Tietoa mainostajalle ›

Sannin panopop on vuoden tasa-arvoteko

2000-luvun alussa Ripsipiirakka lauloi siitä, kuinka haluaa saada pimppirasiaa Sannilta. Sannin uusi LELU-niminen albumi antaa ymmärtää,...



2000-luvun alussa Ripsipiirakka lauloi siitä, kuinka haluaa saada pimppirasiaa Sannilta. Sannin uusi LELU-niminen albumi antaa ymmärtää, että nyt voisi pätevällä rumpalilla olla saumaa.


Samaan aikaan, kun sosiaalinen media ja yhteiskunta kohisee erilaisten tasa-arvo-tölväisyjen ja sukupuolistereotypioiden parissa, on suomalainen populaarimusiikki tytötellyt ja pojitellut oikein olan takaa. Välillä pointti on tullut selväksi, välillä taas ei. Herra Ylpön & Ihmisten Pojat ei tanssi on sisällöltään aika ilmiselvä: tietenkin pojat tanssii ja juo siideriä, vaikka tässä nyt muuta sanotaankin. Ei kaikki, mutta jotkut. Hyvin tyypillinen stereotypioita kyseenalaistava teksti. Hanna Pakarisen Miehet on tekstiltään niin kamala, että en ole kuullut kenenkään haluavan keskustella siitä. Cheekin Jossun slutshamingista käytiin pitkää ja pontevaa vääntöä, että onko tässä nyt kyse siitä vai ei tai saako seksuaalisesti aktiivista naista sanoa biatchiksi. PMMP:n Tytöt taas on yksinkertaisesti vain ja ainoastaan mahtava ja silkkaa neroutta.

Sanni taas aiheutti närää sosiaalisessa mediassa Pojat-kappaleellaan. Biisi kertoo pääasiallisesti siitä, kuinka pojat ei puhu ne juo bissee ja hameen alle ne vilkuilee. Siis käytännössä idea ja sisältö on ihan samaa kuin Ylpön tai Pakarisen biiseissä, vaikka Pakarisen biisi toki onkin enimmäkseen ylistyslaulu ihanille mutta mahdottomille miehille. Edellä mainittujen ja Sannin biiseihin suhtautumisessa on kuitenkin se ero, että vain Sannin biisi haluttiin nähdä yksiulotteisesti stereotypioita ja sukupuolirooleja tukevana. Ei jotenkin nähty tarpeelliseksi tulkita tai miettiä yhtään sen syvemmältä. Se on erikoista, sillä Sanni on nuoresta iästään huolimatta havaittu vallan vahvaksi kirjoittajaksi. Ja siis ihan uskomatonta ajatelkaas, nuori nainen ja osaa kirjoittaa! Kuka mies lienee opettanut, saa olla tämä mies ylpeä itsestään!

Sannin Pojat-biisistä voi toki olla montaa mieltä. Itse en ole vielä oikein mitään mieltä, paitsi että Tippa-T laulamassa "pam pam ku mä paukutan mun vasaraa" kuulostaa hauskalta, alkaa aina naurattaa. Syväluotaava analyysini on vielä kesken. Vaikka hyväksi havaitulla kaavalla sukupuolirooleja kyseenalaistava tai pohtiva biisi onkin aina paikallaan, ei Sannin levyn suurin ansio ole suinkaan siinä. Se, mikä Sannin uudessa levyssä on mielestäni huomionarvoista, uutta ja siksi timanttia, on sen mainio härskiys. Sanni on 2010-luvun Kikka tai Meiju Suvas ja se on mahtavaa. Sanni tekee sen, mitä Chisu vihjauksilla punaisesta pitsistä ja aukiolevasta takaovesta lupaavasti aloitti. Sanni tuo Suomipop-lyriikkaan ajatuksen siitä, ettei seksilaulut ole vain miesten juttu. Peittojentamppausta tai siihen pyrkimistä taidetaan käsitellä enimmäkseen miesten kirjoittamassa lyriikassa: esimerkkeinä vaikka jo aiemmin mainitut Ripsipiirakka tai Cheek. Sanni kuitenkin vie suomalaisen panopopin nextille levelille: voi olla lelu, jos haluaa. Eikä nyt ole puhe Toy Storystä. Tai kuten levyn suosikkibiisissäni Soita mua (S&M) lauletaan: "Soita mua kuin viidakkorumpua / Jos sulla on tekniikka hallussa". Sataprosenttista Kikkaa ja juuri siksi täydellinen tasa-arvoteko. Pitää saada mitä haluaa, ei vain mitä sattuu saamaan.

You Might Also Like

0 kommenttia