Tietoa mainostajalle ›

Kun musiikki ennustaa elämän suunnan

Tiedättekö sen tunteen, kun tietää, että jokin bändi tai artisti on sairaan hyvä? Sellainen, ettei tuotannosta löydy käytännössä yhtään huo...

Tiedättekö sen tunteen, kun tietää, että jokin bändi tai artisti on sairaan hyvä? Sellainen, ettei tuotannosta löydy käytännössä yhtään huonoa biisiä, kaikkia levyjä voisi vain kuunnella ja kuunnella ja toivoa, etteivät biisit tai levyt lopu koskaan? Ja silti, vaikka bändi olisi juuri tällainen, bändin olemassaolon voi vain yksinkertaisesti unohtaa. Unohtaa niin, että on ikuisuuksia kuuntelematta.


Kevään sairastettuani musiikinkuunteluni koki kolauksen. Ensin olin niin väsynyt ja välinpitämätön, ettei musiikki vain kiinnostanut. Spotify oli pahimmillaan kuukauden koskemattomana. Jossain vaiheessa olo kuitenkin koheni niin, että musiikki kävi mielessä. Aloin kelata elämäni huippukohtia musiikin kautta: tätä kuunneltiin ja soitit biisin päälle muovista sähkökitaraa. Neljänkymmenen asteen kuumeessa pakottauduin aamukahdeksalta ylös kuuntelemaan tämän ensisoittoa radiossa ja mietin, että nyt on kyllä niin kummallinen eka sinkku että kukaan ei tule ostamaan levyä.

Jonkun kerran sairaalakäynniltä kotiin tullessa silmieni eteen osui Pariisin kevät. Oi, ihana Pariisin kevät! Kaikki mahtavat biisit, jotka kertovat ainakin yhdellä rivillään just mun elämästä. Kädet osuu maahan ja ensimmäinen ajatus on olla nousematta enää koskaan, luovuttaa suosiolla.



Pariisin kevään lumoihin sukeltaessani muistin myös biisin Tämän kylän poikii. Herrajestas, blogini nimikkobiisi! Kuinka saatoin unohtaa! Ennen vanhaan biisin ja blogin nimen yhteydestä kyseltiin paljonkin. Kerrattakoon se nyt vielä tässäkin, että yhteys on kyllä aivan selvä ja tietoinen viittaus. En käy peittelemään. Googlekin tuo ihmisiä blogiini säännöllisesti Tämän kylän poikii-haulla.

Jo keväällä 2010 blogia perustaessani biisistä välittyi jo edellämainittu just mun elämästä-fiilis. Sellainen vierauden ja vieraantumisen ja toisaalta etäisyyden ottamisen tunnelma. Että ottaa ensimmäisen junan jonnekin, koska ei tarvitse ketään, mutta silti jostain syystä raportoi syömättömistä lääkkeistä mutsille. Tuntui, ettei tule koskaan saavuttamaan mitään: pyörii vain kyläpahasessa näennäisen puuhastelevana ilman että saa aikaan mitään. Vuosien varrella kaikki lipuu ohi ja ihminen katkeroituu omaan aikaansaamattomuuteensa ja pysähtyneisyyteensä. Ja toisaalta, kylän ainoana homopoikana ja muutenkin muita häiritsevällä tavalla erottuvana sai vähän aistia sitäkin mielialaa, että jonkinlaisia lääkkeitä olisi hyvä syödä.

Entistä enemmän biisi kolahti tänä keväänä, puolivahingossa löytyessään. Kuljin Turun tuomiokirkon ohi matkalla sairaalasta kotiin biisin alkaessa ja vähän värisin. Kaikki jotenkin tuntui sopivan toisiinsa: paikka, aika, musiikki ja tapahtumat. Aivan kuin biisi olisi jo vuonna 2010 viestinyt tulevaisuudesta. Tänä keväänä mysteerisairauden myötä syön lääkkeitä kuin vuodeosaston seniori ja tunnen ikuisuuden sairasvuoteilun jälkeen aivan uudenlaista vieraantumista ja etäisyyttä kaikkeen. Sellaista viisivuotispäivän uusiutumista ja uudelleenarviointia elämästä. Vuonna 2010 etäisyyden etsiminen oli tietoista ja haluttua, nyt taas hyvinkin vastentahtoista ja pakotettua.

Mutta onneksi elämä todella on kuin Pariisin kevään biisissä: tulee juhannus ja joulu, elämä jatkuu. Etäisyyksiä voi kaventaa ja tarttua ohilipuviin asioihin hanakammin. Pariisin kevätkin näyttää julkaisevan uuden levyn. Tässä kohtaa on jo melkoisen varmaa, että tartun siihen kuin Muumi lipuvaan teatteriin. Näen jo itseni onnellisena ja terveempänä Ruisrockissa Pariisin kevään keikalla: aurinko paistaa, on kuuma ja onnellinen päivä. Joka biisin kohdalla tekee mieli kiljua että ainii tää on tää paras biisi ja jorata kahta kauheammin. Mielikuvaani istuu täydellisesti viinipullo, mutta sellaisen salakuljettaminen Ruisrockiin on sekä vaikeaa että kiellettyä. Mutta kenties joltain yhtä hurmioituneelta ystävältä, nykyiseltä tai tulevalta, löytyy pieni salapullo haaroista tai tissien välistä. Kenties siitä liikenee huikka ja herään festarienjälkeiseen elämään kyläpahasesta.

You Might Also Like

0 kommenttia