Tietoa mainostajalle ›

Koko maailman kannattaisi kuunnella Elias Gouldia

Vilpittömästi toivoisin, että tämä postaus ei tuo kenellekään mitään uutta tietoa. Täydellisessä maailmassa nimittäin koko Suomi kuuntelisi ...

Vilpittömästi toivoisin, että tämä postaus ei tuo kenellekään mitään uutta tietoa. Täydellisessä maailmassa nimittäin koko Suomi kuuntelisi jo Elias Gouldia.

Elias Gould kantautui korviini vähän läpällä. Intohimoisen Salkkarifaninhan tietysti oli kuunneltava muistaakseni ensimmäisenä sinkkuna julkaistu Huvilakatu. Huvilakatu Helsingissä on siis se katu, jolla Salkkareita kuvattiin. Pettymys oli suuri, kun biisi ei liittynytkään Salkkareihin mitenkään. Amatöörivirhe, suorastaan.

Jotenkin kuitenkin päädyin myös Eliaksen EP:n pariin. Ja yhtäkkiä jossain vaiheessa huomasin toivovani, että EP olisikin loputon tripla-LP, jolta soisi ehtymättömästi uusia ja toinen toistaan parempia biisejä. Sitä odotellessa olen kuitenkin hurmioitunut loputtomasti niistä muutamista biiseistä, joita EP sisältää.



 Muutama viikko sitten pääsin vihdoin ja viimein näkemään Elias Gouldin livenä Turun Gongissa. Aiemminkin purnaamani Gongin soittoajat ja varsinkin niiden loputon myöhästyminen olivat kyllä perua suunnitelman. Keikan piti alkaa noin yhdeltä (mikä on sairas aika sekin), ja lopulta keikka alkoi varttia vaille kaksi. Todella typerää, koska paikkansapitävillä soittoajoilla Gong olisi helposti yksi Suomen parhaista keikkapaikoista. Mutta ei enempää Gongista, sillä haluan hehkuttaa Eliasta. Annoin nimittäin myöhäisen soittoajan anteeksi samalla sekunnilla kun Elias astui lavalle. Ihan jo siksi, että artisti vilpittömästi pahoitteli sairasta soittoaikaa.Ja kun ensimmäinen biisi oli soitettu, harkitsin jo vakavasti josko hylkäisin kaiken ja ryhtyisin fanipoikana kiertämään Gouldin perässä ympäri Suomen. Hiukan sain hillittyä enkä lähtenyt heti, mutta itsehillintäni on tunnetusti heikko.

Tietysti voi kysyä, että mitä ennennäkemätöntä on nuoressa nahkatakkisessa muusikossa, onhan noita nyt nähty. Niin onkin, ja sille koko rokkihomma perustuukin. Tai oikeastaan kaikki, mikäpä taho tässä maailmassa nyt ei jumaloisi nuoruutta.

Ja nuoruusnostalgisissa kesäöissä pyörivät pitkälti biisitkin. Kukapa sitä talvipäivistä haluaisi kuullakaan, Suomi elää kesää kohti. On pyörähtäviä kesämekkoja, katoavia kaupunginvaloja, omituisia ystäviä, ysärin ja kasarin lapset, kellarista nussittu kaljakori ja muita tunnistettavia ja silti niin yleisiä tunnelman kuvaajia, että ne soljuvat helposti jokaisen elämään.



Gouldin saamat vaikutteet toki näkyivät aika selvästi. Olen nähnyt Disco Ensembleä livenä vuosien varrella yhteensä ehkä kolmen biisin verran ja mielleyhtymä Disco Ensemblen ja Elias Gouldin välillä oli vahva. Ja  Gould kertoikin nuoruusvuosistaan Disco Ensemblen keikoilla pogoillessa. Vaikutteet ovat kuitenkin hyvin luontevia, päälleliimaamisen tuntua ei siis tule. Vilpitön ja aito meininki oli muutenkin. Toivoa sopii, ettei tuleva kokemus näivetä sitä.

Gouldin pariin yömyöhälle jäänyt yleisö oli pieni, mutta innokas. Biisit tuntuivat tulevan yleisöltäkin selkäytimestä. Ihanaa, kun ihanista biiseistä tuntuu muodostuvan hittejä. Ja Gouldin kohdalla ihan syystä. Ikuinen heinäkuu on henkilökohtaisen elämäni tämän hetken kovin elämä rules nyt meitsi bailaa -biisi. Tarkempi kuuntelu on tosin avannut lyriikantutkijan mielessäni tulkinnan sille, että biisi kertoisikin enemmän kuolemasta ja kuolleista ystävistä kuin uskomattomasta kesämeiningistä.

Mikäpä sen suomirockimpaa kuin saada bilefiilis kuolemasta.

Elias Gould EP Spotifyssä


You Might Also Like

0 kommenttia