Tietoa mainostajalle ›

Kamalia kauluspaitoja ja karvanvaihtelua – teinivuodet 2005-2009

Oih, nyt on esittelyssä teinivuosieni uskomattomat muotivirtaukset! Tyyli on aina ollut tarkka ja vahva, vaikkei ehkä tyylikkyydestä voikaan...

Oih, nyt on esittelyssä teinivuosieni uskomattomat muotivirtaukset! Tyyli on aina ollut tarkka ja vahva, vaikkei ehkä tyylikkyydestä voikaan puhua.

Kyselin sosiaalisen median kanavissani postaustoiveita, ja yhtenä toiveena tulivat lapsuuskuvat ja erilaiset nuoruuden tyylivaiheet. Lapsuuskuvia ei jotenkin tee mieli sen suuremmin jakaa, eikä niitä oikeastaan kovin montaa digitoituna olisikaan.

Mutta oih, teinivuosieni uskomattomat muotivirtaukset! Tyyli oli aina vahva ja tarkka, vaikken ehkä niin kovin tyylikäs aina ollutkaan. Tai tietenkin olin, mitä kamalampaa, sen parempi. Olisi jäänyt ehkä huomio herättämättä, jos olisi näyttänyt tavallisemmalta. Se olisi ollut häviö.

Kokosin tähän muutamat kuvat vuosien varrelta. Nämä on muistaakseni kaikki nähty myös nuoruusvuosien sosiaalisen median edeltäjässä, IRC-Galleriassa, jossa olin aikoinani jonkinlainen galtsufeimi.

Tämä kuva on keväältä 2005, itseasiassa konfirmaatiopäivältäni kotikylän kirkon pihalta. Huomatkaa juuri parhaimmillaan ollut rastatukka sekä UFF:ltä hankittu kamala kauluspaita. Kamalat kauluspaidat olivat tuolloin hyvin tärkeitä, ja kuvan paita taitaa itseasiassa olla edelleen olemassa. Hyvä ostos. Kuvasta se ei erotu, mutta takkina on suvussa vuosikymmeniä kulkenut tummansininen vakosamettitakki, housut taas mustat bootcut-farkut. Tyyli ennenkaikkea, jopa konfirmaatiokirkossa. Tai juuri siellä.


Tämä taas on Ankkarockista 2005. Kyllä, kuvassa kanssani on The Rasmuksen Lauri. Ihan niin rock-poliisi en kaikkitietävässä tiedostavuudessani ollut, ettenkö olisi galtsuherutusmielessä käynyt pyytämässä festaritunnelmista bongattua Lauria kuvaan. Kuva jatkaa myös kauheiden kauluspaitojen sarjaa, tämä on kyllä jo oikeasti kamala. Kuten myös rastat, jotka saivat lähteä noin kuukautta myöhemmin...


..,minkä seurauksena aloin olla melkoisen söpönassu ja fruide. Rastojenlähtö tuli suurena järkytyksenä monelle. Jopa vanhempani vastustivat rastojen poisleikkausta jopa enemmän kuin aikoinaan vastustivat rastojen hankkimista.


Mutta liian miellyttämisenhaluiseksi en edes fruittarikauteni keskellä taipunut. Ysiluokan hiukset olivat kohtuullisen normaalit, mutta kevätjuhlaan ja peruskoulun päätöstilaisuuteen mennessä ei tietenkään voinut muuta, kuin hankkia kohtuuttoman korkean vihreän irokeesin. Muistan yhä saapumiseni juhlasaliin: ensimmäinen penkkiryhmä tuijotti, toinen ryhmä supisi, huoahti ja kohahti, kolmannesta ryhmästä kuului jo tuohtunut huudahdus pilaat koko kevätjuhlan. Irokeesistä en löytänyt kuvaa, mutta väri näkyy ylläolevassa kuvassa. Voitte varmaan kuvitella miltä olen näyttänyt. Upealta.


En uskalla nyt laittaa päätäni pantiksi siitä, miltä ajalta tämä on, mutta luulen elokuuksi vuonna 2006. Tämän kuvan moni muistaa kuulemma IRC-Galleriasta. Ja melkoinen söpishän kyllä olenkin. Erityisesti tykkään pitkistä tennarinnauhoista (jotka ovat mitäs muutakaan kuin matonkudetta). Tennareita myytiin pikkukylän krääsämyymälässä ihan ruokottoman halvalla. Halvimmillaan pari maksoi ehkä kolme euroa. Voitte vain kuvitella, kuinka suuria sylillisiä tennareita kannoin sieltä kotiin. Voi niitä aikoja, kun elämä pyöri aika paljon sen ympärillä, että mistä saa halvimmat feikkiconverset.


Ja tässä välissä onkin uskomaton aikahyppäys, jonka myötä siirrymme vuoteen 2009. Tässä olen ensimmäisessä omassa kämpässäni pikkukylässä, jaloissa pyörii silloin kanssani asunut Mufasa-kissa. Jalassa rakkaudenväriset housut, joiden käyttäminen pikkukylässä jotenkin kuumotteli. Käytin silti. Hauskinta tässä on, että tajusin juuri, että olen tänään käyttänyt samaa T-paitaa kuin tässä kuvassa. Uskomaton suorituskyky, sillä käyttökertoja paidalle on kertynyt. Se on malliltaan täydellinen ja kaikinpuolin jees muutenkin. Myös taustalla näkyvä silityslauta on unohtunut laskutasoksi myös täällä uudessa kämpässä Turussa. Perusasiat on perusasioita.




Jaaaaa nostalgiatrippimme päättyy vuoteen 2009, jossa tuijotellaan kaihoisasti ilta-aurinkoon. Hiuksia on ehdottomasti liikaa, mutta hirveä piiska tuntui jotenkin turvalliselta tuolloin. Jälkikäteen ajateltuna elämäni ei ehkä ollut kovin onnellista tuolloin. Mutta kuva on jotenkin miellyttävä ja rauhallinen silti. Ja loisteliaaksi lopuksi voin vielä nöyryyttää itseäni muistuttamalla minusta aikoinaan tehdystä Blogistania-jaksosta! Kontaktilinjat hohkasivat kuumina, kun tänään sain seuraajiltani vinkkejä siitä, että jakso on näytetty televisiossa uusintana tänään! Jäi täysin huomaamatta! Mutta jakson voi kuitenkin katsoa Yle Areenasta, jos se on aikoinaan jäänyt näkemättä.

You Might Also Like

0 kommenttia