Tietoa mainostajalle ›

Herkistävän ihana Panini, taas

Lauantaina käytiin katsomassa Killelle uusia silmälaseja. Lauantaina vaihteeksi satoi taas, eikä kauppakeskuksen syövereistä ulos sykähtäes...

Lauantaina käytiin katsomassa Killelle uusia silmälaseja. Lauantaina vaihteeksi satoi taas, eikä kauppakeskuksen syövereistä ulos sykähtäessä houkutellut todellakaan lähteä kauppaan ja raahaamaan ruokakasseja kaatosateessa. Puolileikilläni heitin ilmoille ajatuksen mennääks johonki syömään, johon Kille yllätyksekseni hihkaisi hei joo mennään!

Yllätykseni vain kasvoi Killen jatkaessa tilataan kyl sit myös viiniä ja jälkiruokaa. Olin positiivisesti pöyristynyt tästä yllätyksestä. 

 Koska sateessa ei houkutellut kävellä kauas, marssimme määrätietoisin askelein Linnankadulle Paniniin. Paninissa on käyty aina silloin tällöin ennenkin, mutta edelleen liian harvoin. Ensi vuoden pyhä lupaus voisikin olla entistä useampi ulkonasyöminen. Tekee hyvää varmasti myös terveellisen elämän lupaukselleni, josta juuri kirjoitin Jätä mullekin-blogiimme.

Paninin patojen ääreen suuntasimme siis! Koska tuuri oli hyvä, sattui tiskin takana olemaan oivallinen ystäväiseni, joka kantoikin eteemme jälleen kerran valtavan ihania herkkuja.

 Syön käytännössä aina Paninissa käydessäni risottoa. Tällä kertaa listalta löytyi grillattua kananpoikaa ja maa-artisokkarisottoa. Se jos mikä oli taivaallista. Joudun ehkä soluttautumaan Paninin keittiöön saadakseni selville, miten noin jumalainen risotto syntyy. Itsekin osaan tehdä risottoa mainiosti, mutta noin jumalaiseen suoritukseen en itse ole vielä pystynyt. Onko risottoon kenties läträtty hirveät määrät voita? Siltä se ainakin tuntuu ja maistuu. Risotto oli myös hyvinkin nestepitoista, omat risottoni ovat usein hivenen kuivempia. Sekin voinee olla osatekijä maun suhteen.

Oivallista oli myös kananpoika, samoin savupaprikakastike. Risoton ohella kastikkeet ovat toinen laji, jonka vuoksi voisin altistaa itseni vaaralle ja soluttautua Paniniin.
Ja kuten Kille innostuessaan lupasi, söimme myös jälkiruuat. Yhdestä suusta tilasimme pannacottaa mango-sorbetilla, voi mikä elämys sekin! Pannacotta oli ihanaa monellakin tapaa: sen maku oli jostakin hyvin tuttu, en vain pitkällisen pohdiskelunkaan jälkeen saanut päähäni, että mistä. Saattoi olla ihanan ruuan äärellä liikuttunut mieleni joka vain väritti mieltäni, mutta päädyin toteamaan, että makumuiston on liityttävä jotenkin lapsuuteen. Joudun ehkä syömään pannacottaa kunnes tämä yhteys selviää.


Suhtaudun Paniniin jotenkin kauhean suurella tunteella. Siellä käyminen ja eritoten syöminen on aina jotenkin erityisen tunnepitoista: tuntuu, että kaikki on niin ihanaa, että koko ajan on vähän herkistynyt. Tunnelma on hyvä, kivalla tavalla tuntuu kuin ei olisi Suomessa ollenkaan, paikka on viihtyisä ja vielä viihtyisällä paikalla. Ruuasta puhumattakaan. 

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Oi vaikuttaapa herkulliselta! Täytyypä käydä testaamassa tuo paikka jossain vaiheessa, kiitti vinkistä :)

    VastaaPoista
  2. Pannacotta-pohdintaasi liittyen: oletko syönyt lapsena voipuuroa (=samettipuuroa, kuutamopuuroa, rakkauspuuroa)? Minun äitini valmisti siitä aika paksua ja maustoi sen sokerilla. Puuron päälle laitettiin kylmää mehukeittoa. Mielestäni se muistuttaa pannacottaa hyvinkin :)

    VastaaPoista