Pääsiäinen on aivan tässä hollilla, joten mikäs sen mukavampaa kuin kirjoitella munista. Uskokaa tai älkää, mutta yritän tehdä sen ilman hauskoja munavitsejä. En tule onnistumaan, mutta tietäkää, että yritin.

Suhteeni pääsiäismuniin on ollut viime vuosina vähän kompleksinen. Pontevasti olen päättänyt, että tänä vuonna en osta yhtäkään munaa, jonka suklaa ei oikeasti ole hyvää, ja josta tulee vain turhaa muovikrääsää, joka ei viihdytä ja johon lopulta merilinnut tukehtuvat. Vakaista päätöksistä huolimatta minut on ainakin kahtena pääsiäisenä nähty pyhien jälkeen ravaavan läpi kauppoja, joista ehkä mahdollisesti vielä löytyisi Frozen-munia, kun sellainen nyt kuitenkin olisi kiva saada.

Kuten jokainen internettiä käyttävä henkilö tietää, on viimeistään tänä vuonna kaikkien huulille noussut töhnämuna (tunnetaan myös nimellä möhnämuna tai dipp-egg). Töhnämunamania lähti liikkeelle kotiäitien hurahduksesta, joka taas lähti liikkeelle siitä, kun munien alkuperäinen valmistaja lopetti munien valmistuksen tai ainakin myynnin Suomessa. Innokkaimmat töhnismutsit tilailivat munia huhujen mukaan jopa ulkomailta asti. Ainakin tänä vuonna tilanne on hieman lohdullisempi: uudet valmistajat ovat ottaneet töhnämunat haltuun ja herkkua saa jälleen. Paitsi ettei saa, sillä menekki on tiettävästi ollut hurjaa ja töhnämunien hyllypaikat huutavat kaupoissa tyhjyyttään.

Itse olin töhnämunista kuullessani innoissani. Ehkä tässä on nyt sellainen muna, mitä kaipaan: oikeasti hyvä muna ja vieläpä ilman turhaa muovikrääsää. Puhuimme töhnämunista hieman huvittuneeseen sävyyn kaveriporukassa ja kuinka ollakaan, heti keskustelun jälkeen kauppaan (Lidliin) mennessäni törmäsin kennolliseen töhnämunia. Ilahtuneena nappasin kennon mukaani. Oikeaoppisissa töhnämunissa on kuulemma valkoinen töhnä, mutta minusta se tuntui hieman kuvottavalta ajatukselta kaikkine mielleyhtymineen. Valitsin sen sijaan töhnämunan suklaatäytteellä, minkä aiheuttamat mielikuvat taas... No niin. Nyt olen tosielämän versio urbaanilegendan naisesta, joka kieltäytyi syömästä lehmänkieltä, koska ei syö mitään, mikä on ollut jonkun suussa ja pyytänyt kielen sijaan kananmunan.


Tulin munineni kotiin ja olin jännittynyt. Avasin kennon. ÄÄÄÄRH. Toinen toiveeni oli tuhoontuomittu heti alussa: muovileluja ei töhnämunissa ole, muovilusikat sen sijaan kyllä. Töhnämunahan toimii nimittäin niin, että sen laki avataan ja sisällä oleva töhnä lusikoidaan parempiin suihin.

Maun suhteen olin sen sijaan toiveikas. Lidlin sesonkimakeiset ovat nimittäin olleet moninpaikoin suuria suosikkejani. Suklaisia joulupukkitikkareita olen syönyt elämäni aikana varmasti satoja, samoin kuorrutettuja manteleita. Täydellisiä. Töhnämuna oli kuitenkin valitettava pettymys: munassa oli sama halpa ja rasvainen suutuntuma kuin suurimmassa osassa pääsiäismunia. Ei siis toivomaani aikuisten versiota pääsiäismunasta.

Mutta ehkä tämä ei ole niin vakavaa. Pääsiäiseni ei ole pilalla, pettymyksen aiheuttaneista töhnämunista huolimatta. Ehkä voin vielä kerran säntäillä Frozen-munien perässä ja arkistoida muovikrääsän jonnekin niin, ettei se kulkeudu merilintujen sisäelimiin.