Tietoa mainostajalle ›

Let me take you down, cause I'm going to strawberry fields

Piipahdin kotiseudulla pikkukylässä eli maalla ja mitäpä muuta heinäkuussa maalla tekisikään kuin poimisi mansikoita.   Vaikka kesä jatku...

Piipahdin kotiseudulla pikkukylässä eli maalla ja mitäpä muuta heinäkuussa maalla tekisikään kuin poimisi mansikoita. 

 Vaikka kesä jatkuu tänäkin vuonna ikuisesti enkä suostu ajattelemaan mitään muita vaihtoehtoja kesän keston suhteen, varauduin silti talveen keräämällä kymmenisen litraa mansikoita pakastimeen. Osan toki jätin pakastamatta, niistä syntyy huomenna mansikkamargaritaa. Join mansikkamargaritaa ehkä tuhansia litroja täysi-ikäisen nuoruuteni vuosina pikkukylän anniskeluravintolassa, tämä on selvä merkki ikääntymisestä: kaihoisasti palaan nuoruuteeni ja kuvittelen olevani jälleen nuori. Tai sit mansikat on vaan hyviä, who knows. 

Kuvittelin ämpärini täyttyvän hetkessä, lähes itsestään, kuten ämpäri joskus on tehnyt. Tänä vuonna mansikat olivat kuitenkin poikkeuksellisen pieniä ja harvassa, joten poimiminen otti todellakin aikansa. Pensaita harvensi entisestään nuorempi pikkusiskoni, joka poimi mansikoita vähän sieltä täältä omaan ämpäriinsö, todeten että antaa minun viimeistellä pensaat. Sillä hetkellä tajusin, mitä John Lennon on Strawberry Fields-kappaleessaan halunnut sanoa. Tukahduttavan läkähdyttävässä säässä, hikeä valtoimenaan valuvana, paarmojen armoilla epätoivoisena ämpäriä täyttäessään ymmärtää, mitä Strawberry fields forever todella tarkoittaa. Kyse ei ole mistään hippiaikojen onnen ikuisuudesta vaan todellakin ikuisesti kestävästä mansikanpoiminnasta. Näin on näreet. 

Hupi vain huipentui juostessani mansikkaämpäri, painava Ikea-kassi sekä kiitettävästi varusteltu kameralaukku kantamuksinani junaan: olin junassa n. 7 sekuntia ennen sen lähtöä. Jätin melkoisesti hikeä junan penkkiin. Ole hyvä, VR.




You Might Also Like

0 kommenttia