Tietoa mainostajalle ›

Täällä tänään: syysflunssan ensioireet

Se on täällä , voi hihkua innoissaan kuullessaan vastakotiutuneen kissanpennun naukuvan sängyn alla tai nähdessään Lady Gagan livahtamassa ...

Se on täällä, voi hihkua innoissaan kuullessaan vastakotiutuneen kissanpennun naukuvan sängyn alla tai nähdessään Lady Gagan livahtamassa Hotel Kämpiin. Vaan ei, tänään ei ole kissanpentuja sen enempää kuin Gagaakaan. Tänään vieraanamme ovat ei-niin-toivotut syysflunssan ensioireet. 

Ensimmäinen vivahde oli aistittavissa jo perjantai-iltana: tuulettaessa hiukan liian pitkäksi aikaa aukijäänyt ikkuna sai kurkun ärtymään. Luulin kuitenkin välttyneeni pahimmalta. Vaan ei: tänään seurakseni on kurkkukivun lisäksi liittynyt ällöttävä kylmö hiki pienimmästäkin liikehdinnästä sekä aristavat silmät.

Kille oli viikonlopun äitinsä hoivissa rapujuhlissa, joten sain olla kotona aivan yksikseni. Tai sen mitä ehdin olla: sain rientää koko viikonlopun töiden parissa ja nyt kun ei tarvitse rientää, on olo valitettavan heikko. 

Yleensä olen ilahduttanut kotiinpalavaa Killeä siivoamalla (yleensä en ikinä siivoa) ja muutenkin olemalla poikkeuksellisen ihana poikaystävä. Tänään en kuitenkaan jaksanut kuin siivota suurimmat sotkuni ja väsätä nopeaa pikaruokaa, joka on maustettu niin, että tukkoisempikin flunssanenu aukeaa ja kyvytön makuaisti alkaa pystyä.

Flunssalääkkeeksi olen tänään siemaillut myös sitruuna-hunaja-vettä, joka on hyvää ilman flunssaakin. Kaupasta olivat loppuneet sekä sitruunat että lähestulkoon sitruunamehutkin, mikä saattaa kertoa laajalle levinneestä flunssa-aallosta että flunssalääkinnästä. Juoma on nimittäin tehokas, varsinkin kipeään kurkkuun.

 Onnistuin kuitenkin saamaan yhden viimeisistä mehupulloista juomaani terästämään. Killen mielestä juoma pitää aina tehdä tuoreista sitruunoista, itse olen sisäsiisti ja helppoutta rakastava ja käytän mieluusti pullokamaa. Juoman resepti on helppo: keitä vettä, kaada vesi mukiin, lisää sitruunamehua niin että vesi muuttuu kellertävän sameaksi ja lisää lusikallinen hunajaa. Juo kuumana. Kuten sanottu, on hyvää myös ilman flunssaa. Ja saattaa se vähän ennaltaehkäistäkin.

You Might Also Like

0 kommenttia