Tietoa mainostajalle ›

Tyttömäisesti kiljuva takkutukkainen Muumipeikko

Pride-kriittisimmät (voiko teitä edes olla?) varmaan syövät jo nyrkkejään, kun Pride-postausten loputon virta ei koskaan lopu. On kuitenkin...

Pride-kriittisimmät (voiko teitä edes olla?) varmaan syövät jo nyrkkejään, kun Pride-postausten loputon virta ei koskaan lopu. On kuitenkin pakko vielä palata hetkeksi pohdiskelemaan Prideä. 

Erityisesti Helsinki Pride-viikolla mutta toki muutenkin on blogin takia koko ajan vähän sillä lailla havainnoinnin alla. Ja vaikkei olisikaan, on kuitenkin koko ajan varautuneena siihen, että joku voi tunnistaa ja sit päätyy Vauva-foorumille kun on laahustanut vahingossa kesämieheksi pukeutuneena kaupungilla tai kertonut seksiasennoista kännissä baarissa. 

En sinänsä häiriinny ajatuksesta, että joku voi tunnistaa ja todennäköisesti tunnistaakin. Saa tunnistaa ja tulla juttelemaan ja yleensä juttelen jopa takaisin. Se ei ole ongelma. Se kuitenkin aiheuttaa välillä vähän kriisejä ja itsetunto-ongelmia, kun jää miettimään liikaa, että näyttääkö nyt jotenkin idiootilta tai tekeekö itsestään typerän tekemällä niin tai näin. 

Sama kriisi vähän vaivasi mieltä Pride-kulkuepäivän aamuna: hiukset olisivat kaivanneet parturia jo ennen juhannusta, mutta parinkaan viikon jälkeen asialle ei ole tapahtunut mitään. Näyttääkö uusi takki sittenkin täysin dorkalta, vaikka Instagramin takkikuvalle noin sekunnissa tulleet 80 tykkäystä kertovat jostain muusta? Ilman takkia ei ainakaan voi lähteä, koska valkoisessa väljässä T-paidassa näyttää kuitenkin ihan Muumipeikolta, eikä se ole kovinkaan toivottavaa. 

Kulkuerekan lavalla riekkuessani ja kiljuessani heräsin hetkeksi kauhuissani miettimään, että kuulostankohan kiljuessani kauhean naiselliselta tai jopa tyttömäiseltä. Että mitä jos kulkueesta jää katsojien mieleen vain rekan lavalla tyttömäisesti kiljuva takkutukkainen Muumipeikko? 

Sain Priden jälkeen kuvia itsestäni, jotka kulkuetta katsomassa ollut blogilukijani siippa (kiitos kuvista, Mikko S.!) oli ilmeisesti ihan sattumalta napannut minusta. Vähä hyvä kuva, huudahti moni, jolle kuvaa näytin.

Niinpä. Vaikka niin pelkäsin, en näytä takkutukkaiselta Muumipeikolta, ainakaan liikaa. Äänestä ei tietenkään osaa sanoa, mutta ainakin ensimmäisessä kuvassa vaikutan hyvinkin miehekkäältä ihmisoikeustaistelijalta. Ja mitä välii, vaikkei vaikuttaisikaan? Ei naisellinen kiljahtelu ketään pahenna, paremmin vain menee viesti perille.

Että ehkäpä sitä voisi mennä (parturin kautta kuitenkin) kohti uusia seikkailuja, taas vähän vähemmän ulkonäköä stressaten. Koska harvemmin sitä oikeasti on ulkonäöllään ketään traumatisoinut.

Näissäkin näyttää hyvältä mutta itseltään. Iloisena hyvällä asialla, kauniina päivänä. Ei tarvitse murehtia.





You Might Also Like

6 kommenttia

  1. "Ja mitä välii, vaikkei vaikuttaisikaan?"
    Asiaa!

    VastaaPoista
  2. mahtava postaus,pisti hihityttämään! :D

    VastaaPoista
  3. Sä osaat kyllä kirjottaa niin upeesti ja hauskasti, että mua naurattaa väkisinki aina ku luen sun tekstejä :D!

    VastaaPoista
  4. Hyvä, hyvä. Näitä sitä tulee aina joskus mietittyä. Sitte aina päätyy siihen tulokseen, että oon ihana just tällaisena.
    Voi ku mää haluan vielä joku päivä päästä tonne Helsinki-Prideen...

    VastaaPoista
  5. Kävelin puistossa sun ohi, ja melkein tulin juttelemaan, mut sitten tuli pupu pöksyyn .___.''

    VastaaPoista