Olin satunnaisesti nähnyt Instagramissa ohimennen kuvia metallipinkistä porsaasta Kiasmassa. Ajattelin meneväni joskus sitten kun on sillälailla tyhjänpanttina mutta kuitenkin ajan kanssa ja kivasti ja tuntikausia ja niin kauan kaikesta nauttisin.

Eilen olin Helsingissä ja suuntasin Kiasma-kauppaan. Ikkunasta näkyi näyttelyn valtavan suuri kukka-installaatio. Onpa jännä, mietin ja totesin harmikseni Choi Jeong Hwan näyttelyn päättyvän sunnuntaina. Oikein Snapchattiinkin laitoin kuvan, että kivalta näyttää mutta en ehdi nyt enkä koskaan katsomaan.


Voi harmi, en ehdi sitäkään nähdä, mietin ja koin pettymyksen tunnetta. Menin kuitenkin Kiasman kauppaan tutkimaan valikoimaa. Siellä tajusin possuteoksenkin kuuluvan pian päättyvään näyttelyyn. Pettymys kaihersi mieltäni. Istuin penkille surkeana valittelemaan kohtaloani viestitse ystävälleni, joka oli saapumassa tunnin päästä seuraani. Aika nopeasti onneksi tajusin, että tunti on aika pitkä aika. Sen sijaan, että istun odottamassa ja valittamassa voisin ihan vaikka mennä museoon. Yksi suurimpia ajatuksiani, tulevat jälkipolvet tietämään.

Niinpä ostin lipun ja astelin liuskaa pitkin korkeuksiin. Possuni tuli vastaan heti toisena teoksena. Vieläpä ilmatäytteisenä valtavana veistoksena. Ja herranjumala, se liikkui! Oli juuri niin sympaattinen ja metallinhohdossaan kiehtova kuin olin ajatellutkin.

Muovi on Hwan installaatioiden pääasiallinen materiaali: halvat lelupalikat ja keittiön muoviastiat. Värejä ja yltäkylläisyyttä riittää, niinkuin korealaistaiteilijalle helposti kuvitteleekin. Toisaalta kaiken muovin keskellä tuli vähän hillitön ja mässäilevä olo, täällä roikkuu satoja muovipurkkeja katosta minunkin ilokseni. Toisaalta on kyllä hyvä, että muovilla voi tulla mässäilemään museoon, eikä ehkä roudaa ihan niin paljoa roskaa kotiinsa. Roudaan kyllä silti liikaa.


Nyt lähdin taas rönsyilemään, tarkoitus oli nimittäin vain sanoa, että kiehtova ja minua suuresti viehättävä näyttely! Menkää sinne, näyttely on avoinna tosiaan vielä tämän viikon sunnuntaihin eli 18.9. asti.

Lopuksi palattakoon vielä ehtimiseen: on ehkä sittenkin totta, ettei nyt tehtävissä olevaa asiaa kannata jättää huomiselle. Esimerkiksi museokäyntiä. Vajaassa tunnissa ehti juuri sopivasti nähdä esimerkiksi Choi Jeong Hwanin teoksia ja vähän Kiasman omien kokoelmien näyttelyäkin.

 Juuri tällaisia taidepiipahduksia kaipaisin enemmän. Siispä alan ehkä tehdä niitä.

P.S.: Pakko jakaa tähän loppuun vielä yksi kuva. Otettiin minusta allaolevan kuvan mukaisia kuvia, kun oli tuollainen tyylikäs sateenkaariympyrä teltan seinässä ja muutenkin. Huomasin, että jotain tyyppejä rupattelee teltan ulkopuolella (kuten kuvastakin näkyy). Päätin ilahduttaa heitä työntämällä pääni ulos teltan seinässä olevasta reiästä. Tein näin, ja huomasin, että rupatteleva seurue olikin uutisten kuvausryhmä, joka kuvasi haastattelua. En ole tehnyt mediaseurantaa, mutta on mahdollista, että jossain uutislähetyksessä on nähty minun seinässä olevasta reiästä kurkistava pääni. Juuri tällaisten hetkien vuoksi varmaan pidetään niin tärkeänä, että ihmiset seuraisivat uutisia.