Tietoa mainostajalle ›

Tanssitaiteen virkistämä sielu

 Eilen Aurajoenrannassa järjestettiin JÅ-karnevaali . Päivän muiden puuhastelujen takia ehdin paikalle vasta tapahtuman loppumetreillä kats...

 Eilen Aurajoenrannassa järjestettiin JÅ-karnevaali. Päivän muiden puuhastelujen takia ehdin paikalle vasta tapahtuman loppumetreillä katsomaan Toni Laakkosen (Tanssiteatteri Eri) Kuoleva joutsen-esitystä. Esitystä toki oli tarkoituksenikin mennä katsomaan: sen lisäksi, että tanssitaidetta näkee ihan liian harvoin (=ei koskaan), sattuu esiintyjä kuulumaan myös kaveripiiriini. Viime syksynä olimme Killen kanssa Tonin halloween-naamiaisissa sekä keväällä myös muuttoapuna. Tanssimassa en ollut Tonia kuitenkaan aikaisemmin nähnyt. Tai no ehkä jossain bileissä olen nähnyt, en muista, mutta en siis työtehtävissä! No, nyt olen nähnyt!

Kuoleva joutsen on koreografi Mihail Fokin alunperin Anna Pavlovalle suunnittelema tanssi. Ylipäätään koreografiaa on perinteisesti esittäneet naiset, mutta erinomaisesti se sopi myös miehen esittämäksi. Oikeastaan sukupuolta ei olisi tullut monikaan miettineeksi, ellei tapahtuman juontaja olisi sitä erikseen ennen esitystä maininnut.

Seksuaalivähemmistöaktiivisuudestani huolimatta olen jotenkin ollut aina vähän huono ajattelemaan asioita sukupuolettomasti. Tietenkin tiedän, että kaikilla sukupuoli ei ole niin itsestäänselvää ja että sukupuoli on hyvinkin monivivahteinen käsite. Tässä Kuolevan joutsenen versiossa en kuitenkaan tullut jotenkin ajatelleeksi sukupuolta ollenkaan: vaikka tutu onkin helppo ajatella naisten vaatteeksi (vaikka oikeastaan on fiksumpaa ehkä ajatella se naisten yleisemmin käyttämäksi tanssivaatteeksi), oli esitys silti hyvinkin sukupuoleton. Ehkä balettiin liittyvä androgyyniys ja toisaalta myös eleganssi häivyttivät sukupuolen ajattelua ylipäätään. Toisaalta, herranjestas, nyt tulee shokkiuutinen, kyse oli tanssiesityksestä, joka kertoi joutsenesta, ja näin ollen esityksellä ei edes ollut sukupuolen kanssa mitään tekemistä! Siinä mielessä olikin outoa, miksi sukupuolikysymykset (tai nimenomaan sukupuoliroolien rikkominen) ihmetytti yleisössä. 

Välttääkseni vahvistamasta kuvaa suomalaisista juntteina täytyy täsmentää, että mitään erityistä kohuamista sukupuolikysymyksistä ei syntynyt. 

Sukupuolta tai ei, niin voi taivas miten tanssi voikin olla kaunista! Vaikka ympärillä oli hälinää, lavalla ja sen takana kaikenlaista asiaankuulumatonta sälää, pystyin ainakin itse lumoutumaan esityksestä kokonaan. Tanssia oli hirveän virkistävää seurata. Kuten sanottu, tanssitaide on jäänyt omassa elämässäni hirveän pieneen osaan. Osoitin homouttani jo pikkupoikana katsomalla kolmetuntisia balettivideoita tunnista toiseen, mutta tällainen toiminta on jäänyt menneeseen. Itseni kehittäminen ihmisenä voisikin alkaa siitä, että alan käydä katsomassa esimerkiksi Tanssiteatteri Erin esityksiä. Jos käy keikoilla, leffassa, teatterissa, niin miksei myös tanssiteatterissa?
 
Tonin esityksen jälkeen lavalla nähtiin myös otteita Aurinkobaletin esityksestä Ouroboros. Maallikkona voisin arvioida esityksen olleen verrattain moderni. Mitään turhaa tekotaiteilua se ei kuitenkaan ollut, vaan hyvin intensiivinen tunne esityksestä välittyi. Seurueessani vahvatunnelmainen esitys koettiin jopa ahdistavaksi. Ymmärrän kyllä hyvin miksi, vaikken itse asiaa niin kokenutkaan. Esitys sisälsi ahdistaviakin kohtauksia, vaikka monet yleisö tuntuikin naurusta päätellen mieltävän hauskoiksi. Toisaalta nauru voi olla myös luontainen tapa peittää hämmennystä. Toisaalta esitystä oli mielenkiintoista analysoida ja tulkita mielessään. Kun sanoja tai selkeää juonta ei ole, voi esityksen nähdä monellakin tavalla. Aistit virkistyvät ja raikastuvat aivan uudella tavalla.

Mutta kuten sanottu, mistään tekotaiteesta ei ollut kyse, vaan tanssi todentotta vaati esittäjältään monenlaista. Ylläoleva kuva ehkä antaa osviittaa. Jos ei, ja vaikka antaisikin, suosittelen tutustumaan myös Aurinkobaletin esityksiin. 

Itse aion ainakin tehdä niin.

You Might Also Like

0 kommenttia