Luin juuri Helsingin Sanomista jutun J. Karjalaisesta, joka oli ostanut kirpputorilta Sirkka Lautamies -nimisen henkilön kokoaman kasvion. Kasvio oli inspiroinut Karjalaista kirjoittamaan kokonaisen kappaleen. Perjantaina ilmestyneeltä Sä kuljetat mua -albumilta löytyykin kappale Terve, Sirkka Lautamies. Kappale vilisee Sirkan keräämiä kasveja ja muodostaa Karjalaiselle tyypillisen kesäyön mystiikaa hohkaavan kappaleen.

En tiedä digiloikan tehneestä nykyajasta, mutta ennen vanhaan kouluissa on kesäloma-aikoina kerätty kasvioita! Kasvioihin kerätään siis luonnonkasveja, jotka huolellisesti kuivataan ja prässätään esimerkiksi painavien kirjojen välissä. Kukat kiinnitetään paperille, johon merkitään huolellisesti myös kasviin liittyvät tiedot. Ilmeisesti kasvioita kerätään digiloikasta huolimatta jossain määrin nykyäänkin, sillä Nastolassa sijaitsevan Kukkasen peruskoulun nettisivuilta löytyy kattavat ohjeet kasvion keräämiseen. Aika työläs projekti minusta!

Mutta se kasviosta! Juttu J. Karjalaisen kasviosta palautti nimittäin mieleeni villin sinkkukesän 2015, jolloin keräsimme ystävättäreni kanssa miehiöt!

Miehiön periaate on  samantyyppinen kuin kasvion. Kesän aikana kerättiin mahdollisimman monta erilaista miestä. Viikottain kokoonnuimme käymään läpi menneen viikon löydöt ja pohtimaan mahdollisuuksia miehiön lajivalikoiman kasvattamiseen tulevaisuudessa. Kokoontumisissa myös piirsimme kuvat miehistä (joko muistinvaraisesti tai some- ja deittisovelluksien profiilien kuvia apuna käyttäen). Kuvan yhteyteen merkittiin nimi, nimimerkki tai lempinimi. Tämän lisäksi merkittiin keskeiset tuntomerkit ja sanallinen arvio deitin hyvistä ja huonoista ominaisuuksista. Nykyaikana taltiointityön voi mainiosti tehdä myös digitaalisesti, mutta me arvostamme kädentaitoja.


Miehiöön laadittiin tietysti myös kansi- sekä alkulehti. Kansilehteen kuvattiin hedelmällisyyttä kuvaavasti erilaisia kasveja, alkulehdelle taas kirjoitettiin kauniilla käsialalla projektia kuvaava Raamatunlause:

En pyytänyt Tinderiltä mitään, mutta sain kavereita ja vahvemman itsetunnon.

Tinder lienee jo kaikille tuttu. Ensimmäiset Tinderissä toisensa löytäneet parit ovat ehtineet olla yhdessä jo pitkään ja jotkut varmaan erotakin. Hesarin kolumnin jälkeen on taas puhuttu siitä, kuinka ihminen on sairas ja julma, kun yhden kuvan perusteella voi hylätä, vaikka ihminen voisi hyvin olla tosi kiva ja ihana.

Mutta tiedättekö mitä? Ihan sama periaate toimii elämässä muutenkin. Jos ihminen vaikuttaa ensivaikutelmaltaan ikävältä, epäkiinnostavalta tai jopa vastenmieliseltä, ei taida kovinkaan moni lähteä syventämään tuttavuutta. Ja kuten elämässä, myös Tinderissä voi vaikuttaa hyvin paljon siihen, millaisen ensivaikutelman itsestään antaa. Aika pienillä nikseillä voi korjata paljon: mieti etukäteen, millaisen kuvan haluat antaa. Jos olet ihana ja suloinen, älä tähtäile profiilikuvassa starttipistoolilla.

Päädyin kesällä itsekin Tinderiin. En odottanut mitään, mutta voi huh, sehän oli jännää! Ensinnäkin kynnys ottaa kontaktia vieraisiin ihmisiin madaltui huomattavasti. Vastaan tuli tuttuja kavereita, joiden kohdalla ei tiennyt kuinka toimia. Pitääkö kavereista aina "tykätä"? Onko epäkohteliasta torjua? Joihinkin kavereihin löysi ihan uudenlaisia lähestymistapoja Tinderistä. Vastaan tuli vieraita tuttuja, joihin ei uskonut enää törmäävänsä. Esimerkiksi poikaan, jota pussailin DTM:ssä vuonna 2009. Jonkun kanssa vaihtoi vaivaantuneet kuulumiset, toisen kanssa päätyi juttelemaan hyvin vilkkaasti esimerkiksi sisustamisesta tai täydellisistä täytekakuista. Ja aika monen kanssa ei puhunut koskaan mitään, mikä sekin on ihan ok. Ihan kuten oikeassakin elämässä: jotkut ihmiset voivat olla mukavia ja miellyttäviä, mutta ei vain löydy yhteistä puhuttavaa.

Tinderistä tulevaan egoboostiin pitää tietysti suhtautua varauksella, mutta kyllä se virtuaalipippelin ohella kasvattaa jotain muutakin, kun uskaltautuu tykkäämään jostain hauskasta hottiksesta ja hauska hottis vielä tykkää takaisin. Ja varsinkin, kun niin käy toistuvasti. Ja ei, en ole rakentanut itselleni valheellista käsitystä siitä, että olen uzkomaton, kaikkien aikojen miestenkaatajamies. Enemmänkin kyse on siitä, että Tinder tasapainotti suhdetta itseeni ja muihin: että itsekin on hyvinkin jees, eikä Tinderin hottiskaan ole mikään yli-ihminen, vaan todennäköisesti oikeassa elämässä paljon vähemmän hottis kuin Tinderissä.

Nykyisin Tinder on jäänyt taakse, monestakin syystä. Se on vähän kuin lyhyt mobiilipeli: sen pelaa alkuhuumassa muutamassa päivässä läpi. Uusia jännittäviä tasoja saa, kun säätää hakukriteereitä tai käy uusilla paikkakunnilla. Loppujen lopuksi, tasohyppelyidenkään jälkeen, Tinderistä ei jäänyt mitään muutamaa hauskaa tuttavaa kummempaa. Itseensä paremmin suhtautumisen lisäksi. Vaan enpä sieltä ollut mitään etsimässäkään. Luoja tietää, mihin Tinderissä etsimällä päätyisikään.