Tietoa mainostajalle ›

Sähköiskuja, neuloja ja koepaloja

Mitäs sanoisit, jos kerron saaneeni sähköiskuja, neuloja ja viiltoja ihooni ja päivän olleen silti kiva? Uskokaa tai älkää, mutta kamalin...

Mitäs sanoisit, jos kerron saaneeni sähköiskuja, neuloja ja viiltoja ihooni ja päivän olleen silti kiva?

Uskokaa tai älkää, mutta kamalinkin päivä voi kääntyä voiton puolelle ja olla lopputulemaltaan hyvinkin iloinen. Olen pitkin alkuvuotta saanut juosta mitä erikoisemmissa tutkimuksissa. Viime kertaiset olivat ehdottomasti epämiellyttävimmät: ensin annettiin sähköiskuja, sitten pisteltiin kivuliaasti neuloja lihaksiin ja kaiken päälle extrabonuksena lihaksesta leikattiin koepala niin, että koepalan otosta kerrottiin minulle vasta kun saavuin paikalle. Puudutusaine ei ollut kai aivan täysin tehonnut ja tunsin, miten lääkäri venytti lihaskalvoani pihdeillä. Venytti lihaskalvoani. Kuin paisti matkalla uuniin.

Ahdistuneena ja stressaantuneena inhottavasta sörkinnästä ja uudesta leikkaushaavasta tikkeineen ja tulehdusriskeineen palasin kotiin ulisemaan. Kaikki on taas ihan paskaa monta viikkoa, ulisin naama sohvatyynyjen välissä. Tiedättekö sellasessa kaaduin tähän naamalleni enkä nouse ikinä-asennossa.



Sitten jokin kuitenkin muuttui. Puhelimeen kilahti viesti ystävän saamasta unelmaduunista ja halusta juoda skumppaa. Koska koepalan leikkelystä kipeällä jalalla ei tulla skumpan luo, tuli skumppa kipeän jalan luo ja toi vielä mukanaan lisää ystäviä ja Mozartin kuulia. Mies ei ole mies, jos ei kuulat maistu. Ja kyllähän ne maistuivat. Skumppa aukesi oikein pontevasti poksahtaen, korkki lensi ties minne niin, että hetken piti katsoa, että lensikö se ylipäätään minnekään. Kaikkia nauratti ja skumppa kuohui pitkin pöytää. Kehitimme Tavaramarkkinoiden Kevääseen istuvan uuden sanoituksen, joka kertoi siitä kuinka sinä tarjosit vain Bernard-Massardia mutta minä olin hölmö, pesin hampaat ja skumppa maistui pahalta. Loppu ei ihan istunut säveleen, mutta pääpaino sisällössä olikin traagisessa tarinassa. Sisältö ennen muotoa.

Seura ja skumppa piristivät ulisevaa mielenlaatua siinä määrin, että uskalsin koittaa jaksamisen rajoja Dynamossa Jaakko Eino Kalevin keikalla. Pakkohan se on, jos artisti on osittainen nimikaima eikä kyseessä ole Eino Grön. Ja toisaalta, jos jalkaan sattuu, niin siihen sattuu. Istui sitten kotona tai ihmisten ilmoilla. Eikä edes sattunut, vaikka joraamisen sijaan jouduinkin istumaan mukavasti pehmeimmässä kohtaa Dynamoa. Jaakko Eino Kalevi oli ilahduttava uusi tuttavuus. Harvoin tulee maksettua tuntemattoman artistin keikkalipusta tai edes mentyä keikalle, mutta nyt tuli. Kannatti, kipeällä jalallakin.




You Might Also Like

0 kommenttia