Tietoa mainostajalle ›

Milloin tulee se kerta, ettei lähdekään?

Helsinkiin on ihana mennä ja siellä on ihanaa olla. Vain lähteminen tuntuu kerta kerran jälkeen kamalammalta. Milloin tulee se kerta, johon ...

Helsinkiin on ihana mennä ja siellä on ihanaa olla. Vain lähteminen tuntuu kerta kerran jälkeen kamalammalta. Milloin tulee se kerta, johon kuolee? Tai se, ettei lähdekään?

Olin Helsingissä, taas, ja se oli juuri sitä mitä kaipasin. Heti Kampista ulos selvittyäni vastaan tulivat ikkunoihin ripustetut sateenkaariliput, jotka toivottivat enemmän kuin tervetulleeksi. Tervetullut olo tietysti vaati sen, että osasi pitää katseensa lipuissa ja sulkea toisella puolella häämöttävän Aito avioliitto-teltan pois mielestään ja silmistään. Sain muutaman hetken hortoilla vapaana ja hukkua kaupunkiin. Tuntuu, että mieli ja ruumis eivät juuri nyt kulje ihan käsi kädessä eivätkä edes samaan suuntaan, mutta Helsingissä moiset sivuseikat eivät niinkään painaneet.


Eräänä kesäyönä, tai oikeastaan luonnottoman aikaisena aamuna klo 6:24, heräsin kesken yön jonkin hyvin suuren tietoisuuden vallassa. Mielessäni oli hyvin selvät suuntaviivat siitä, mitä elämässä pitää nyt tehdä. Pääasiallisesti kaikki liittyi siihen, että on muutettava Helsinkiin. On aina vähän kaksipiippuista, miten suhtautua unissa ja unen rajamailla saatuihin tietoisuuden viesteihin, mutta ajatus Helsinkiin muutosta palaa säännöllisesti vaivaamaan. Toisaalta tiedän, että arki iskee todennäköisesti hyvinkin tiukalla näpäytyksellä vastaan Helsingissäkin. Järki sanoo, että nyt on hyvä pysyä Turussa, monestakin syystä. Toisaalta jokin muu järki puhuu paljon myös Helsingistä. Ehkä se on se mielen ja ruumiin eriävä kulkusuunta.


Joka tapauksessa, Helsinki. Vältin täpärästi Taiteiden yön stressaavan ja ahdistavan humalaisen tungoksen ja siemaisin vähän turhan varhain illan päättävät seitinohuet ihanan väljässä ja tyhjässä Kalliossa. Ja silti perjantaina ehdin nauttia kesästä, törmätä Elsaan ja Kaamokseen, viettää ihania rapujuhlat maalaisidyllissä (siis kyllä, Helsingissä), huojua jotenkin hirveen voimauttavasti Maija Vilkkumaan keikalla ja törmätä siellä sattumalta vielä Isyyspakkaukseen.

Sä oot nykyään tosi usein Helsingissä, ihmetteli Melissa, johon niinikään törmäsin eilen. Huomasin itsekin, että niin taidan olla. Helsinki on tuntunut jo kauan hirveän hyvältä. Ahkera vierailu Helsingissä on tavallaan vähän typerää. Lähteminen tuntuu kerta kerran jälkeen kamalammalta. Tuleeko se kerta, johon kuolee? Tai se, ettei lähdekään?


You Might Also Like

0 kommenttia