Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Uskomaton Ilmestys kahvimukin pohjalla

Säännöllisesti jotain, yleensä Jeesus, ilmestyy paahtoleipään tai juustoon. Vaan nytpä ilmestys löytyi kahvikuppini pohjalta. Ja se ilmestys...

Säännöllisesti jotain, yleensä Jeesus, ilmestyy paahtoleipään tai juustoon. Vaan nytpä ilmestys löytyi kahvikuppini pohjalta. Ja se ilmestys oli jotain Jeesustakin ihmeellisempää.

Istuin aamukahvittelemassa ihan muina henkilöinä. Kuten aiemmin kerroin, olen viimein hankkinut pressopannun. Pannukahvista jää luonnollisesti kahvijäämiä mukin pohjalle. Se ei haittaa, sillä kahvinpuruista mukin pohjalla voi vaikka ennustaa. Siksi onkin harmi, että mukinpohjalle ei ole aiemmin muodostunut mitään erityistä ennustettavaa. Ei selvää kuviota, ei edes vähemmän selvää kuviota.

Tänään kuitenkin kaikki muuttui. Mukini pohjalle muodostui Ilmestys.



Voiko se olla, ihan todella, mietin ääneen. Kääntelin ja kiertelin kuppia. Ei epäilystäkään, Ilmestys pysyi samana joka kulmasta katsottuna.

Lähetin kuvan ilmestyksestä muutamalle ihmiselle, kaikki vahvistivat havaintoni oikeaksi. Hyvin kaunis, luonnehdittiin yhdessä viestissä.

Katsokaa vaikka itse ja tehkää omat tulkintanne.



Ilmiselvä, tyylipuhdas grillimakkara! Tarkkasilmäinen ennustaja huomaa myös makkaran vierellä olevat uuden sadon kesäperunat. Tämä tietää sitä, että ihana ja pitkä grillikesä on aivan kulman takana! Jippii!

You Might Also Like

0 kommenttia