Tietoa mainostajalle ›

Uusi luku(kausi) elämässä

Kille aloittaa tänä syksynä opiskelun. On ollut hauskaa seurata Killen koko kesän kestänyttä intoilua ja pohdiskelua tulevasta opiskelust...

Kille aloittaa tänä syksynä opiskelun. On ollut hauskaa seurata Killen koko kesän kestänyttä intoilua ja pohdiskelua tulevasta opiskelusta. Sivuaineista ja opiskelijabileistä, yliopiston rakennuksista ja opiskelija-alennuksista ja herraties mistä. Kille on tutkinut läpi infopaketit, opinto-oppaat, TYY:n kalenterit ja kampuskartat niin tarkasti, että tietää yliopiston käytännöistä ennen ensimmäisen lukukauden alkua enemmän kuin minä kahden vuodenkaan jälkeen.

Omat kuluneet vuoteni yliopistossa ovat menneet vähän siinä sivussa, muuta elämää eläessä. Nyt olen kuitenkin herännyt tajuamaan, että kolmas vuosi todella on jo kolmas. Siihen ei oikein auta suhtautua niin, että tässä vähän katselen aluksi, miten homma lähtee sujumaan. Opiskelut ovat periaatteessa sujuneet tähänkin asti ihan hyvin ja suhteellisen aikataulussa, mutta kaikenlaista on jäänyt puuttumaankin. Asetelma on vähän erikoinen, jos Kille tahkoaa ensimmäisenä vuonna sivuaineensa pidemmälle kuin mihin omat sivuaineopintoni ovat edenneet kahdessa vuodessa. Sinä menet jo kolmannelle luokalle ja se tarkoittaa sitä, että täytyy todenteolla keskittyä opiskeluun, ohjeisti opettajani ala-asteella. Ohje taitaa olla ajankohtainen vielä nytkin, toistakymmentä vuotta myöhemmin.

On mielenkiintoista nähdä, miten muuttuva arki näkyy ja vaikuttaa. Onko kaikki kamalampaa vai ihanampaa, jos ollaan molemmat enemmän yhtä aikaa kotona? Tai kuolenko iltaisin yksinäisyyteen ja tylsyyteen, jos Kille rientää uusissa opiskelijaympyröissä? Olemmeko yhdessä liikaa tai liian vähän? Töiden vaihtuminen opiskeluun muuttaa vakiintunutta systeemiä aika paljon. On nimittäin tyystin erilaista käydä säännöllisissä päivätöissä kuin opiskella taiteentutkimusta. Töissä todennäköisesti saa aikaan jotain hyvinkin konkreettista ja näkyvää ja mitä tärkeintä, on poistunut kotoa. Se, kuinka paljon päivän aikana lukee kotona (tai on saamattomuuttaan lukematta) ei taas näy oikeastaan muuna kuin paikasta toiseen siirtyvinä kirjapinoina ja kirkkoveneitä pullistelevina luentolehtiön kulmina. 

Killen on ollut tähän asti aika vaikeaa ymmärtää sitä, että opiskelijan tyhjä lukujärjestys tarkoittaa sairaita kirjapinoja omaan itseen käpertyneenä luettavaksi. Ei suinkaan sitä, että tekisin jotain väärin tai jättäisin tekemättä. Että vain köllöttelisin kotona opintotukien virratessa. 

Lukuintoa vaativa totuus tosin jo vähän valottuikin Killelle opintosuunnitelmia tehdessä. Missä välissä nää kaikki pitäis lukea, Kille tuskaili epäuskoisena ensimmäisiä tenttikirjapinoja kotiin kantaessaan. No niinä päivinä, kun hengaa kotona eikä oo tehny mitään.

Peruskoulun ja toisen asteen opiskelijat ovat toki opiskelleet jo viikkoja, korkeakouluissa opintielle astellaan tänään. Kesääni leimasivat ennakkosuunnitelmien vastaisesti kiire, stressi ja hässäkkä, minkä vuoksi fiilis on aika väsähtänyt. Ei lupaa kauhean tarmokasta syksyä. Ehkä osa Killen motivaatiosta siirtyy jotenkin kummasti minuunkin.


Kuvissa Kille lähdössä ensimmäisenä aamuna kouluun.

You Might Also Like

8 kommenttia

  1. Onnea Killelle opiskelujen aloittamisesta.
    Ei ole todellakaan tavatonta, ettei kolmen eka vuoden aikana saa opintoja etenemään. Kela tosin kyttää joten sen suhteen kannattaa kiriä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten sanottu, niin kyllä mulla opintopisteitä on sieltä täältä ihan kivasti, mutta mitään kovin eheää opintokokonaisuutta niistä ei vielä synny. Mutta ei siis huolta ainakaan Kelan suhteen!

      Poista
  2. Omalla kohdalla alkoi toinen opiskeluvuosi yliopistolla. Iloitsen kyllä siitä, että saa taas jotain ajattelemisen aihetta aivot lamauttaneen luvattoman pitkän neljän kuukauden loman jälkeen. Arki on ihanaa ja viikonloput tuntuvat paljon paremmilta opiskeluviikon jälkeen. Lisäksi olen syksyihmisiä ja tehokkaimmillani silloin. Opintopisteiden suhteen jonkin verran päälle 60op/vuodessa on kai aika hyvä ohjenuora, ainakin humanistille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla taas syksy ei toimi ollenkaan noin, vaan juuri päinvastoin. Mutta kai tää tästä, ei tilanne sinänsä ole hälyyttävä.

      Poista
  3. Onnea Killelle opiskelemaan pääsystä ja vielä eka kerralla sisään?! Lahjakas poika.

    VastaaPoista
  4. Mun mielestä syksyn myötä parisuhteeseenkin tulee aina jotain uutta "nostetta". Pirteää syksyä teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se mahdollista, voi kääriytyä peittoihin ja tissutella punkkua kynttilän valossa. Samoin :)!

      Poista