Tietoa mainostajalle ›

Soutulaite oli koitua kohtalokseni

Kerroin teille juuri innokkaasti alkaneesta uudesta terveellisestä elämästäni, joka sisältää jopa salillakäyntiä. Tarkoitus ei ole ollut mi...

Kerroin teille juuri innokkaasti alkaneesta uudesta terveellisestä elämästäni, joka sisältää jopa salillakäyntiä. Tarkoitus ei ole ollut mitenkään varsinaisesti ryhtyä repimään ja riehumaan, vaan ottaa ihan vaan sillä lailla rennosti mutta vakavasti: että tulee hiki mutta ei tarvitse protskupirtelöitä tai -patukoita tai steroideja tai kuolettavaa jäykkyyttä ruumiissa treenin jälkeisinä päivinä. 

Näin siis suunnittelin. Jollain salakavalalla tavalla kuitenkin onnistuin huijaamaan jopa itseäni ja vetelemään tänään soutulaitteessa siihen malliin, että soudun jälkeen löysinkin itseni kalmankalpeana lepuuttamasta lattialta :D. Ei pitänyt riuhtoa, ei. Oikeasti soutulaitteen kanssa veuhtoessa ei edes tuntunut mitenkään pahalta, jotenkin uupumus iski vasta suorituksen jälkeen. Ehkä tottumattoman urheilijan vartaloni meni jonkinlaiseen shokkitilaan, joka purkautui vasta suorituksen jälkeen? Jännittävää!

Tavallaan tämän myötä haluaisin myös kyseenalaistaa tällaisten urheiluharrastuksien järkevyyden. Lopputulos kun oli hyvin pitkälti sama kuin baari-illan jälkeen: karmean kalpeana makaa lattialla ulisemassa. Eikä ole kyllä bailaamisen takia tullut vielä koskaan noin kamalaa olotilaa. Että oikein euforinen liikunnan jälkeinen olo.

Voi keho-parkaa, voi minua. Mitähän tästä tulee? Niin katastrofaaliseksi tilani ei kuitenkaan yltynyt, ettenkö olisi yhtä selfietä kyennyt ottamaan. Heti myös mietin, että kehtaanks kirjottaa tästä blogiin. Kovin vakavasta tilanteesta ei siis voinut olla kyse. Jätän selfien jokatapauksessa tähän alapuolelle. 


P.S.: Ja siis ei syytä huoleen, toivuin tästä hetkellisestä uuvahduksesta hyvinkin nopeasti ja nyt olen jo hyvinkin kondiksessa, ei siis hätää! Meno jatkukoon!

You Might Also Like

1 kommenttia

  1. :DD Jo pelkkä otsikko sai hymyn huulille. Itse kauhulla odotan ekaa kertaa salilla sitten synnytyksen jälkeen. Voi olla että mut saa tulla irrottamaan lattiasta. :D

    -Torey

    VastaaPoista