Tietoa mainostajalle ›

Mitä täällä tapahtuu?! Olen vuoden paras lifestyle-blogi!

Juu-u, mitä ihmettä! En voi uskoa tätä vieläkään todeksi, mutta kahden päivän juhlimisen ja tämän illan mitalikahvien jälkeen on kai pakko m...

Juu-u, mitä ihmettä! En voi uskoa tätä vieläkään todeksi, mutta kahden päivän juhlimisen ja tämän illan mitalikahvien jälkeen on kai pakko myöntää, että mää voitin.

Niin koitti ja meni kauanodotettu perjantai ja The Blog Awards Finland. Blog Awards oli ensimmäiset kunnon blogibileet joihin sain kutsun, puhumattakaan ehdokkuudesta. Ja puhumattakaan varsinkaan siitä, että voitin. En todellakaan odottanut hiukkaakaan voittavani, kun kanssaehdokkaina oli Eeva Kolun ja Mungolife-Annan tyyppisiä pitkän linjan kovia tekijöitä. Huhuh. Siinä taisin ihan muiniksina näpsiä selfieitä, kun yhtäkkiä vaan julistetaan, että vuoden paras lifestyle-blogi on Tämän kylän homopoika. Olin ihan että mitäää, hukkasin skumppalasini, pääsin tunkeutumaan väkijoukon läpi lavalle, josta pääsin jotenkuten palkintoineni (tarvitsin kantajan) vielä poiskin. Olin niin hämmentynyt, iloinen ja yllättynyt, että muita palkintoja narikkaan jättäessäni itse pysti unohtui antaa narikkaan. Kanniskelimpa palkintoa siis koko illan mukanani, mutta kerrankos sitä. Tänään menen ystävän luo vielä mitalikahveille, pitää kuulemma ottaa palkinto mukaan sinnekin.

Mitään voittopuhetta gaalaan en tietenkään ollut miettinyt, ennemminkin olin miettinyt selityksiä kannattajilleni, että miksen voittanut. Moni oli halukas myös puhumaan kanssani Antti Holmasta, jonka siis tapasin samaisena perjantaina. Joku ehdotti, että voisin voittopuheessani puhua Antti Holmasta ja homma olisi sillä selvä. Voittopuheelle ei loppujen lopuksi ollut edes mahdollisuutta, sen sijaan pääsin kertomaan Maria Veitolan haastattelussa lavalla kuolemattomia muistojani siitä, miten blogia perustaessa mietin että oikeesti pitäs kyl hakeutua terapiaan mut taidanki alkaa kirjotella internettiin. Nyt vähän näyttää siltä, että tämä ratkaisu oli ihan oikea ja kannattava! Ja kuulemma tällainen vilpitön höpöttelevä avoimuuteni on juuri se juttu, mistä monet blogissani niin pitävät. Hyvä tietää, itse olen pitänyt itseäni vähän ärsyttävänä hulluna. Ja niin varmaan pitää joku muukin, ei sillä. Mutta nyt meni taas vilpittömäksi höpöttelyksi, jatketaan.

Bileet oli ihan vilpittömästi todella hyvät ja hauskat, hirveästi uusia ja vanhoja tuttuja eikä oikeastaan hetkeäkään tarvinnut olla yksin, vaikka sitä avecittomana vähän etukäteen pelkäsinkin. Jo alkuillasta ihmiset tulivat reippaasti esittäytymään ja moikkaamaan ja loppuillasta tilanne ymmärrettävistä syistä vain parani. Vielä kun muistaisi kaikki, joita on tavannut, voi että. Ja yllätysesiintyjä Ricky-Tick Big Band & Julkinen sana, ihanaa. Jorattiin ehkä vähän turhan estottomasti lavan edessä ja mietittiin, että kuka (Redrama, Tommy Lindgren vai Paleface) olisi ykkösvaihtoehto tulevien lasten isäksi. Tai no, perhebloggarit lähinnä miettivät "nykyisten lasten tulevia sisaruksia", mutta asiasisältö sama.

Huhuh, ihme hullu euforia vieläkin päällä. Se vain harmittaa, etten ehtinyt jutella Kasper Strömmanin kanssa ja varsinkin se, etten ehtinyt pyytää selfietä Benjamin Peltosen kanssa. Mutta ehkä sit ens kerralla, ihanat bailut! Jihuu!

Kiitos hirveästi kaikille onnitteluista, kommenteista ja viesteistä ja kaikesta! Palaan gaala-juttuihin ehkä vielä sitten, kun jotain virallisia kuvia jostain tuutista tupsahtaa. Tässä muutama loppuillan aika maistissa-henkinen bilekuva, jotka on napannut yhdessä kuvassa itsekin esiintyvä ihana Veera.

 



You Might Also Like

0 kommenttia