Tietoa mainostajalle ›

Ei tullut elämäni kesää

Luulin, että tämä on se kesä, josta haluan muistaa ja taltioida joka hetken. Katsella vanhoilla päivillä kuva-albumista, että tässä olen ...


Luulin, että tämä on se kesä, josta haluan muistaa ja taltioida joka hetken. Katsella vanhoilla päivillä kuva-albumista, että tässä olen minä elämäni kesän kynnyksellä, voi pojat mikä kesä se olikaan. Kaikkea sitä ihminen luuleekin.

Koneella on sata kansiota kuvia, joita en ole edes vilkaissut. Saatika sitten karsinut tai käynyt läpi tai käsitellyt tai käyttänyt mihinkään. Löysin kuvia toukokuun lopusta. Niitä kuvatessa tunsin itseni taas 15-vuotiaaksi, sillä 15-vuotiaana taiteiliana otin selfieitä vielä enemmän kuin nyt. Ei ole siis mikään uusi keksintö nämä selfiet, niistä vain vouhkataan eri tavalla nyt.

Mutta ajatus ei ollut puhua selfieistä niinkään. Mietin kuvia ottaessa, että nyt on alkamassa elämäni kesä, uskomattoman jännittävä, lämmin, pitkä ja tapahtumientäyteinen. Että tämä on nyt se kesä, jonka haluan taltioida ja sitä kautta muistaa ihan alusta asti. Katsella vanhoilla päivillä kuva-albumista, että tässä olen minä elämäni kesän kynnyksellä, voi pojat mikä kesä se olikaan.

Mutta kaikkea voi aina luulla. Sitä elämäni unelmakesää ei tullut, vaan ihan tarpeeksi kaikkea kurjaa. Ei hyvällä tavalla jännittävää, ei varsinkaan lämmintä eikä oikein tapahtumientäyteistäkään. Eikä ainakaan sellaista, jonka haluaisin muistaa. Puhumattakaan siitä, mitä kaikkea vielä on luvassa. Jos tämän hetken merkkejä osaan yhtään lukea, niin hullummin vain mutkalle menee. Vääntyy, kunnes törmää itseensä.

Ei elämässä ikinä tiedä, mitä on luvassa. Ei kannata tietenkään liikaa negistellä että kaikki tulee olemaan surkeaa, mutta ei toisaalta liikaa intoilla mistään superkesistä tai muustakaan. Että katsoa vain vähän varovasti alta kulmien miltä näyttää. Muistuttakoon kuvat vaikka siitä, kun elämän kesästä eivät voi muistuttaa.

Nyt soi: Maija Vilkkumaa – Viimeinen laulu

You Might Also Like

0 kommenttia