Tietoa mainostajalle ›

Minusta tuli kokonainen-taidenäyttely Rikhardinkadun kirjastossa

Viimeviikkoiseen piipahdukseeni Helsingissä mahtui myös ensivisiitti Rikhardinkadun kirjastoon. Hetken uskomattoman hienossa kirjastotaloss...

Viimeviikkoiseen piipahdukseeni Helsingissä mahtui myös ensivisiitti Rikhardinkadun kirjastoon. Hetken uskomattoman hienossa kirjastotalossa haahuiltuani löysin toisesta kerroksesta sen, mitä olin tullut etsimäänkin: Annika Miettisen ja Olli Kinnusen Minusta tuli kokonainen-taidenäyttelyn.


Kuten näyttelyn nimikin antaa ymmärtää, on taidenäyttelyssä kyse tekijöiden omien kipupisteiden kohtaamisesta sekä vahvaksi itseksi tulemisen prosessista. Omat kokemukset on purettu näyttelyssä valokuviksi ja kirjoituksiksi. 

Näyttelyn esittelytekstin mukaan tekijöiden taustat ovat keskenään hyvin erilaiset. Tekijät hämmentyivät huomatessaan, kuinka samanlaisia asioita molemmat käyvät läpi. Tämä näkyi omaan silmääni myös näyttelyssä: vaikka teokset olivat ilmeisen henkilökohtaisia, tuli silti klassinen tunne siitä, että tässä puhutaan minun elämästäni. Se kun on taiteessa ainakin itselleni tärkeää. Jos teos herättää jonkinlaisen tunteen, heijastuu se tunne juuri omista kokemuksista ja siitä, mitä teos tuo omasta elämästä ja kokemuksista mieleen. 

"Kuusi vuotta, se taisin olla.
Homoksi huusivat. Kyrpä se
sinä ja ponisi. 
Kuolla saisitte."

Näyttely koostuu mystiseksi jääneen rakennelman seiniin kiinnitetyistä valokuvista ja teksteistä, joissa nimenomaan tekstit ovat kantava voima. Se, mikä kolahtaa. Aitous, suorapuheisuus ja henkilökohtaisuus tulevat riipaisevasti esiin. On kamalaa lukea pienen uskonnollisen kyläyhteisön kiduttamasta lapsesta, kun tietää, että kaikki lienee totta. Toisaalta kevyesti osaa olla iloinen omasta puolestaan, että omalta taustalta ei löydy uskonnollista yhteisöä. 

Onneksi näyttelystä löytyy kuitenkin turvan ja onnen häivähdyksiä: poneja, kesäpoikia ja sisälle syttyvää riemun tulta. Ja ajatus siitä, että jokainen voi ja pystyy mihin tahansa haluaa. Kannustusta seistä selkä suorana, rohkeasti sellaisena kuin on, samalla hyväksyen muut ihmiset sellaisina kuin ovat.

"Jumalanterve, sanoivat. 
Haistakaa vittu. Jeesuksen nimessä
 ja veressä anteeksi."

Kaiken kaikkiaan näyttelystä jäi hyvin ristiriitainen tunne: vaikka taidenäyttely on onnistunut kokonaisuus, toivoo näyttelyn jälkeen vain maailmalle nopeaa muutosta parempaan. En nimittäin tulevaisuudessa haluaisi nähdä enää yhtäkään uskonnon, syrjinnän ja suoranaisen vihan traumoista syntynyttä näyttelyä, koska ajatus taiteen syntyyn tarvittavista, juuri nytkin jonkun elämään kuuluvista hirveyksistä on yksinkertaisesti kamala. 

(Lainaukset näyttelyn teksteistä.)

Minusta tuli kokonainen Rikhardinkadun kirjastossa (Rikhardinkatu 3, Helsinki) 30.11. asti.



You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Melko liberaalina uskovana tuntuu kamalalta nähdä kuinka jotkut aivokuolleet yksilöt juuri tuolla tavalla piinaavat toisia ihmisiä ja aiheuttavat myös muille ihmisille uskovista pahoja mielleyhtymiä.

    VastaaPoista
  2. Harmi et satuitte asumaan niin ahdas mielisellä kylällä. Minun koululla oli noin kymmenen meikäläistä eikä ollu onneksi mitään kiusaamisiä lahkon sisällä.. Tsemppiä ja voimia sinulle. Kovia olet kokenut mutta se on varmaan tehnyt sinusta vahvan ihmisen.

    VastaaPoista