Tietoa mainostajalle ›

Kurjuudesta pelastetut päivät

Olen viime päivinä ollut pahasti taipuvainen koomaamaan kotona. Torstaina jotenkin vähän uuvutti, tuntui kurjalta enkä saanut mitään aikaan....

Olen viime päivinä ollut pahasti taipuvainen koomaamaan kotona. Torstaina jotenkin vähän uuvutti, tuntui kurjalta enkä saanut mitään aikaan. Samaa valitteli ystävättäreni. Voidaanko tehdä jotain kivaa, että tästä päivästä tulisi jotain, kysyi ystävättäreni ja olin ihan että totta munassa. Se jokin kiva oli jumalaisen hyvää pizzaa ja viiniä, ja kakkupalat, ja jallua. Ja kello on jo puoli yhdeksän, nyt voi jo hyvin mennä käymään baarissa. Ja baarissa oli karaokea, mutta ennen kaikkea baarissa oli gintonicia, kaljaa ja lisää jallua. Ja toisessa baarissa ei karaokea, mutta tequilaa ilman suolaa, kaljaa ja gin tonicia. Ja jokin hämärä Mikko Alataloa käsittelevä keskustelu, jonka seurauksena laulettiin snapchatiin härskisti uudelleensanoitettua Ihmisen ikävää toisen luo. Ja sitten ikävä päivä vaihtui hauskaksi ja päättyi seuraavana aamuna kello 4:47, kun kellahdin vuoteeseen.

Tänään toistui vähän sama kuvio: heräsin reippaasti aamulla, siis oikeasti aamulla. Päivä jotenkin sujahti odotellessa, että jotain merkittävää tapahtuisi. Edes aamiaista en jotenkin tajunnut syödä. Lopulta kolmen maissa päätin, että nyt saatana, ja lähdin kauppaan. Sain ystävän seuraksi. Päädyimme yllättäen pikniköimään Aurajoen rantaan. Iltapäivä kun oli jotenkin pysähdyksiin asti hitaan lämmin, eikä sellaista iltapäivää kannata hukata, varsinkaan jos se iltapäivä on syyskuun puolivälissä. Levittäydyimme eväinemme jokirantaan, jossa tarkkailimme uiskentelevaa lokkia. Lokki siis todellakin ui paikasta toiseen. Esimerkiksi jokeen heitetyn croissantin murun luota toisen murun luo. Lopulta lokki sai vatsansa täyteen (syötyään n. 1/4 croissantin) ja lipui takapää hytkyen matkoihinsa. Vähän samaan tapaan paikkaansa vaihtoi myös lähietäisyydelle huomaamattamme istunut pappa, kun ystäväni suureen ääneen totesi että miten voiki pienellä miehellä olla valtavan suuri kulli.



Jännittävä luontohetki ei suinkaan päättynyt lokin ruokailun päättyessä, vaikka niin kuvittelimme. Lokin lähdettyä murusten kimppuun hyökkäsivät pienten kalojen parvet. Ja pienten kalojen joukkoon ilmestyi pian hiukan suurempia. Ja vielä huomattavasti suurempia. Suuremmat kalat kävivät jopa pinnan yläpuolella muruja nappailemassa.

Yhtä emme kuitenkaan nähneet, vaikka kuinka odotimme. Valtava, musta mamelukki, joka tekee lähtemättömän vaikutuksen hyppäämällä kalaparven keskeltä pintaan juuri kun sitä vähiten odottaa. Syyskuinen aurinko kimmeltää mamelukin mustien suomujen peittämällä kostealla kyljellä.

Tätä ilmestystä jäämme toiveikkaina odottamaan.


You Might Also Like

0 kommenttia