Tietoa mainostajalle ›

Aamuvirkkuilua

Olen minäkin hullu.  Serkkuni saapui tänään klo 5.50 Turkuun ja minun oli määrä mennä häntä vastaan. Eilen illalla kirjoitin Facebook-p...

Olen minäkin hullu. 

Serkkuni saapui tänään klo 5.50 Turkuun ja minun oli määrä mennä häntä vastaan. Eilen illalla kirjoitin Facebook-profiiliini:

"Kille maksaa mun risteilyn ja ostaa risteilyltä vähintään 15 euron arvoisen yllätyslahjan, jos herään huomenna 4.30 lenkille. Kaikesta ei näköjään kannattaisi vitsailla. Minä ja suuri suuni menemme nyt yöpuulle, hyvää yötä."

Illalla olin vielä vakuuttunut, että todellakin lähden lenkille, todellakin hyvä idea, ilmainen risteily vittujee. 

No, kello soi 4.30. Kömmin ylös sängystä toiveikkaasti. Ulkona oli pimeää, herranjumala. Ulkona myös satoi.

Täytyy olla seinähullu, jos lähtee tähän aikaan lenkille, totesin myös heränneelle Killelle, ilmoitin vaativani heräämisestä korvaukseksi yllätyslahjaa joka tapauksessa, siirsin herätyksen tuntia myöhemmäksi ja jatkoin unta. Tunninkin päästä olin ihan pihalla: mitä tapahtuu, onks se nyt varmasti tänään kun serkku tulee, ei voi olla, voinko nukkua

Luojan kiitos nousin, sillä päivä ja aika totisesti olivat oikeat. Vaikka puoli kuuden maissa kaupunki alkaakin jo heräillä, oli kaikkialla silti viehättävän hiljaista. Muutama Varissuon bussi vain kiisi ohitseni. Linja-autoasemalla taksikuskit tervehtivät toisiaan.

"Rauli!"
"No hyvää huomenta!"
"Ai sinä tervehdit oikein noin reippaasti!"

Alkukesästä palasin tovereideni luota venähtäneiltä jatkoilta aamukuudelta linja-autoaseman läpi. Monet pitävät lentokenttien tunnelmasta, myös minä, mutta melkein samanlaisen lähdön tunnun voi aistia myös linja-autoasemalla. Eilisillan silmillä aamuauringossa tassutellessani tyhjän asemakentän läpi katselin reippaasti uuteen aamuun jo hyvissä ajoin heränneitä, seuramatkalle lähtöä tekeviä seniorikansalaisia. Hyvin eri maailmoissa ja eri asioilla voi liikkua, mutta linja-autoasemalla yhtäkaikki. 


Serkkuni matkalaukut olivat vähän maailmaa nähneet: toisesta katkesi kantokahva, toisen vetoketju oli repeämäisillään ja pyörät vaativat erityistarkkaa ohjausta. Sopivan virkistävää aamujumppaa.

Viimeistään nyt olen varma siitä, että herääminen aamulla on minun luontoni vastaista. Kerran kesässä voin koemielessä kokeilla, mutta loppukesän uinun juuri niin myöhään kuin tahdon, mietin käpertyessäni takaisin sänkyyn Killen viereen, joka oli muuten unissaan havainnut sängyssä olevan tyhjän tilan ja nukkui sängyssä käytännössä poikittain.

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Huokaus! Olis niin ihanaa aamuisin herätä jonkun vierestä.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se mukavaa, mutta on se myös rankkaa: kesällä tulee kuuma, on yltäpäältä hiessä ja sänky on ahdas, kun toinen (tai jopa molemmat) vie oman tilansa...

      Poista
  2. Aw, Kille on ihanan velmu :D Ja sulleki täytyy nostaa hattua, jos todellakin edes sängystä pääsit tuohon aikaan ylös! (Viis siitä lähditkö lenkille vai et.)

    Itselle nimittäin nimenomaan se sängystä aamulla ylös raahautuminen tuottaa lähes ylitsepääsemätöntä tuskaa arkisin, vaikka sentään puolitoista tuntia tuon 4:30 jälkeen pääasiassa arkisin "vasta" kello mulle kilahtaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pääsin kyllä kurkistamaan ikkunasta ulos :D. Hyvin nopeasti kyllä kellahdin takaisin sänkyyn... Ei ole aamuherätykset minua varten.

      Poista