Tietoa mainostajalle ›

Älä tee työtä, jolla on tarkoitus

Parhaillaan kerätään nimiä yleisen asevelvollisuuden lakkauttamiseen tähtäävään kansalaisaloitteeseen. Ohi on!-kansalaisaloitteen voi allek...

Parhaillaan kerätään nimiä yleisen asevelvollisuuden lakkauttamiseen tähtäävään kansalaisaloitteeseen. Ohi on!-kansalaisaloitteen voi allekirjoittaa 2.3. asti. Itse allekirjoitin sen juuri äsken, ja kannustankin jokaista 18-vuotta täyttänyttä allekirjoittamaan myös! Allekirjoittaa voi täällä


Allekirjoittaessani muistin, että olen kirjoittanut aiheesta kynä sauhuten myös takavuosina ylioppilaskirjoituksissani! Kirjoitin mielettömässä flow-tilassa, enkä ollut ihan varma että onks tää nyt hyvä vai ei. Hyväksi osoittautui. 

Meillä pikkukylässä on perinteisesti julkaistu parhaat yo-aineet eräässä perinnejulkaisussa. Minun ainettani ei poikkeuksellisesti kuitenkaan haluttu julkaista, etteivät veteraanit loukkaannu. Kiinnostuneina kuitenkin kysyivät, josko haluaisin kirjoittaa jostain muusta aiheesta, ilmaiseksi tietysti. Kohteliaasti kieltäydyin, vaikka mieleni tekikin tarjota kirjoitusta esimerkiksi sananvapaudesta. 

Teksti kyllä lopulta sitten julkaistiin pikkukylän paikallislehdessä, jonka tekstiviestipalstalla käytiinkin pitkä tovi kiivasta keskustelua aiheesta. Se oli elämää se! Eräskin kommentoija totesi, että hyvä kirjoittaja ei aina ole kypsä ajattelija. Saattaa olla tai sitten ei, mutta meistä kahdesta minä osaan sentään kirjoittaa.

Tässä kirjoitus siis teidänkin luettavaksenne. Myönnän, että kirjoitus on toki aikojen saatossa saanut hivenen naiiveja piirteitä, mutta kukapa ei abivuonnaan kaikessa älykkyydessään olisi hivenen naiivi. Lukuiloa! 


Älä tee työtä, jolla on tarkoitus

Yleinen asevelvollisuus on vanhakantainen muinaisjäänne, josta on päästävä. Ammattiarmeija ei sekään ole hunajaa paatuneille hipinkorvilleni, mutta reilu askel parempaan. Itse kuulun siihen ryhmään, jonka mielestä aseiden paikka on sulatusuunissa.

Vaikka olen vankasti yleistä asevelvollisuutta vastaan, en pidä ammattiarmeijaa mahdollisena Suomessa vielä vuosikymmeniin. Aiheeton, mutta vahva pelko pääasiassa Venäjää kohtaan saa kansan luottamaan sokeasti Puolustusvoimiin. Samat asennevammat syötetään jo varhaisessa vaiheessa vanhemmilta lapsille. Kierteen en usko katkeavan vielä lähivuosina, sillä niin painavana asenne istuu vielä omalla sukupolvellanikin.

Totuus rivien välissä on, että juuri Venäjän pelossa armeijaa tunnutaan ylläpitävän. Nämä kirjoittamttoman totuuden kannattajat eviät tosin suostu näkemään, tai ainakaan myöntämään, päivänselvää asiaa: jos Venäjä suunnattomassa pahuudessaan päättäisi hyökätä Suomeen, ei nykyisestä maanpuolustuksesta ole vastusta. Ehkä armeijan ylläpitö kuitenkin luo illuusion niin perusturvallisuudesta kuin puolustuskyvystäkin.

Ammattiarmeijamuotoisena puolustusvoimien tehokkuus lisääntyisi. Laiskat hipit velttoilisivat jossain muualla ja aidot soturit voisivat näyttää todelliset kyntensä. Nykykäytännöllä elämänjanoinen pasifistinuori useimmiten tekeytyy mielenterveysongelmaiseksi linnareissun tai siviilipalveluksen pelossa. Tärkeää olisikin selvittää, miten nämä teeskennellyt masennustapaukset vaikuttavat terveystilastoissa. Tulokset saattaisivat olla hyvinkin mielenkiintoisia.

Tunnettuihin vapautuksen saaneisiin suomalaisiin kuuluu muusikko Ismo Alanko. Alanko on säännöllisesti herätellyt keskustelua asevelvollisuuden tarpeellisuudesta oman tuotantonsa kautta. Kappaleen "Hullun paperit" (albumilta Onnellisuus, 2010) kertosäe "Mulla on hullun paperit / ja sulla on lupa tappaa / Sain pelissä punaisen kortin, koska en hyväksy väkivaltaa" avaa tärkeän pohdinnan aiheen. Kuinka sairas voikaan lainsäädäntö olla, jos haluttomuudesta tappaa joutuu pahimmillaan vankilaan tai lievimmilläänkin joutuu turvautumaan mielenvikaisuuteen. Tokihan itsekin katselisin mieluummin aistiharhaelefantteja kuin ryömisin metsässä loppusotaharjoituksissa.

Omassa kutsuntalääkärintarkastuksessani sain kuulla, että "kaikkia ei todellakaan tarvita palvelukseen" ja että vapautuksen kyllä saa. Miksi tätä ilmeisen epävirallista käytäntöä ei voida ottaa käyttöön julkisestikin?

Paljon puhuttua maailmalle välittyvää Suomi-kuvaa olisi Ruotsin mallia noudattamalla helppo parantaa. Mielenterveysongelmaiset sotahullut ovat taatusti maailmalla vähemmän haluttuja kuin sivistyneet, aikaansa edelläolevat ruotsalaiset. Ulkomailla reaktiot vaihtelevat epäuskoisesta huvittuneisuudesta suoranaiseen järkytykseen, kun Suomen yleinen asevelvollisuus tulee puheeksi. Se, mikä Suomessa on ylpeyden aihe, katsotaan todellisissa sivistysvaltioissa pelottavaksi militaristikiihkoiluksi. Kuulemani mukaan töitä ulkomailta hakiessa ei pääsääntöisesti ole eduksi mainita asevelvollisuudesta mitään.

Kieltämttä asevelvollisuudella ja sen myötä kutsunnoilla voi olla kansanterveydellistä merkitystä. Kutsunnat ovat viimeinen tilaisuus tavoittaa koko täysi-ikäistyvä ikäluokka. Yleinen asevelvollisuus saattaa parhaimmillaan ohjata muuten eksyksissä harhailevan nuoren miehen ruotuun ja estää syrjäytymisen. Pahimmillaan samainen nuori voi päättää päivänsä kasarmille oman käden kautta. Näissä pohjattoman surullisissa tapauksissa, joita kaikessa hiljaisuudessa tapahtuu, on valoisakin puolensa: tappamisoppi on mennyt kiitettävästi perille. Ammattiarmeijan kohdalla ongelmien seulonta olisi varmasti tiukempaa, ja ikävät kohtalot olisi mahdollista välttää.

Ammattiarmeija tuskin olisi lopullinen ratkaisu mihinkään. Suuntana se on kuitenkin oikea ja lupaavasti lähempänä puolustusvoimien täydellistä lakkauttamista. Vaikka vankkumattoman isänmaallisuuden tunne itseltäni puuttuukin, olisi asevelvollisuuden täydellinen lakkauttaminen teko, josta voisin aidosti olla ylpeä. Tuona lakkauttamisen päivänä voisin nostaa Suomen lipun salkoon ja olla sitä, mitä minulta on jo vuosia odotettu: suomalainen ja ylpeä siitä.

You Might Also Like

24 kommenttia

  1. Mulle armeija oli ihan ok paikka, kunto koheni vuoden aikana huimasti, oppi toimimaan ryhmässä, kärsivällisyys ja keskittymiskyky paranivat. Ja joka puolella upeita kundeja! Pari tupakaveria oli ihan syötävän komeita ja seksyjä pakkauksia... Ei inttiä kannata ottaa niin hirveän vakavasti, keskittyy vaan niihin hyviin puoliin nin kyllä se on ihan mukiinmenevä paikka. Terv reservin kersantti

    VastaaPoista
  2. Reservin kersantti: Tiedän henk.koht. myös monta tapausta kenelle armeija on ollut yhtä helvettiä sitä läpikäyneille, eikä pelkästään asennemuutos ole auttanut ts. ei ole ollut itsestä kiinni. Se että sulla on hyvä suhtautuminen ja asiat sujuivat haluttuun malliin, ei ole peruste sille että kaikki sen läpikäyneet siitä voisivat tai pitäisi nauttia – puhumattakaan muista pakollisen asevelvoliisuuden ongelmakohdista mitä mm. ko. blogissa tuotiin esille. Jokainen tapaus on yksittäinen; elämäntilanne, sosiaalisten tilanteiden paineet, oman pääkopan kunto, ryhmänjohtajat, seurustelu, perhetilanteet, tupatoverit, ym. ym. kaikki vaikuttavat eri tavalla jokaisen armeijakokemukseen. Ei ole yhtä tietä eikä muottia olemassa vaikka yrittäisi "vaan keskittyy niihin hyviin puoliin".

    - arip

    VastaaPoista
  3. Olen samaa mieltä, että yleinen asevelvollisuus tulisi lakkauttaa; se on vanhanaikainen eikä palvele enää nykyaikaista puolustustarkoitusta. En silti allekirjoita tuota aloitetta, sillä ei nykyistä järjestelmää voida noin vain lakkauttaa. Mikä tulisi tilalle? Ammattiarmeijakaan ei ongelmaton ole (mikä nyt olisikaan). Itselläni ei ole riittävää asiantuntijuutta keksimään vaihtoehtoratkaisua, mutta omaan korvaan esimerkiksi Norjan malli kuulostaisi paremmalta; sillä tavoin naisetkin saataisiin nykyistä paremmin mukaan.

    Mielenterveysongelmaiset intissä ovat todella marginaalinen tapaus, mutta niin kuin nämä muutama surullinen tapaus on näyttänyt, heitäkin on. Suurimmalle osalle intistä on taatusti enemmän hyötyä kuin haittaa. Parempaa seulontaa tulisi silti käyttää, ja ihannetapauksessa vain motivoituneet otettaisiin palvelukseen mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on totta, että aloite ei ole kovin pitkälle harkittu. Silti näen allekirjoittamisen hyvänä: kukaan tuskin kuvittelee, että noin vain lakkautetaan. Keskustelua ja suunnittelua se toki vaatii.

      Poista
    2. Keskustelun herättely aiheesta olisi kyllä paikallaan.

      Poista
  4. Se että armeijassa voi olla kivaa ja saada elämänsä parhaita kokemuksia ja muistoja ja jaadajaadajaa, ei ole mikään syy pitää sitä PAKOLLISENA. Tai sitten se saisi luvan olla pakollista meille naisille myös.

    Jos pakollisuudesta ei haluta luopua, pakon olisi kohdistuttava kaikkiin ikäluokan ihmisiin ja valinnanvaraa tehtävissä/koulutuksessa pitäisi olla runsaasti. Pitäisi halutessaan päästä vaikka vaan kauhomaan hernekkeittoa kenttäkeittiöön ilman velvollisuutta osallistua sotaleikkeihin. Sivarivaihtoehdon pitäisi olla vain 6kk.

    VastaaPoista
  5. Kävin juuri allekirjoittamassa aloitteen. S. Viherlehto, ei kai sitä "noin vain" lakkautettaisikaan. Kyllä kaikki asiat valmistellaan ja varmistellaan, kunhan päästäisiin alkuun.

    Hyvä Tämän kylän homopoika! Hieno KYPSÄ yo-aine sinulla.

    Tiedän nuo kyläyhteisöt. Olen tehnyt itse rauhantyötä aikanaan, oli rauhanmarssit ja rauhanjunat 80-luvulla, mutta oli myös ennakkoluulot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En uskonutkaan, että tuolla aloitteella sitä tarkoitettiinkaan, mutta hyödyttömältä se tuntuu, jos mitään vaihtoehtoa tilalle ei ole mietitty. Tietenkin olisi todella virkistävää, että eduskunnassa edes keskusteltaisiin asiasta.

      Poista
  6. Jos meillä ei ole tässä maassa Suomen armeijaa, niin sitten täällä todennäköisesti on Venäjän armeija ja ryssäläinen vallanpito. Vois olla meillä homoillakin aikalailla tukalammaksi oltavat.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luitkohan edes kirjoitusta, vai tulitko vain suoraan kommentoimaan? Suomen armeijasta ei ole kuin kosmeettista hyötyä jos esimerkiksi Venäjä päättäisi vallata Suomen. Sotatoimet eivät muutenkaan toimi ainakaan nykyään ihan niin yksiselitteisesti.

      Poista
  7. Ryssä on hirmuinen! Sitä varten pitää olla rautaa ja armeijan käyneitä taistelijoita rajalle.

    VastaaPoista
  8. Ettekö te hyvät ihmiset tunne historiaa lainkaan? Jos nyt luovuttaisiin yleisestä asevelvollisuudesta niin se olisi helpoin voitto venäläisille kautta aikain! Mitenkään teidän suu pantaisiin kun heräisitte eräänä kauniina aamuna kasakan nauruun ja seuraavaksi teitä lähdettäisiin raahaamaan seinää vasten ammuttavaksi, kun maata alettaisiin puhdistamaan homoista. Siinä vaiheessa on turha itkeä ketään puolustamaan vähemmistöjen oikeuksia....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miks just Venäjälle? Miksei jollekin muulle? Kirjoitinkohan jotain Venäjästä kirjoituksessani? Mahdoitkohan lukea sitä?

      Poista
    2. Ryssä eli Venäjä on Suomen suurin turvallisuusuhka, on ollut sitä aina. Suomen puolustusvoimat on olemassa juuri ryssän aiheuttaman uhan takia, ei tähän maahan historian kuluessa ole juuri muusta suunnasta hyökätty kuin idästä.

      Poista
  9. Onko nämä hirmuinen ryssä -jutut jotain vitsejä vai ihanko vakavasti haastelette? Että jos meillä ei olisi yleistä asevelvollisuutta, vaan ammattiarmeija, niin Venäjä kukistaisi meidät heti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että tuo yksi on sarkasmia, mutta on tuossa luultavasti ihan vakavissaankin kirjoitettuja kommentteja. Ei voi ymmärtää.

      Poista
    2. Juu et näytä ymmärtävän, etkä haluakaan ymmärtää mitään tosielämän realiteetteja. Kato vittu uutisia, Venäjä on ihan todellinen turvallisuus uhka naapurimailleen ja sä älytön pasifisti olisit levittämässä punaista mattoa venäläisille marssia tänne! Vaadit että yleinen
      asevelvollisuus pitäisi lakkauttaa ja sitä kautta käytännössä romuttaa tän maan puollustautumiskyky täysin! Valitsipa todella hienon ajankohdan tuollaisten typerien vaatimusten esittämiselle..... Ja mä oon pitänyt sua joskus ihan järkevänä ja älykkäänä fundeeraajana!

      Poista
  10. Hyvä aine ja tärkeä asia, josta todellakin on syytä keskustella. Itse naisena olen onneksi välttynyt armeijaan/sivariin pakottamiselta, mutta ymmärrän kuinka paljon asevelvollisuus voi joitain miehiä ahdistaa. On myös totta, ettei armeija juurikaan vastaa nykyajan turvallisuushaasteisiin tai kykenisi kovin tehokkaaseen maanpuolustukseen edes vanhanaikasessa "rintamasotatilanteessa".

    On kuitenkin fakta, että jotenkin maanpuolustus tulee järjestää. Miten? Esimerkiksi Ruotsin ottaminen jonkinlaiseksi esikuvaksi on ongelmallista - kuten viimeiset 200 vuotta osoittavat, Suomen ja Ruotsin turvallisuuspoliittinen asema maailmassa on erilainen. Edelleen, vaikka kaikki eivät sitä halua ymmärtää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olet oikeassa. Unohdin näköjään mainita tuossa alustuksessa, että tehtävän annossa aikoinaan oli siis lähtökohtana Ruotsin palkka-armeijaan siirtyminen ja se, miten Suomessa voisi toimia.

      Poista
  11. Parasta :D Ei ne aseet oo armeijan pääasia siellä vaan uudet kaverit. Kantsii mennä! ^^

    VastaaPoista

  12. Mutta tosiaan tässä lähiaikoina oli juttu siitä mitä Ruotsin puolustusvoimien ylijohtaja meni paljastamaan; Ruotsi pystyttäisiin valtaamaan kokonaan yhden viikon aikana. Niin en tiedä sitten miten palkka-armeija Suomessa toimisi...

    Totta puhuen en itsekkään ole halukas armeijaan lähtijä; lykkäystäkin on tullut haettua...

    Mutta tuossa alla on vähän asiaan liittymätön linkki. Suomi on tosiaan maailman vakain valtio! :)
    http://yle.fi/uutiset/yhdysvaltalaissaatio_suomi_ja_somalia_maailman_aaripaat/6264867

    VastaaPoista
  13. "Totuus rivien välissä on, että juuri Venäjän pelossa armeijaa tunnutaan ylläpitävän."

    Totta helvetissä sitä ylläpidetään Venäjän pelossa. Venäjä on pelottava diktatuuri, joka harjoittelee jo ydinpommihyökkäystä länsinaapureihinsa. Kokonaan eri asia on että Venäjä on säälimätön jättiläisvaltio, joka ei siviilien henkiä eikä omia sotilaitaan säästele käydessään mielipuolisia tapposotiaan.

    VastaaPoista
  14. Jaksan ihmetellä että sinä kiistät Venäjän uhan. Kun Venäjän joukot tulevat Suomea miehittämään, ne roistot valitsevat juuri homoseksuaalit ensimmäisinä kidutettaviksi ja murhattaviksi, sen Putin ja kumppanit ovat tehneet erinomaisen selväksi. Saa aseista kieltäytyä mutta murhanhimoisen Venäjän uhan kiistäminen on järjetöntä. Onneksi monet homoseksuaalitkin kannattavat asepalvelusta ja menevät armeijaan Touko Laaksosen sankarillista esimerkkiä noudattaen. Juuri Laaksosen kuvaukset siitä, miltä sota ja hyvien sotakaverien menettäminen merkitsee homoseksuaalille, ovat vakuuttaneet minut siitä, että isänmaa ei katso poikiensa seksuaaliseen suuntautumiseen, kun kokoaa heidät lippujensa alle armotonta murhaaja-vihollista torjumaan.

    VastaaPoista