Tietoa mainostajalle ›

Mitä jänikset yrittävät meille kertoa?

Varhain sunnuntai-aamuna kävelin yo-kylästä kotiin. Kaikkialla oli aikalailla hiljaista, mitä nyt jokunen baaristapalaaja hoiperteli vastaan...

Varhain sunnuntai-aamuna kävelin yo-kylästä kotiin. Kaikkialla oli aikalailla hiljaista, mitä nyt jokunen baaristapalaaja hoiperteli vastaan. Pitkällä kadunpätkällä yhtäkkiä ohitseni pinkoi hulluna jänis. Jänis pinkoi ja pinkoi, kunnes pysähtyi. Suunta oli sama kuin itselläni ja mietin, kuinka pitkään mahdan saada kulkea jäniksen kanssa. Yhtäkkiä pusikoista paikalle loikkaa toinenkin jänis. Jänöjussit loikkivat keskenään kummia kiemuroita, aivan kuin kyseessä olisi ollut jonkinlainen pariutumisriitti. Voisin ryhtyä jonkinlaiseksi eläintutkijaksi: yhden asuintaloni takapihalla nimittäin peuhasi usein siilejä. Siilien parittelu on villiä touhua: kuuluu sähinää ja sylkemistä, toinen yrittää pakoon kun toinen kiipeää päälle ja kohta taas toisinpäin. Melkoista vääntöä. No niin, takaisin jäniksiin.

Toinen jänis hävisi yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin, mutta toinen jäi yhä odottelemaan. Lopulta sekin pinkoi tiehensä.

Turussahan nyt näkee yöllä kaikenlaista: jotkut ovat nähneet Turussa jopa ketun Yliopistonkadulla. Kaikesta muusta uskomattomasta puhumattakaan. Itse olen kesäiltana nähnyt vauhkon peuran jokirannassa, joka loikkasi lopulta Aurajokeen vauhkoilemaan. Pelastusoperaatio oli mittava, vaikka peura onnistuikin itse rantautumaan Förin kupeesta.

Ja jälleen takaisin jäniksiin. Aamuöisen hetken jälkeen jänisten ilmestymiset minulle sen kun jatkuivat. Palatessani Papua tapaamasta näin jälleen jäniksiä: ensin yksi, ja ensimmäisen kadottua vähän matkan päässä toisen. Keskellä päivää, keskellä ihmisvilinää. Mistä tämä jänisten jatkuva ilmestyminen johtuu? Mitä ne yrittävät tällä viestiä?

Ehkä pitäisi vain vastata jänisten kutsuun: lähteä itsekin pinkomaan jäniksen lailla tai kenties seurata näitä ilmestyviä jäniksiä. Ehkä vielä jonain päivänä näen jäniksen kello kaulassa. Se johdattakoon minut kaninkolon sijaan madonreikään, joka vie suoraan kesän unenomaisiin teekutsuihin, herttakuningattariin ja hatuntekijöihin. En tietenkään voi tietää, mutta kovasti toivon ja uskon, että siellä madonreiän toisessa päässä tyttö ei ole haukkumasana eikä huorittelu ole sopiva vasta-argumentti mihinkään. Eikä myöskään horista hyvinvointivaltion vangiksi jäämisestä ja kuvitella kuitenkin samalla, että kylmä, kallis, pimeä ja syrjäinen valtiomme olisi niin uskomattoman ihmeellinen, että tänne pääsemisestä voisi jopa maksaa.

No mutta, jään odottamaan. Seuraavaa jänistä lähden seuraamaan. Kesä ja jänikset, olen valmis.

You Might Also Like

0 kommenttia