Tietoa mainostajalle ›

En voisi olla rakastamatta Homoa

Perjantaina Kaarinan nuorisoteatterin versio Homo!-musikaalista sai ensi-iltansa. Ennakkoluulojen täyttämänä lähdin teatteriin selkäpiitä ka...

Perjantaina Kaarinan nuorisoteatterin versio Homo!-musikaalista sai ensi-iltansa. Ennakkoluulojen täyttämänä lähdin teatteriin selkäpiitä karmien. Ulos tulin kuitenkin onnellisena.

Pirkko Saision käsikirjoittama ja ohjaama ja Jussi Tuurnan säveltämä Homo! oli vuonna 2011 Kansallisteatterissa hillittömän suuri juttu. Ja suureksi jutuksi se jäi myös minulle. Kuuntelen edelleen soundtrackiä usein ja puheeni vilisee repliikkilainauksia (joihin muutamat ystäväni osaavat asianmukaisesti seuraavilla repliikeillä vastata).



Jo hyvä tovi sitten kuulin Kaarinan nuorisoteatterin tekevän oman versionsa Homosta. Ensin olin innoissani, sitten mieleni täytti pelko. Miten pienen pieni, nuorten harrastajien teatteri voisi ikinä saada Homon toimimaan? Jo fyysiset puitteet tuntuivat ahdistavilta. Koko Kaarinan teatterirakennus kun taitaisi mahtua Kansallisteatterin lavalle. Kokoluokka ja mittakaava on joka suhteessa eri. Toisaalta tiesin kokemuksestakin, että Kaarinan nuorisoteatterissa on aina tehty kantaaottavia ja ronskejakin näytelmiä. Arvelin, että nuoruuden palo voi tehdä myös hyvää. Arvasin oikein.

Teatteriin lähtenyt Homo-faniseurueeni kuitenkin jakoi pelkoni. Sattuman kautta päädyimme istumaan eturiviin. Silmäilimme lavastusta (lavan seinät olivat täynnä symboliikaltaan aika ilmiselviä kaapinovia). Hyvältä näyttää, tosi kiva ratkaisu, supisimme. Ja sitten kaikki alkoi.


Ja jo ensimmäisen kappaleen, Seitsemän kääpiön laulun, aikana olin myyty. Näyttelijät uskalsivat heittäytyä täysillä heti ensimmäisessä näytöksessä. Tiivis katsekontakti näyttelijään on jännä juttu, jos näyttelijä möyrii jalkojesi juuressa fallistista jääkiekkomailaa lipoen. Edes etukäteen kuulemani pienet muutokset käsikirjoitukseen ja sen painotuksiin eivät haitanneet, tai sitten en edes kokenut minkään muuttuneen. Hieman kuitenkin ihmettelin esimerkiksi myrkkyomenan, Alan Turingin ja Applen logon jättämistä pois: ne kun ovat aika syvässä yhteydessä näytelmän Lumikki-lainauksiin. Oli kuitenkin positiivista, ettei Kaarinassa oltu lähdetty toistamaan Kansallisteatterin versiota. Tulkinta oli kirkkaasti oma ja onnistunut. Toisaalta se toi myös esiin, kuinka paljon maailma on vuoden 2011 jälkeenkin muuttunut. Homo-musikaali tuntuu jo muutaman vuoden jälkeen hiukan pölyttyneeltä. Nuorten raikas ote kuitenkin puhaltaa pölyjä pois ja ote on kirkas.

Näyttelijäsuoritukset olivat kauttaaltaan hyviä. Vehka Liimataisen tulkinta Hellevi Teräksestä oli samaan aikaan teräksenkylmä ja hersyvän kabareehenkinen. Niko Santanen mm. Atikina oli hurmaava ja lauloi jumalaisesti. Roosa Lumme Hellevi Teräksen tyttärenä Rebekkana lauloi niinikään upeasti ja Rebekan laulussa tuska kuului aidompana kuin Kansallisteatterin versiossa. Laulu kulki muutenkin kauttaaltaan hienosti ja jopa Hellevin unikohtaus näytelmän loppupuolella oli onnistuttu toteuttamaan vakuuttavasti pienelläkin työryhmällä.

Kaarinan Nuorisoteatteri: HOMO! Käsikirjoitus: Pirkko Saisio. Musiikin sävellys: Jussi Tuurna. Ohjaaja: Heini Vahtera. Lavastus: Sini Kujala, Anu Orvasto-Helin ja Teemu Paavilainen. Puvustus: Minea Lehtinen. Valot: Paul Damade. Musiikin Sovitus: Antti Ainola. Koreografia: Anna Hellsten. Maskeeraus: Tara Karim. Rooleissa: Urpo Helenius, Vehka Liimatainen, Antti Saarikallio, Roosa Lumme, Laura Kumpula, Iina Hakanen, Niko Santanen, Antti Ainola, Mari Suomela, Aarni Jalonen ja Kaarlo Forsman. Kesto n. 2 h 20 min. Ensi ilta 1.4.2016. Viimeinen esitys 27.5.2016.


 

You Might Also Like

0 kommenttia