Tietoa mainostajalle ›

Sellainen oman elämäni Jeesus

Pääsiäisestä kasvoi nyt ehkä lempijuhlani. Ainakin, jos vappua ei lasketa. Tietysti pääsiäisestä voi tulla ihan yhtä hullu juhla kuin j...

Pääsiäisestä kasvoi nyt ehkä lempijuhlani. Ainakin, jos vappua ei lasketa.

Tietysti pääsiäisestä voi tulla ihan yhtä hullu juhla kuin joulusta, jos siihen alkaa panostaa väärällä tavalla. Siis niin, että stressaisi ja suunnittelisi ja väsäisi ja pohtisi. Nyt vain tehtiin tavallista suuremmat ruokaostokset ja vielä viime hetken iltaretki paniikkimunaostoksille. Muistin jopa asettaa viime vuonna hankkimani kauniin Muumi-munan kirjahyllystä ruokapöytään. Ja levittää munan sisään piilotetut, häpeällisestä viime vuoden munamaniasta kielivät Frozen-munien yllätykset, karkkikulhon koristukseksi. Voi luoja, että yllätyksiä kerätessä noita lumihirviöitä kertyikään. Muistaakseni viisi. Että sellasta vaan, terveisin nimimerkki en osta turhaa krääsää koska olen kriittinen kuluttaja.


Tänä vuonna en uskaltanut suunnitella mitään elämää suurempaa pääsiäiskarkeloa. Haaveilin pienen kotimaisen lammastilan paistista, mutta koska ei ollut ollenkaan varmaa, jaksanko minkään paistin parissa edes puuhastella, päätyi pääsiäispöytään kivuliaan kaukaa tullut pakastepaisti. Vähän kyllä vihlaisi, kun näin myöhemmin uutisissa pätkän kotimaiselta lammastilalta. Kille ylipäätään ihmetteli ihastunutta suhdettani lampaisiin: tunnun rakastavan niitä yhtä paljon laitumella kuin lautasellakin. Varhaislapsuuteni lampaiden keskellä viettäneenä se tuntuu kyllä ihan luonnolliselta. Sinusta tulee minun paistini, olen kuulemma sanonut lapsena lammasta halatessani, syvä rakkaus äänessäni.

Kokkailujeni kanssa levittäydyin istumaan ruokapöydän ääreen, lääkepurkkien, viinilasin ja karkkikulhon sekaan, sivusilmällä Totoroa vilkuillen. Valkosipulikermaperunoihin tuli vahingossa kermaa niin, että kerma kiehui yli uunin pohjalle. Koostumus ja maku oli kuitenkin autuaallinen. Ja mitä muuta toisaalta voisi odottaakaan käyttämällä tuplamäärän kermaa.


Paistin aika uunissa oli niinikään vaiherikasta aikaa. Mietin paistomittaria paistiin pistäessäni, että taisin työntää liian syvälle. Jossain paistonvaiheessa pyysin Killeä tarkistamaan lämpöä, 75 astetta kun on oivallinen sisälämpö mehevälle lampaalle. Tää näyttää sataa astetta, sisälämpötiloista tietämätön Kille toteaa tyynesti keittiöstä. No mä kyl ehkä työnsin mittarin liian syvälle, totesin rauhallisin mielin. Ja mä painoin sitä vielä syvemmälle, Kille säesti pohdintaani. Silläkin uhalla, että paistopussin pohjalla olisi sahajauhonkuivaa nyhtölammasta päätin paistaa paistia kellon mukaan. Ja paisti oli mitä oivallisin. Tervetullut onnistumisen kokemus sairasvuoteilun keskelle.

Jotenkin onnistuminen ja jaksaminen pääsiäisruuan parissa oli merkki siitä, että kyllä tästä noustaan. Ja sitähän pääsiäisen idea aika paljon onkin. Uutta elämää ja kukoistusta. Olen vähän sellainen oman elämäni Jeesus. Ensin näyttää pahalta, mutta lopulta näyttää hyvältä. Että kaikki tulee olemaan vielä oikeinkin hyvin. Sellainen merkittävä käänne elämäni keväässä.


You Might Also Like

0 kommenttia