Tietoa mainostajalle ›

Eeppiset penkkariasuni vuosien takaa!

Tänään on monille suuri päivä, sillä eri puolilla Suomea vietetään tänään penkkareita! Senpä kunniaksi ajattelin esitellä teille omat penkk...

Tänään on monille suuri päivä, sillä eri puolilla Suomea vietetään tänään penkkareita! Senpä kunniaksi ajattelin esitellä teille omat penkkariasuni vuosien takaa.

Olin siinä suhteessa onnellisessa asemassa, että käymällä lukion aikoinaan neljässä vuodessa pääsin osallistumaan myös penkkareihin kahteen otteeseen! Olisin voinut osallistua kahdesti myös abiristeilylle, mutta sinnepä en mennyt kertaakaan! Ensimmäisten penkkareiden jälkeen menin vain kotiin kuuntelemaan onnellisena Samuli Putron vastailmestynyttä Elämä on juhla-levyä. Jo ekan biisin jälkeen olin täydellisen onnellinen kotiinjäämisestä, sillä levy oli ja on aivan törkeän hyvä. Alkuvuoden aikana olen kuunnellut levyä taas järjettömiä määriä. Ehkä levy sopii jotenkin erityisen hyvin alkuvuoden talvipäiviin? En tiiä. 

Vanhat kuvani ovat modernisti CD:ille arkistoituina näköjään tuntemattomassa paikassa, enkä nyt tähän hätään löytänyt ihan hirveän loistokkaita kuvia penkkari-asuista. Tässä kuitenkin muutamat arkistojen aarteet!

Ensimmäiset penkkarini bailasin läpi ihanassa seiloriasussani. Tykkäsin puvusta mielettömästi. Hattu löytyi aikoinaan Salon suurkirppikseltä, ja on itseasiassa edelleen hattuhyllyllä, vielä mun ja Killenkin asunnossa :D. Paita taas on tuunattu ihan vain tavallisesta kauluspaidasta. Asu oli siinä mielessä oivallinen, että myös yhdellä parhaista ystävistäni oli seilorihenkinen, varsin niukkalinjainen asu. Hienosti sovimme yhteen! Ja taskussa puhelin soitti koko penkkareiden ajan Village Peoplea, tietty.

Asun lisäksi terrorisoin kouluyhteisöä The Only Gay In The Village-tarroilla. Harmi, ettei niistä löytynyt tähän hätään kuvaa, mutta muistan, kuinka suuri hitti niistä tuolloin muodostui! Only Gay-tarrojen lisäksi taisin väsätä myös Laiva lähtee, minä jään!-tarroja Herra Ylpön hengessä. 

Toisiin ja viimeisiin penkkareihini panostinkin sitten asun kannalta enemmän! Rakas isotätini, joka sattuu olemaan tietynlainen ompelijanero, sai ompelutaidoistaan huolimatta huomattavan määrän harmaita hiuksia, kun esitin vienon toiveeni Tiivitaavi-haalarista... Oikeasti ihana isotätini ei edes harmaantunut ajatuksesta, vaan totesi samantien, että tietysti voin tehdä. Tiivitaavi oli herkullinen hahmo penkkariasuun, sillä Tiivitaavihan on tunnetusti homo. Tiivitaavin kieroutunutta seksuaalisuutta korostettiin tietysti vielä balettihameella ja PVC-muovisella käsilaukulla. Kuvasta se muistaakseni puuttuu, mutta itse penkkareissa tyllihame oli huomattavasti pörheämpi. Tuossa se on syystä tai toisesta vähän latistunut.

Viiltävän älykkäässä penkkarihuumorissa tietysti toimi nerokkaasti erilaiset teletABIt-huudatukset

Tiivitaavi-asu kiersi pikkukylällä itseasiassa lainakäytössä niin pitkän tovin, että sain sen takaisin vasta tänä vuonna :D. Eivät siis menneet ompelutunnit ja asumateriaalit hukkaan! Asua olisi ihana käyttää muutenkin useammin, mutta se on tuskastuttavan suuri raahata mukana ja siksi toisekseen se on, kuten arvata saattaa, tuskastuttavan kuuma. Penkkariajelulla se oli kuitenkin hyvin miellyttävä kaikkine toppauksineen ja kerroksineen. 

Sellaisia penkkarimuistoja täällä! Mitenkäs teillä? Onko joku kenties penkkarien vietossa juuri tänään?

You Might Also Like

11 kommenttia

  1. Ihanat asut! Itse olin myös samalla linjalla kun sun tuo eka asu eli olin merikapteeni :)

    Minä siiis juhlin tänään penkkareita ja aion juhlia niitä vielä huomenna ja lauantaina risteilyllä hih! Ja hei bongasinko oikein, että olit tänään kuvaamassa keskustassa?

    VastaaPoista
  2. Äää, aivan ihana toi tiivitaavi asu:D

    VastaaPoista
  3. Onko Mikko Puttonen, valokuvaaja, sulle tuttu?
    Ei koske siis varsinaisesti penkkariasiaa, mutta tuli vain mieleen kysäistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttu siinä mielessä, että tiedän, mutta ei mitenkään erityisesti tunneta.

      Poista
  4. Kiitti nopeasta vastauksesta, Eino.
    En minäkään tunne muuta kuin hänen blogiaan lukemalla

    VastaaPoista
  5. Tämä nyt ei mitenkään liity tähän postaukseen, mutta laitan sen nyt tähän kuitenkin. Oletko tietoinen, että Tampereen Vapriikkiin syyskuussa avautuvaan Postimuseoon on tulossa Tom of Finland-näyttely? Näyttelyssä on esillä Laaksosen kirjeenvaihtoa 1940-luvun alusta vuoteen 1991 saakka.

    VastaaPoista
  6. Aijjai, kyllä meitsiki olis ihan mielellään voinu lähteä toisenkin kerran penkkareihin. :) Oon nyt itse neljännellä vuodella lukiossa mutta eipä satu olemaan noita -95 kavereita meidän lukiossa joten ei hirveästi huvittanu yksin lähtä hillumaan. 8D Ja meneehän noihin + jatkoihin sitä rahaakin! Nerokas tuo Tiivitaavi. XD

    VastaaPoista
  7. Hei! Muistatko yhtään mistä olet tilannut noita tarroja penkkareihin? :D Terveisin somerolainen abiturientti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, muistanpa hyvinkin! Tarrat on suunniteltu ihan itse ja tulostettu kirjakaupasta ostetuille osoitetarrapohjille juurikin siellä Someron lukion ATK-luokassa :D.

      Poista