Kesän odotetuin viikonloppu ja festivaali oli vähällä olla todella surullinen, mutta surunkin keskeltä nousi lopulta melankolinen ilon kolina.

Kaikki alkoi siitä, että seksihelle ja rienaavan kuuma aurinko olivat kadonneet ja perjantai-aamu valkeni harmaana. Kaikki on väritöntä, ihmiset, taivas ja lonkero, kuten Terhi Kokkonen jylhästi SMG:n kappaleessa lausuu. Ruisrockin tapaan sain taas kuulla tätä lyriikaa lausuttuna ja aina se on yhtä hellyyttävää.

Tappiomieliala jylläsi whatsapp-ryhmässämme. ME VOITETAAN TÄÄ PELI JOTA ELÄMÄKSI KUTSUTAAN!!!! kirjoitin itseäni Koutsi-Einoksi tituleeraten ryhmäämme. Hyvin pian fiilis alkoi kuitenkin murentua. Koutsaaminen oli vain surkea yritys pitää yllä ympäriltä murenevaa maailmaa, pahoittelin.

Tein tuhdin eväspullon ja lähdin matkaan. Pullo hupeni, mutta fiilis ei noussut. Vaikka ympärillä oli kaikki parhaat tyypit, olin aurinkolasieni takana jotenkin surkea. Saatana, kesän paras viikonloppu ja se onkin yhtäkkiä ehdottomasti paskin.

Mutta sitten vain jotain tapahtui. Yhtäkkiä yllättäen Rouvasklubi oli koossa ja kaikki nauratti, käytiin läpi teksti-tv:n seksichatit, Anttilan kuvastot ja kuppikokotaulukot, varhaisteini-iän nettiseksiharrastukset ja jurnuttavat puhelinverkkoyhteydet. Lapsuuden hiihtokilpailut ja niiden mahdollinen yhteys seksuaalisiin mieltymyksiin ("survoin raivoissani koko ladun leveydeltä sauvojen kanssa niin, että sillä ladulla ei sinä talvena enää hiihdetty"). Tyyli vapaa, mutta täysillä.


Oma kajaalini on ihan paskaa. Yläluomeen laitettuna se leviää sekunnissa myös alaluomelle. Kyselin kajaalia lainaksi ympäri pöytiä, lopulta jostain löytyi oikeasti hyvä. Kunnon kajaalinlisäyksen ja kajaalienleviämisen jälkeen näytin siltä, että silmäni synnyttävät pandapesuetta. Tämän tajuttuani ymmärsin laittaa aurinkolasit päähän aina kun joku otti kuvia. Muuten saivat pandalapset syntyä ympäri festarialuetta. 

No juu, oli siellä kyllä festivaalit muutenkin. Näin jopa joitakin yhtyeitä. En istunut koko iltaa samassa pöydässä anniskelualueella, vaikka moni niin luulikin. Sattumalta kaverini, tuttavani, ystäväni ja uudet tuttavat ja uudet ystävät istuivat aina saman pöydän ympärillä. Siihen oli helppo aina istahtaa toviksi tai toiseksi, vaikka välillä olisi ollut tunteja poissa.

Sellaista tämä elämä vähän taitaa olla. Välillä voi olla poissa tai poissaoleva, mutta sitten voi taas palata saman pöydän ääreen, siellä odottaa paras jengi ja kohtuuhintainen tai kohtuuttomanhintainen juomavalikoima.

Kotimatka taittui näppärästi muistellessa lapsuuden seurakunnankerhoa, jossa vaalea ja kiltti tyttölapsi kertoi minulle, että aina kun lyö toista niin suojelusenkeliltä irtoaa käsi. Mietin jo silloin ja mietin taas viime yönä sitä, kuinka alati toisiaan muksivat mukulat ovat aiheuttaneet kädettömien suojelusenkeleiden tulvan taivaaseen. Tätä pohdimme, ja ystävällinen suomenruotsalainen nuori herra lupasi maanantaiksi koodata pelin, jossa älypuhelimen avulla voi maastosta kerätä pudonneita suojelusenkeleiden raajoja.

Nyt uuteen H2Ö-päivään, rakkautta ja pusuja ja hellyyttä ja yksisarvisen pentuja teille, ystävät rakkaat!