Tietoa mainostajalle ›

Eilen kaikki oli keltaista (paitsi sade ja sekös harmittaa)

Voooi hitsi, piti runoilla teille hienoa symboliikkaa siitä, miten tänään kaikki oli keltaista. Oli kaatosade ( okei, ei, sade ei ollut k...

Voooi hitsi, piti runoilla teille hienoa symboliikkaa siitä, miten tänään kaikki oli keltaista.

Oli kaatosade (okei, ei, sade ei ollut keltaista, toim. huom.) ja kädessä oli banaani kun rivakasti askelsin läpi katujen, joille oli jo läsähdellyt keltaisia lehtiä (hyvin terhakkaita epäsyksyisiä keltaisia, ja siis puiden lehtiä, ei keltaisen lehdistön lehtiä, toim. huom. taas täältä takarivistä).

Mutta sitten muistin, että saatana, tää keltaisuus on puhuttu blogissa jo ennenkin.

Mutta runoilen nyt silti, kun keltainen minua inspiroi. Tai ei inspiroi, vähän jotenkin vastenmielinen väri (josta silti nyt kirjoitan jostain syystä, tässä ei ole mitään järkeä).


Riensin sateen tauottua Portsan pihamarkkinoille. En jaksanut pistää tikkua ristiin kirppispöytiä kohnatakseni. Olen nimittäin sellaisessa vaiheessa henkisessä kasvussani, että ainoat käyntini kirppiksellä liittyvät siihen, että raahaan 2-6 Ikea-kassillista kamaa kirppikselle, tuomatta mitään kotiini. Se on hyvä liike, korvaa mainiosti voimistelun ja kalliit jumpat ja salikortit. 

Seuralaiseni kaivautui pihamarkkinoiden kirppispöytien vaateröykkiöihin, itse pysyttelin turvallisen matkan päässä, ettei suotta tule heräteostoksia. Yhden pöydän kohdalla myyjä alkoi huudella, että täällä ois hei varmaan sun kokoset farkut, ihan uudet levikset hei. En edes tajunnut, että myyjä puhuttelee minua. Vilkaisin farkkuja vähän epäilevänä, en nimittäin koskaan löydä kirpputorilta mitään vaatteita. Mitä kokoo muka, kysyin haastavasti. Myyjä iski numerot tiskiin (en tietenkään kerro vaatekokoani teille, senkin verenhimoiset haahkat). Just mun kokoo, ällistyin. Kävi ilmi, että farkkumyyjäni on siviiliammatiltaan farkkumyyjä. Ahtauduin myyjän saniteettitiloihin sovittelemaan. Piukeet ja hyvännäköiset oli pöksyt. Kotiutin ne naurettavaan viiden euron hintaan. Ihan uudet, tosi halvat ja elämäni ensimmäiset Levikset. Iloitsen niistä varmaan vielä kuolinvuoteellanikin.

Ja siis ei, housut eivät ole keltaiset. Keltaiseen päästään vasta seuraavassa kappaleessa.


Jatkoimme kirppiskierrosta. Toisessa pihassa nainen huuteli, että kaikki maksaa sen verran kuin haluaa maksaa, hän lähtee kahden viikon päästä Espanjaan eikä ota mitään mukaansa. Pitihän sellaista pöytää vähän kaivella. Löysin hullun ja keltaisen collegen. Maksoin siitä kaikki ärsyttävät ja turhat kolikot lompakon pohjalta eli ehkä 15 tai 25 senttiä. Mitä on ärsyttävät ja turhat kolikot, kysyi myyjän poika. Ne on ne, joilla sä saat aina leikkiä, vastasi myyjä.

Toisen roska, toisen aarre, pätee kolikoihin ja keltaisiin collegepaitoihin.

Tähän loppuun voikin nyt esittää humoristisen arvoituksen:

Mikä on Turussa, suuri, keltainen ja jonka alle joutumista yleisesti vältellään? 
Vastaus:  Joko Föli-bussi tai Tämän kylän homopoika, mutta eron huomaa vasta jäätyään alle. 

You Might Also Like

1 kommenttia