Tällä viikolla järjestettiin jälleen Mikä viini! -festarit Helsingissä. En ole aiemmin osallistunut kyseisille festareille, ja nytkin tajusin niiden olemisen niinku nyt toisen päivän iltana.

Hetken näytti siltä, että maailma on todellakin muuttunut. Luulin, ettei kukaan ystäväpiiristäni ole saatavilla edullisille viinimaisteluille, mutta lopulta seuraa olikin niin, että seurueeni oli hajaantuneena ympäri Vanhaa ylioppilastaloa. Muutama seuraajanikin oli paikalla ja tuli jopa moikkaamaan. Oli ilo huomata, että lukijat jakavat kanssani samat kiinnostuksenkohteet!

Mitään tarkkoja viinisuosituksia en nyt ala jakaa, jokainen löytäköön omat suosikkinsa omien onnistumisten ja erehdysten kautta. Omat ajatukseni viinien suhteen kuitenkin terävöityivät entisestään festareilla. Joku tosin voisi väittää ajatusten myös sumentuneen, mutta sellaisia väitteitä minä en kuuntele ollenkaan. Höpöhöpöjuttuja. Sopivassa seurueessa kuitenkin huomasi, miten loputtomasti viineihin voisi syventyä: niistä riittää puhuttavaa ja analysoitavaa. Ja maisteltavaa. Seuruettamme olisi kiinnostaneet myös alkoholittomat vaihtoehdot, joita festareilta löytyi valitettavan huonosti. Positiivisena puolena alkoholittomat maistiaiset olivat kuitenkin ilmaisia, mikä oli ilolla merkillepantavaa!

Olen omaksunut hyvin helposti, liikoja kyseenalaistamatta kausiajattelun: kesällä valkoista, syksystä kevääseen punaista. Toki ajatusketju on aika looginen: valkkari sopii valoisiin kesäiltoihin, punkku taas lämmittää pimenevinä syys- ja talvi-iltoina. Toisaalta punkku on ollut kätevä myös kesäisillä piknikeillä. Lämmin valkkari kun on kammottavaa, punkku taas ei. Täydellisellä punaviinillä voi parhaimmillaan lähes korvata aterian: kunnolla täyteläinen, lähes vereltä tuntuva punaviini on oiva vaihtoehto kasvissyöjälle, sillä se tuntuu miltei pihvinsyönniltä. Valkoviinin taas pitää olla ikeniä raastavan kuiva ja hapokas, jotta pääsee minun rakkausviinieni joukkoon.

Punkku on muutenkin juomana helpompi: kuten tapaan sanoa, paskakin punaviini on paskaa valkoviiniä parempaa. Juomakelvottomia punaviinejä en nimittäin ole kovinkaan usein kohdannut, pahoja valkoviinejä sen sijaan kyllä. Vaikka makuasioitahan nämä ovat, toisen hirvitys voi olla toisen herkku.


 Tästä huolimatta miellän itseni ehkä enemmän valkoviinin ystäväksi: sydämeni sykkii erityisesti rieslingeille ja sauvignon blanceille. Uusi-Seelanti ja Australia ovat suosikkiviinimaani. Ekologisuus toki hieman kaihertaa sydänalaani, olisi niin paljon helpompaa moraalisesti rakastaa vähän lähempää tulevia viinejä. Mutta minkäs teet, kun sydän sykkii.


Olen ollut aina myös kuohuviinien ystävä, mutta varsinkin viime vuosina kiinnostukseni kuohuvaan on lisääntynyt entisestään. Kuohuviinissä on jotain sellaista helpon juhlallista. Se kohottaa tunnelmaa, vaikkei varsinaista juhlan aihetta olisikaan. Mikä Viini!-messuilta bongasin myös sateenkaaripulloon pakatun True Colours -kuohuviinin mausteisen kausimaun. Kaikenlaisiin kausimakuihin, oli kyse sitten jäätelöstä tai viinistä, suhtaudun vähän varauksella. Pelkään nimittäin, että ne maistuvat jumalaiselta, ja sitten kausituotteen poistuttua valikoimista jään itkemään niiden perään vuosiksi.


Viime vuosina olen huomannut myös muutoksen omassa alkoholinkäytössäni: enää ei kykene samanlaisiin määriin kuin esimerkiksi kymmenen vuotta sitten. Ja hyvä niin, vähempikin on tarpeeksi. Illanistujaiset usein kuitenkin venyvät ja lasi kädessä on jotenkin luontevinta olla. Joka kekkereillä ei kuitenkaan voi juoda esimerkiksi kolmea pulloa viiniä. Viinifestareilta bongasin  parikin hyvää viinipohjaista drinkkiohjetta, joita ajattelin alkaa metsästää enemmänkin. Viinipohjainen drinkki on kuitenkin hiukan miedompi, ja kun lasiin kaataa muutakin nestettä kuin viiniä, on juomaa määrällisesti enemmän. Näin lasillisien määrää ja illan pituutta voi ovelasti jatkaa ilman, että käytetyn alkoholin määrä kuitenkaan kasvaa.

Hirveän ovela ja hyvä idea, olisinpa keksinyt tämän jo aiemmin. Onneksi on näitä alan tapahtumia, joista inspiraatiota ammentaa.