Tietoa mainostajalle ›

Yllätysperintö

Yllätysperintö lienee ihmisille tuttu pääasiassa elokuvista ja Aku Ankasta. Mutta kyllä se joskus osuu kohdalle ihan oikeassa elämässäkin. ...

Yllätysperintö lienee ihmisille tuttu pääasiassa elokuvista ja Aku Ankasta. Mutta kyllä se joskus osuu kohdalle ihan oikeassa elämässäkin.

Kirjoitin jokin aika sitten hautajaisista ja niiden kiusallisesta perusluonteesta. Viime viikonloppuna olin samoihin hautajaisiin liittyen uurnanlaskussa. Uurnanlasku on muuten hämmentävä tilaisuus sekin: aivan kuin toiset hautajaiset. Voisi kuvitella, että tuhkaustapauksissa hautajaiset pidettäisi uurnan kanssa ja se laskettaisi samantien. En tiedä, kai tässä on kyseessä jokin teologinen mahdottomuus, mikä estää minun järkeni mukaan toimimisen.

Mutta niin, tarkoitus ei ollut turinoida uurnanlaskusta tai teologiasta, vaan kertoa yllätysperinnöstä, joka uurnanlaskun jälkeisissä kahvitteluissa kohdalleni osui. Sitä siis sattuu oikeassa elämässäkin, ei vain elokuvissa tai Aku Ankassa. Ettei salaperäisyys herättäisi närää tai nihkeilyä minun ja lukijoideni välille, esittelen nyt saamani perinnön teille juurta jaksaen. Aloitetaan:

Ensimmäisenä esittelen tämän jalon hatun. Se on lippis. Merkittävän siitä tekee jo se, että se mahtuu päähäni! Vielä upeampaa on se, mikä ei kuvasta käy ilmi: lippis on nimittäin Alkon mainoslippis jostain 1980-90-luvun kieppeiltä. Olisikohan Alkon mainoslippis nykymaailmassa enää edes laillinen? Joka tapauksessa, odotan jo innolla tulevaa lippahattukautta, jolloin pääsen itsekin vihdoinkin lippahattuineni coolisti käyskentelemään! Jihuu!


Toinen perintökappale herättää minussa hieman ristiriitaisia tunteita ja mietin, voinko edes ottaa sitä vastaan. Kyseessä on turkiskaulus, joidenkin lähteiden mukaan tarkemmin minkkikaulus. Puolustaudun sillä, että perinnöksi saatu asuste on käytännössä käytetty, ties kuinka monennella käyttäjällä. Kuva ei välttämättä tee oikeutta, mutta bleiseriini yhdistettynä kaulus näytti jopa aika hyvältä. Nyt vain mietin, että millaisessa tilaisuudessa voin ottaa kauluksen käyttööni. Omaatuntoa puhdistaakseni haluan mainita, että kieltäydyin ottamasta turkishattua, vaikka näytin se päässäni hyvin majesteettiselta.


Seuraava kappale oli mukava sattuma. Se on niinkutsuttu venäjämummohuivi. No, okei, huivia luovuttaessa sitä kutsuttiin ehkä ryssähuiviksi, mutta niin karkeasti en halua itse puhua. Mukavaksi tämän teki se, että olin juuri katsellut vanhoja kuvia, joissa jollain oli tällainen harteilla. Mietin, että huivi voisi olla hyvinkin tyylikäs ja kivannäköinen. Joskus kymmenen vuotta sitten näitä näkyi palestiinalaishuivien seassa paljonkin kaikenlaisilla rokkiteineillä, mutta nyt ne ovat hieman kadonneet katukuvasta. Mutta ei hätää! Minä tuon ne takaisin!



Ja huivien kanssa jatketaan! Kohdalleni osui myös muutama silkkihuivi. Näitä itseasiassa suunnittelin metsästäväni ikään kuin muistoksi jo ennen kuin epävirallinen perinnönjako tuli tietooni. Ehkä näitä voi joskus käyttää ihan oikeasti asusteinakin. Riittävän arvokkaassa tilaisuudessa.


You Might Also Like

0 kommenttia