Tietoa mainostajalle ›

Havaintoja syksystä

Tänä syksynä kaikki on tuntunut erilaiselta. Kuin olisi viikonloppuna kelloja siirtäessä siirtynytkin ajassa. Laittanut puhelimen selfiekepp...

Tänä syksynä kaikki on tuntunut erilaiselta. Kuin olisi viikonloppuna kelloja siirtäessä siirtynytkin ajassa. Laittanut puhelimen selfiekeppiin etukamera päällä, pyörinyt ympyrää akselinsa ympäri ja kuvannut itseään. Niin, että näkyy itse näkyy selvästi, samalla kun kaikki ympärillä on erivärisistä viivoista koostuvaa sumua. Ettei ihan tiedä, missä on.

Ensin havainnoin kadunmiehiä kävelykadulla. Kadunmiehet istuivat ja ruokkivat puluja, niin miten elokuvissa näkee. Pulut lepäävät sylissä, käsivarsilla ja hartioilla. Sitä ei ole nähnyt ennen muualla kuin elokuvissa ja jos ei elokuvissa, niin ehkä ulkomailla.



Syksy ei ole vielä ihan niin pitkällä, että olisi kaiken aikaa pimeää. Voi ihan hyvin käyttää vielä aurinkolasejakin. Lyhenevien päivien varjot ovat jo alkuiltapäivästä pitkiä, mikä hivelee itsetuntoa: voi helposti kuvitella olevansa hurmaavan pitkä ja hoikka, jos katsoo vain pitkäjalkaista varjoaan. Paikat, joihin aurinko paistaa, ovat vielä kirkkaita ja valoisia. Mutta samalla varjoissa on pimeää ja kylmää. Maisema ei näy kokonaisena: on vain kirkkaita yksityiskohtia ja nekin toisistaan erillään. Ja välissä suuria alueita täysin hämärässä. Taitaa olla omassa elämässänikin syksy: kokonaisuus ei ole ihan balanssissa, eivätkä yksityiskohdat istu toisiinsa, vaikka ne yksittäisinä ihan järkeviltä tuntuisivatkin. Aivan kuin välistä puuttuisi paloja.


Ja syksyn lehdet, niissä vasta oma mielentila näkyykin. Ja ikiaikaisissa lehtipuhaltimissa. Alkusyksystä se vielä toimiikin: lehtiä on vähän ja touhukas lehtienpuhaltaja tuntee itsensä tärkeäksi, kun kadut ja puistot siistiytyvät helposti. Voi huijata itseään, että vielä on vähän kesä. Mutta vain parissa päivässä lehtiä alkaa olla niin paljon, että maa peittyy lehtikerrosten alle. Eipä näy lehtiinpuhaltelijoita enää. Ensin maassa on vain kauniita keltaisia lehtiä, mikä on jollain perverssillä tavalla vuodesta toiseen kaunista. Kahisevissa lehdissä on kiva kävellä se pakollinen kävely, mitä syksyllä joutuu ulkona tekemään.

Mutta nopeasti ne liiskautuvat jalkoihin ja toisten lehtien alle. Lehdistä tulee liukkaita ja limaisia ja ne tarttuvat katuun eivätkä enää irtoa.

You Might Also Like

0 kommenttia