivan kesän jälkeen kaikki näyttää taas selkeältä ja tarkoitukselliselta. Jos en muuta, niin tiedän, missä olla päivittäin puolikahdeksalta. Ei ole enää tarvetta rymytä baareissa tai illanvietoissa, vaan viihdyn taas mainiosti kotona.

Salkkarit, pienempikuin kolme ja silti suurempi muita.