Tietoa mainostajalle ›

Blogimuuttolaatikot pakattuna – kohta mennään!

Jo edellisessä postauksessa kerroin teille, kuinka sairaudenkin keskellä elämään ilmestyy ilahduttavia asioita. Vielä viimeksi en kertonut ...

Jo edellisessä postauksessa kerroin teille, kuinka sairaudenkin keskellä elämään ilmestyy ilahduttavia asioita. Vielä viimeksi en kertonut tarkemmin mistä on kyse, mutta nyt kuulemma jo voin hiukan raottaa tätä salamyhkäisyyden verhoa. 

Kuten jotkut ovat saattaneet arvatakin, pakkaan aivan näillä näppäimillä blogini kimpsut, kampsut ja komeroihin kertyneet muistoesineet ja muutan ne uuteen virtuaaliseen ympäristöön. Vielä pysyköön salassa, kenen hoteisiin blogiarkistoni kannan, mutta sen sanon, että tämä on hienoa. Ihan tajuttoman siistiä. Tietysti jännittää, miten homma lähtee pyörimään, mutta toisaalta tunnen, että tämä toimii. Että vuosien uurastus blogin parissa tavallaan viimeinkin palkitaan, että oikeasti saavuttaa jotain. Onhan se nyt saatanan hieno tunne, kun pyydetään osaksi kokonaisuutta, jonka merkitys itselle ja kasvulle sekä aikuiseksi että ihmisenä on ja on ollut valtavan suuri.



Eikä tarvitse pelätä. Tuleva ympäristö ei rajoita bloggaamista mitenkään. Kaikki pysyy omissa hyppysissäni. Päätän jatkossakin ihan itse mistä kirjoitan ja mistä en. Todennäköisesti saatte muuton myötä jopa entistä enemmän hurmaavia kertomuksiani luettavaksenne!

Asiat etenevät tuossa huhtikuun alussa. Tipauttelen teille pieniä murusia blogin tulevaisuudesta heti alkukuusta ja 7.4. kaikki selviää: minne muutan, kenen kanssa, kuinka, miten, missä, iiiik!

Millaisia fiiliksiä blogimuutto teissä herättää?




You Might Also Like

5 kommenttia

  1. Toivon muuttoa ranneliike.nettiin, se kaipaisi vähän uusia tuulia. :) Muutto on ok, mutta päivittäminen blogloviniin on bitch.

    VastaaPoista
  2. ois supersiistiä jos uus alusta olis suomen blogimedia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. luulin että ols sama asia mutta ei ollutkaan: toivon siis, että blogisi siirtyisi imageen!

      Poista
  3. Olisipa mukavaa, jos tulisit Lilyyn! :)

    VastaaPoista
  4. "...kun pyydetään osaksi kokonaisuutta, jonka merkitys itselle ja kasvulle sekä aikuiseksi että ihmisenä on ja on ollut valtavan suuri."

    Demiin?

    VastaaPoista