Tietoa mainostajalle ›

Ei ole mitään järkeä tehdä itsestään tyhmää

 Olen vähän huolestuttavasti huomannut jämähtäväni näpyttelemään konetta, iPadia tai puhelinta jatkuvasti, pitkiksi ajoiksi. Tekemättä oike...

 Olen vähän huolestuttavasti huomannut jämähtäväni näpyttelemään konetta, iPadia tai puhelinta jatkuvasti, pitkiksi ajoiksi. Tekemättä oikeasti mitään: lukemaan oho, tämä hassu peppu vilahti näin katso kuvat-uutisia tai päivittämään Facebookia ja Twitteriä. Enkä edes päivittämään profiiliani, vaan päivittämään reloadaamalla sivua muiden ihmisten päivitysten varalta. 


Huomasin uhkaavasti luisuvani köykäiseen ja välinpitämättömään tilaan. Jossa mitään ei tarvitse perustella, eikä ylipäätään minkään tarvitse olla kovin vahvaa tai onnistunutta. Nyt tietysti joku pääsee heti hönkäisemään voitonriemuisena, että nyt siellä lifestyle-bloggarihinaaja nostaa itseään muiden yläpuolelle vaik oikeesti kirjottelee vaa Salkkareista ja Cheekistä ja eikä oo oikeesti mistään kotoisin. Saatanpa niin ehkä tehdäkin, mutta eipä alhaalta ylös pääsekään muuten kuin nostamalla. Ennaltaehkäisevä työ on aina pelastustyötä helpompaa.

Itseään ei ole hyvä päästää rapistumaan, varsinkaan henkisesti. Fyysisestä puolesta en niin kauheasti jaksa hötkyillä.

Ruudun tuijottamisesta en kuitenkaan ole halunnut luopua itseni kehittämisessäkään. Niinpä päätin jo loppukesästä, että tänä syksynä katson entistä enemmän elokuvia.

Tietysti olen katsonut elokuvia ennenkin, mutta ehkä vähän vääristä lähtökohdista, vähän liian viihteellisesti. Juuri nyt tuntuu, ettei elokuvien, kuten ei muidenkaan taiteenlajien, kanssa tarvitse aina olla mukavuusalueellaan. Niin överiksi en heittäydy, että lähtisin suoraapäätä kaivamaan 1920-luvun mykkäfilmiklassikoita eetteriin. Niin en aio, eikä niin tarvitse tehdä. Ei voi olla mitenkään kehittävää katsoa kolmesti viikossa Hancockia (jota en ole oikeasti nähnyt vielä kertaakaan, hahaa!) Taalat taskuun, Dick & Janea tai Spidermania. Ihan perus-ilmaiskanavien tarjonnasta elokuvia saattaa joutua vähän odottelemaan tai etsimään, mutta kyllä niitä löytyy.

En ehkä ole vielä kovin sivistynyt ja sielultani elävöitynyt elokuvien katsoja, mutta siitä huolimatta vaihdoin ensimmäisen tunnin jälkeen Mr. Bean lomaileen katsomisen Tree of Lifen katsomiseen. En  ihan täysin jaksanut seurata Tree of Lifea, mutta katsoin kunnialla sen loppuun. Joskin aiheutin samaan aikaan Twitterissä pienoisen sodan, joka itseasiassa vähän innoitti tähän merkintään ja vahvisti ajatustani siitä, että fiksun ihmisen ei todella ole mitään järkeä tehdä itsestään tyhmää.

Tänä syksynä on katsottu jo vino pino Woody Allenia. Tänä viikonloppuna oli erityisen hyvä elokuvaviikonloppu ja onnistuin näkemään peräti viisi elokuvaa, joiden näkemistä olen odottanut malttamattomana: Melancholian, Iho jossa elän, Trainspottingin ja Tree of Lifen

Elokuvia maailmanlopusta, väärään sukupuoleen leikkaamisesta ja heroiiniriippuvuudesta. 

Maailma näyttää jo näiden jälkeen aika erilaiselta.

You Might Also Like

0 kommenttia