Tietoa mainostajalle ›

"Ole oma itsesi jos olet kuin muut" - muistoja pikkukylästä

Eilisessä synttäripostauksessa lupailin postausta pikkukylästä. Kuten eilisessä postauksessa kerroin, sijoittuu blogini synty aikaan, jolloi...

Kuva-3

Eilisessä synttäripostauksessa lupailin postausta pikkukylästä. Kuten eilisessä postauksessa kerroin, sijoittuu blogini synty aikaan, jolloin en suinkaan asunut vielä Turussa, vaan pienellä syrjäkylällä. Blogin nimessäkin esiintyvä "tämä kylä" ei siis suinkaan viittaa Turkuun, kuten monet ovat joskus ajatelleet. Ehei, kunpa näin olisikin ollut. Ensimmäiset 18 vuotta elinympäristöni oli metsää ja peltoa. Koska blogi oli hyvin pitkään anonyymi, ei blogissa tietenkään näkynyt minkäänlaista kuvamateriaaliakaan. Tässä postauksessa ajattelin kuitenkin vähän näyttää maisemia, joissa olen ensimmäiset 20 vuotta elämästäni viettänyt.

Pikkukaupungin suohon on ilmeisen helppo upota: tarpeeksi pitkään pikkukaupungissa asuttuaan turtuu. Alkaa ajatella, että mikäs tässä ollessa, ei tämä ole ollenkaan huono, vaikka oikeasti on. Tällaisella ajattelulla tuhlasin oikeastaan pari vuotta elämästäni turhaan välitilaan. Onnellinen voi olla vain siitä, ettei välitila kestänyt pidempään, esimerkiksi koko elinikää, kuten monille yhä edelleen käy. Oman elämän ja olosuhteiden ankeus oikeastaan on paljastunut vasta viime vuosina, kun elämästä on oikeasti tullut sellaista kuin olen halunnut. On kamalaa huomata, että on viettänyt suuren osan elämästään ajatellen, että tällaista elämän kuuluukin olla.

[caption id="attachment_1022" align="alignnone" width="1000"]Kuva-7 Ala-asteeni piha. Kuvassa näkyvien sähkölankojen päälle heitin heittokapulani. Kapulat saivat roikkua muistomerkkinäni lankojen päällä vuosikaudet.[/caption]

Maaseutu on ymmärrettävistä syistä tarpeellinen ja varmasti monille viihtyisä ja hyvä paikka olla. Sitä hehkuttavat ihmiset eivät vain huomioi sitä, että  toiselle viihtyisä ja hyvä on toiselle kaikkea muuta. Varsinkin kyläkoulujen lakkautusuhan ympärillä vellova keskustelu on itselleni hirvittävän uuvuttavaa. On toki kaunis ajatus, että kyläkoulussa kuka tahansa voi olla oma itsensä, mutta ei se niin mene. Oma itsensä voi olla tasan niin pitkään kuin oma itse on samanlainen kuin muut. On vaikea olla sellaisen puolesta, joka on vuosia rikkonut itseä. Jota ei haluaisi muistaa, mutta ei voi olla muistamattakaan.

[caption id="attachment_1019" align="alignnone" width="1000"]Kuva-4 Pikkukaupungin linja-autoasema. Pitkään linja-autoasema ja laituri 4, Helsingin bussin lähtölaituri, oli elämässäni suurempikin vapauden symboli.[/caption]

Uskomatonta kyllä, pikkukylän vuosilta on jäänyt monia tärkeitä ihmisiä, pölyn seasta löytyneitä timantteja. Muistelen lämmöllä esimerkiksi kuvaamataidon opettajaa, joka Helsingin vuosiensa jälkeen palasi pikkukylälle viimeisiksi vuosiksi ennen eläkepäiviä. Kuvaamataidon työni sateenkaarilippua opettaja kahdenkesken kommentoi, että eihän nämä maalaiset tiedä, mitä sateenkaari symboloi, eikä heidän tarvitsekaan tietää. Vaikka kaikkihan siinä vaiheessa jo tiesivät, eikä salailuun mitään tarvetta ollutkaan. Ja ehkä juuri siksi, etten lähtenyt raivokkaaseen salailutyöhön, sain olla kohtuullisen rauhassa. En ihan hirveästi antanut tilaa pään aukomiselle, enkä varsinkaan antanut sen vaikuttaa itseeni. Vanhojen tansseissa suihkin pukuhuoneessa lisäkerrosta glitteriä hiuksiin. Joku käveli epäluuloisena glittersumun läpi kysyen hyvin epäluuloisena että mitä vittua täällä tapahtuu. Keijupolyä, darling. Keijupölyä.

[caption id="attachment_1021" align="alignnone" width="664"]Kuva-6 Tyypillinen näkymä pikkukaupungista. Taustalla näkyvässä kerrostalossa on ensimmäinen oma kämppäni. Kävelin pikkukylässä käydessäni talon ohi. Naapurit olivat samat, oma asuntoni tyhjä. Pitäisköhän muuttaa takaisin?[/caption]

Suurena musiikin ystävänä musiikista muodostui henkireikä. Pikkukaupunkiahdistusta käsittelevää musiikkia löytyy hyvinkin paljon. Zen Cafén Minun kaupunkini ja rivit "Myönnä jo itselles, et täältä pääse / et tule rikkaaksi, ehkä myös jää se /nuoruuden haave / maailma on suuri /kutsuva, kirkas ja maalattu juuri" toimivat lopullisesti herättäjänä sille, että lähdettävä on nyt tai ei lähde ehkä koskaan. Toisaalta kappale kuvaa ihan todella aidosti sekä minun että kenen tahansa muun kokemusta pikkukaupungeista. Pysähtyneisyys kaikella tapaa on hyvin käsillä.

Tätä postausta kirjoittaessani palasi mieleen myös Jarkko Martikaisen kappale Kainuu opettaa. Oma pikkukyläni ei suinkaan ole kainuussa, mutta tunnelma on ehdottoman sama. Mieleeni palasi myös Martikaisen livelevyltä löytyvän kappaleen loppusanat. Kuin omasta elämästäni nekin:

Jos olette miettineet, että miksi se on joskus vähän omituinen, niin nyt te tiedätte syyn.

 

Kuva-5    Kuva-9

You Might Also Like

13 kommenttia

  1. Tämä teksti on kyllä niin totta. Kun ei tiedä paremmasta, sitä turtuu siihen ajatukseen, että kai sitä huonomminkin voisi mennä.
    Itse olen pikkukylän kasvatteja ja 19 vuotta elelin siellä ihan tyytyväisenä. Mutta kun kaikki olivat tuttuja ja ympyrät aina samat, sitä oli kauhean sidottu siihen muottiin, millaisena ihmisenä muut pitivät. Pari vuotta sitten muutin Tampereelle, ja päätin että rupean olemaan sellainen ihminen, kun olen aina halunnut olla. Kaikki oli uutta, ja onhan niitä virheitä tullut tehtyä, mutta olen nauttinut joka hetkestä. Mahtava tunne herätä aamulla ja ajatella, että tällaista elämän kuuluu olla!

    VastaaPoista
  2. Tämän kylän homopoika13. toukokuuta 2014 klo 16.58

    Arvasin, että kohtalotovereita löytyy! Hienoa, että asiasi ovat nyt paremmin.

    VastaaPoista
  3. Pystyn samaistumaan kaikkeen tähän! Meidän pienessä kylässä asuu tällä hetkellä googlen mukaan noin 800 ihmistä ja silloin se kuului sellaseen 4000 ihmisen kuntaan. Sieltä kylältä puuttui oikeasti kaikki, sieltä löytyi sillon vain parturi-kampaamo, kioski, autokorjaamo, päiväkoti ja ala-aste. Nykyään ei ole enää edes sitä kioskia. Yläasteelle mentiin bussilla sinne "kunnan keskustaan" eli kirkonkylälle eli kylälle. Ei siellä voi olla oma itsensä. Asuin siellä kun olin 3-16v ja 16v muutin opiskelemaan Kuopioon. Se helpotti monessa asiassa. Ala-aste siellä oli hyvää aikaa ja kiva siellä on käydä vanhempien luona :)

    VastaaPoista
  4. Kohtalontoveri ilmoittautuu. Koko tähän astinen elämä on tullut asuttua tuppukylässä ja opiskelemaankin muutin vain naapurikuntaan joka sentään kutsuu itseään kaupungiksi. Mutta halu pois on kova.
    Voin myös samaistua tuohon kyläkoulu asiaan, suoraan sanottuna koko ala-aste oli helvettiä johon en palaisi mistään hinnasta. Mutta onneksi ihmiset muuttuvat, niinkuin on itsekkin tullut tehtyä. Tulevaisuus alkaa näyttää valoisalta.
    Kiitos kun jaoit tälläistä, tämä antaa toivoa siihen että "it get's better" :)

    VastaaPoista
  5. Minulla on melkeimpä sama tilanne juuri nyt. Jonnekin isoon kaupunkiin olisi päästävä, mutta kyllä täälläkin vielä menettelee. Opiskelupaikkaa yritän hakea. Pikkupaikkakunnan hyviä puolia on sen luonnonläheisyys. Järvet, valoisat männiköt, kalliokot, rotkolaaksot jne. Huonoja puolia ovat tietysti konservatiivisuus, lähibaareissa notkuvat puliukot ja mm. Persujen kokoontumiset paikallisessa K-Marketissa.

    Pikkupaikkakunta on ihan ok kasvuympäristö, tiettyyn pisteeseen saakka... Mutta kyllä sitä tälleen nuorena haluu välillä vaihtaa maisemaa ja päästä ns. "suurempiin kuvioihin."

    VastaaPoista
  6. Minulla oli niin kauhea kiire veke omasta kotikylästäni että läksin heti kun pystyin, noin 16-vuotiaana. Ahdisti kylän ahdasmielisyys, joskin pidin tiukasti kiinni siitä että puen ylleni ja meikkaan kuten haluan, vaikka kuviksen opettajaa (taiteilijan luulisi ymmärtävän persoonallista mitä vaan, mutta ehei) myöten ihmiset olivat sitä mieltä että minun pitäisi olla enemmän massaan hukkuva. Oli kyllä järkyttävää että kehtasin kulkea mummoni vanhassa 40-luvun nahkarotsissa -.- (ihan oikeasti ihmiset...!)

    Mutta jännä juttu sikäli, että 15 vuotta Tampereen keskustassa asumista riitti lopulta korjaamaan traumat tosilandea kohtaan, ja huomasin haaveilevani ihanan hiljaisesta omasta talosta ja puutarhasta pöndellä. Eipä siinä, toimeksi sitten vaan ja täällä sitä taas ollaan, rakastan! (Eri kylässä tosin, kotikylään ei pysty enää). Odottelen tässä parhaillaan kylähullun mainetta pikkukaupungissa tapahtuvaksi, joskaan nykyään ei hetkauta enää pätkän vertaa mitä muut ajattelevat. Olen ihan mielelläni kylähullu :D

    Ehdottomasti hyvä juttu että läksit, olisit todennäköisesti katunut joskus jos olisit jäänyt. Ja aina pääsee takaisin jos niikseen tulee. Nuorena saa ja pitää mennä ja kokeilla, eikä missään nimessä turtua ja tyytyä koska se on helppoa.

    VastaaPoista
  7. Minäkin olen pikkukylältä kotoisin, joskin mä odotan jo innolla sitä aikaa kun pääsen muuttamaan täältä Kaupungista takaisin maalle ja omakotitaloon :D Eli en varmaan ole ihan liikaa traumatisoitunut.
    ...Tosin en kyllä halua missään nimessä koskaan SILLE kylälle, mistä itse olen kotoisin! Ei niitä samoja naamoja ja rakennuksia vaan kestäisi katsella. Se rauha ja hiljaisuus (ja oma piha <3) vetää maalla puoleensa, mutta maaseudun ihmiset NOT.

    VastaaPoista
  8. Tämän kylän homopoika15. toukokuuta 2014 klo 15.43

    Kuulostaa hyvin paljon omalta kylältäni :).

    VastaaPoista
  9. Tämän kylän homopoika15. toukokuuta 2014 klo 15.44

    Jep, sitäkin mieltä olen, ettei vanhoista asioista kannata liikaa katkeroituakaan, vaan nimenomaan katsoa eteenpäin!

    VastaaPoista
  10. Tämän kylän homopoika15. toukokuuta 2014 klo 15.46

    Niin, totta. Itse en toisaalta ole erityisemmin ikinä kaivannut luontoa ympärilleni, mutta joillekin se on toki tärkeää. Pieni paikkakunta on hyvä, jos se sattuu sopimaan. Jos ei sovi, niin se on todennäköisesti aika kamalaa.

    VastaaPoista
  11. Tämän kylän homopoika15. toukokuuta 2014 klo 15.50

    Voi miten haaveilinkin muuten aikoinaan, että olisin päässyt lähtemään lukioon jonnekin muualle. Ihanaa, että jotkut on päässeet!

    Itse olin myös yläasteella aika erikoinen näky, mutta siitä kuuli yllättävän vähän. Kerran tosin sain legendaarisessa Messengerissä viestin, jossa kerrottiin, että jopa jonkun luokan luokanvalvoja olisi nauranut vaatteilleni :D. Se nauratti kyllä jo silloin.

    Monillahan tosiaan menee niin, että alkaa kaivata takaisin maaseudun rauhaan. Toisaalta on kyllä monia sellaisiakin, jotka eivät koskaan palaa. Meidän pikkukylälle aika monet muuttavat vanhuuspäiviksi, mutta itse olen ainakin toistaiseksi sitä mieltä, että vanhuuspäiviä ei kannata pilata tekemällä sitä virhettä, että palaa takaisin sinne, mistä on kerran päässyt.

    VastaaPoista
  12. Kiinnostavaa lukea kasvuympäristöstäsi.
    Näillä pikkupaikkakunnilla on metsästys suosittu harrastus.
    Osallistuitko nuoruudessasi mihinkään hirvi- tai karhujahtiin?

    VastaaPoista
  13. Tämän kylän homopoika19. toukokuuta 2014 klo 19.59

    Aika paljon meillä päinkin metsästetään, mutta itse en ole kyllä ikinä osallistunut. Hirvipeijaisissa olen kyllä kerran tai kaksi käynyt!

    VastaaPoista