Tietoa mainostajalle ›

Nuorisosuosikki palasi ruutuihin – luvassa mm. TV-historian pisin homopusu!

  Tätä päivää on odotettu! Yksinäisten lounashetkieni sulostuttaja ja Suomen nuorison lempisarja #lovemilla on katsottavissa kolman...

 

Tätä päivää on odotettu! Yksinäisten lounashetkieni sulostuttaja ja Suomen nuorison lempisarja #lovemilla on katsottavissa kolmannen tuotantokauden jaksoin!


Olen odottanut #lovemillan paluuta jo siksikin, että jaksot ovat oivallisia yksinäisiin lounashetkiin: töitä tai opiskeluhommia kotona tehdessä ei ole aikaa käyttää lounaaseen tuntia ja katsoa syömisen ohessa mitään pitkäkestoisempaa. #Lovemilla on alle kymmenen minuutin kestossaan ollut parasta lounasseuraa silloin, kun lounasseuraa ei ole ollut.

#Lovemillasta löytyy myös omissa henkilökohtaisissa television homohahmot-ranking-listauksissani Salkkareiden nuoren Kalle Laitelan kanssa jaetulle ykkössijalle kipuava Ämpäri, joka tuli kaapista ehkä maailman tv-historian täydellisimmin tehdyssä jaksossa. Katsoin jakson taas, ja jotenkin silmäkulma vähän kostui.

Ämpäri kuitenkin tuntui myöhemmissä jaksoissa jäävän vähän muiden jalkoihin: lyhyeen jakson kestoon ei tietenkään paljoa asiaa pysty mahduttamaankaan. Tänään julkaistulla kolmannella kaudella vahinko otetaan nähtävästi takaisin. Kolmannella kaudella nimittäin tehdään sarjan mukaan ennätyksiä näyttämällä TV-historian pisin homosuudelma. Malttamattomana odotan, millaisen debatin #lovemilla tällä kertaa herättää. #Lovemillan taannoista masturbointijaksoahan pohdittiin eduskunnassa asti... Kun aiheena on varmasti tunteita herättävä homous Puolustusvoimissa, voinee melkoista mellakkaa tietyiltä tahoilta odottaa.

TV-historian pisin homopusu on vuorossa sarjan kuudennessa jaksossa, mutta koska kuitenkin olette malttamattomia romantiikkasyöppöjä, voitte fuskata ja katsoa kuudennen jakson jo nyt, koko tuotantokausi kun tosiaan on julkaistu kerralla. Pusun kestoa spoilaamatta täytyy todeta, että kohtauksen överiksi vedetty pituus on varsin viihdyttävää. Välillä tuntuu, että homosuhteiden fyysistä puolta televisiossa kuvatessa on vaarana kohtauksen missaaminen jos sattuu räpäyttämään silmiään väärässä kohdassa.

On hienoa, että Ylellä on kiinnitetty huomiota muuttuneisiin tapoihin seurata ohjelmia: ohjelmat voidaan katsoa mielellään vaikka yhteen putkeen, odottamatta jokailtaista/viikkoista tv-lähetystä. Ainoa ongelma on vähän hölmösti toimiva Yle Areena: en ollut saada ilman neuvonkysymistä tolkkua siitä, mikä on ensimmäinen jakso. Yle Areenan jaksojärjestys kun ei mene kovin järkevästi. Ohjelman omalta Areena-sivulta jaksot löytyvät kuitenkin järjestyksessä niin, että ensimmäinen jakso on viimeisenä. Älkää hämääntykö edes järjettömästä Jakso 8/24-numeroinnista, jossa ei ole mitään järkeä. Lopusta alkua kohti katsoen siis! 

Löytyykö muita #lovemilla-faneja? Onko kolmannen kauden katsominen jo pitkällä ;)?

Kuvat: Yle, kaappauksia kuudennesta jaksosta.

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Haha :D Kylläpäs olikin pusua kerrakseen

    VastaaPoista
  2. täältä yksi tunnustautuu ! :D

    VastaaPoista
  3. ...vau.

    Ok ja toi kaapistatulojakso oli...

    Jotain. En mä tiedä. Oon vieläkin häkeltynyt tosta suudelmasta.

    Joo.

    VastaaPoista