Tietoa mainostajalle ›

Rumuuden ympäröimä kauneus

Teimme tapaninpäivänä joulukävelyn. Kaikki oli kuin CMX :n Pelasta maailmasta .  Haaveilin vähän salaa itseltänikin viime vuotiseen tap...

Teimme tapaninpäivänä joulukävelyn. Kaikki oli kuin CMX:n Pelasta maailmasta

Haaveilin vähän salaa itseltänikin viime vuotiseen tapaan joulukävelystä aattoiltana. Hiljentynyt kaupunki, pakkanen ja hiljalleen sateleva lumi. No, kaupunki kyllä hiljeni, mutta pakkasta ei näkynyt. Lumikin tuli hyvin rivakasti vetenä. 

En ole niin suuri ulkoilun ystävä, että tämä olisi itseäni mitenkään masentanut, mutta kieltämättä ilahduin kun tapaninpäivän aamuna herätessä vettä ei satanut, vaan jopa aurinko pilkisti hitusen. 

Lähdimme seikkailemaan Vartiovuorelle. Vartsikalle ei tästä kävele kuin hetken, mutta silti paikka on jäänyt kummallisen vieraaksi. Vartiovuori on joka tapauksessa yksi suosikkipaikoistani Turussa.

Vaikka luulin tutkineeni jo jokaisen kolkan, löytyi edelleen uusia, tutkimattomia paikkoja. Kapeita, kivikkoisia polkuja. Jyrkkiä ja vinoja portaita, jotka pelottaisivat kesälläkin, talvikeleistä puhumattakaan. Siellä seikkailimme, vaikkei portaissa ollut edes talvikunnossapitoa. Toisaalta eipä ollut talveakaan.

Sitä paitsi kahden päivän joulupatjalla makoilun jälkeen jyrkät portaat ja ylämäet tekivät todennäköisesti vain hyvää.

Yksinäisenä puiden keskellä nököttävä Vartiovuoren kesäteatterikin näytti kovin yksinäiseltä ja valjulta ilman kesää, ilman teatteria. Mieleeni muistui aika, jolloin en vielä asunut Turussa, mutta olin kuitenkin lupaavasti ihastunut turkulaiseen. Oli heinäkuu, oli ollut ihana Ruisrock ja ihanan hatara olo Ruisrockin jälkeen. Menimme serkkuni kanssa katsomaan Vartiovuorelle Risto Räppääjää. Kesäteatterista kirmasin takaisin ihastelemaan, vaikka seuraavan aamun herätys oli luonnottoman aikaisin. Toisaalta kesän loppuun mennessä romanssi kuivui kasaan, mistä en tänä päivänä voisi olla onnellisempi. Asiat ovat nykyisellä tolallaan huomattavasti paremmin. 

Kovin paljoa paremmin ei voisi oikeastaan ollakaan.

Näköalapaikalta Tuomiokirkolle vähän pussailtiin ja ihmeteltiin niin hienolle paikalle rakennettuja, niin rumia ja vielä keskenään erinäköisiä ja täten eri tavalla rumia kerrostaloja. Rumimman talon yhdessä ikkunassa loisti Alvar Aallon Mehiläispesä-valaisin ja mietin, kuinka se on voinut sinne päätyä. Päädyin siihen, että vahingossa, ehkä perintönä. Kukaan designia kahdeksansadan euron lampun edestä arvostava ei todennäköisesti asuisi niin rumassa talossa.


Onneksi kaiken rumuuden keskellä oli jotain kaunistakin. Mehiläispesä oli kaunis rumassakin ikkunassa, märät oksat taivasta vasten olivat jouluttomuudessaan kiehtovia ja märältä haisevista kuvistakin tuli kauniita sopivilla filttereillä.

You Might Also Like

0 kommenttia