Tietoa mainostajalle ›

Vieressäni istui edesmennyt taiteilija

Kun vointi on heikko eikä tulevasta tiedä, on helppo nähdä pahaa enteileviä ennusmerkkejä. Tänään kohtaamani edesmennyt taiteilija oli kuit...

Kun vointi on heikko eikä tulevasta tiedä, on helppo nähdä pahaa enteileviä ennusmerkkejä. Tänään kohtaamani edesmennyt taiteilija oli kuitenkin vähällä olla liikaa.


Istuin taas kerran lääkärin odotushuoneessa. Satuin vilkaisemaan sivulleni ja näin uskomattoman paljon Tove Janssonia muistuttavan mummon. Eikä edes mitenkään niin, että tältä Tove näytti ollessaan 25-vuotias vaan juuri niin, miltä Toven voisi kuvitella nyt näyttävän, jos vielä eläisi. Oletteko te taivaasta tullut sanansaattaja, viekää minut varjojen maailmaan,  olin vähällä sanoa kuin Kleopatra aikakoneella Egyptiin ilmestyneelle Muumipapalle Muumilaakson tarinoiden jokaista aistia ärsyttävissä uudemmissa jaksoissa. Samoja, kuolemaa enteileviä merkkejä näin myös kevään ensimmäisessä kärpäsessä. Tokkurainen kärpänen lensi ikkunasta sisään, törmäili ja sinkoili aikansa kovaäänisesti ympäri asuntoa, kunnes ykskaks lopullisesti hiljeni makuuhuoneen kynnykselle. 

Sairaalan käytävällä kohdattu Tove-kaksoisolento toi mieleen viime vuotisen Ateneumin Tove Jansson-näyttelyn ja sieltä ostamani postikortit. Lempikortissani Tove ui meressä, suuri kukkaseppele päässään onnellisena nauraen. Olen ihastellut kuvaa ennenkin, näyttelyssä ihastuin siihen lisää ja nyt palaan siihen mielessäni hyvin usein. Toisessa, myöskin mieltä lämmittävässä kortissa Tove ja Tuulikki Pietilä työskentelevät pihalla mökkinsä edessä. Maailman ihanimmat kuvat.

Tuulikki Pietilän kaksoisolennon sijaan sairaalassa Tove-kaksoisolennon kanssa vuoroaan odotti maailman suloisin vanha pappa. Jännittävässä paikassakin pappa luki rauhallisesti ääneen vanhojen aikakauslehtien sarjakuvien hauskimmat kohdat, vaikka kaksoisolento vieressä tuskaili sen suhteen, että meneeköhän käynnistä nyt tuplamaksu ja voivoi palataankohan täältä enää ollenkaan kotiin. 


Jos vuoroni ei olisi tullut sillä siunaaman sekunnilla, olisin luultavasti joutunut etsimään sairaalan sekavien väliaikaistilojen joukosta jonkun hylätyn nurkan, johon olisin jäänyt vuolaasti ulvomaan ikiajoiksi. Onnellisena meressä uivaa Tovea, maailman suloisinta vanhuspariskuntaa ja sitä, että mitä jos. Mitä jos kaikki tästä eteenpäin onkin vain epätasaista fadeoutia: hiljaiseksi hiipumista tahdilla, josta kyllä näkee, että hiipuu, mutta lopullisen hiljaisuuden koittamista ei osaa ennakoida. Että tuleeko se kahden vai viidenkymmenen vuoden päästä ja mihin rahkeet sillä aikavälillä riittävät.


You Might Also Like

0 kommenttia