Tietoa mainostajalle ›

Lohkoperunat + Elina Knihtilä + possu = ystävänpäivä

Ystävänpäivä ei nyt mennyt ihan niin romanttisesti ja ihanasti kuin olisi voinut. Loppujen lopuksi oli kuitenkin mukavaa.  Kaikki alk...

Ystävänpäivä ei nyt mennyt ihan niin romanttisesti ja ihanasti kuin olisi voinut. Loppujen lopuksi oli kuitenkin mukavaa. 


Kaikki alkoi viime postauksessa mainitsemastani täydellisestä ystävänpäivälahjasta. Sen kanssa kävi vähän hölmösti: kun näin sen ensimmäisen (ja ainoan kerran), olin kaupassa ilman rahaa. En ymmärrä miksi, kukaan järkevä ihminen ei ylipäätään poistu kotoa ilman lompakkoa. No, palasin ystävänpäivänä kauppaan tätä täydellistä lahjaa ostamaan. Tässä vaiheessa voitte tietenkin arvata, että sitä ei tietenkään enää ollut. Sitten vaan harmitti ja ärsytti ja kaikki oli vähän aikaa huonosti ja päätin, etten lähde koko ystävänpäivänä minnekään, vaan pysyn koko illan kotona peiton alla märisemässä ja lämmittelemässä, koska jostain syystä olin myös jäätynyt ulkona. 

Joka tapauksessa lähdin kuitenkin raahustamaan Killelle, jossa mieli parani aika nopeasti kun sai ruokaa ja kuohuviiniä (josta kyllä kuohui pitkin tiskipöytää lähes puolet, megalol). 

Vaihdettiin joululahjaksi ostamani pyjamahousut jalkaan, syötiin järjetön määrä lohkoperunoita ja kalkkuna-kapris-katkarapu-tuorejuusto-täytemössöä. Oikeasti täyte kuuluisi uuniperunoihin, mutta maistuu yhtä hyvältä, ellei paremmaltakin, lohkoperunoiden kanssa. 

Katsottiin illan ratoksi myös Haarautuvan rakkauden talo. Ihan nappi (not) valinta ystävänpäiväksi, mutta kyllä sitä nyt raadollisempaakin rakkauselokuvaa katsoo massu täynnä, sohvalla peiton alla söpsön kainalossa. Elina Knihtilä on muuten ihana, olemme Killen kanssa molemmat hyvin mieltyneitä.

Kille syö. Huomatkaa Killen ylpeys ja rakkaus, Missoni-tyynyt. 

Jälkiruuaksi syötiin kermavaahtoa ja mansikoita. Annoksesta olisi riittänyt yksineljäsosa, mutta hei, ystävänpäivä ja mansikoita ja kermaa, vähän ei todellakaan ole tarpeeksi.

Sain muuten Killeltä ystävänpäivälahjaksi Lexingtonin collegen. Kille ehkä ymmärsi aikaisemman Lexington-postaukseni hienovaraiset nyanssit ;). En muuten näytä kuvassa yhtään itseltäni.

 Jos Killen antama lahja olikin suurenmoinen, niin mikään ei voi voittaa Killelle askartelemaani ystävänpäiväkorttia (joka on tuolla postauksen alussa). Täydensin ystävällisyyttäni vielä tänään viemällä Killelle töihin lounassalaatin ja viiniä (jota en tosin kyllä työn oheen tarkoittanut, vaan myöhemmin nautittavaksi). Minussa on vaimoainesta!

Huh, jaksoinpas sentään postata. Tänään alkoi taas vähän tiiviimpi työrupeama, joka pitää kiireisenä seuraavan pari viikkoa. Nyt väsyttää, mutta silti piti postata!

Mitenkäs teidän ystävänpäivänne sujuivat?

You Might Also Like

6 kommenttia

  1. Ei niin hyvin. Muru sai ihme kilarit ja taksilla kotiin. Nyt sitten vielä angiina iski, eli ei niin hehkeää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi ei :(. Pikaista paranemista ja toivottavasti kilaritkin ovat jo tyyntyneet!

      Poista
  2. Kille näyttää tuossa kuvassa hurjan söpöltä, niin pieneltä!... <3

    VastaaPoista
  3. Kävin Turussa ystävää tapaamassa. Ja luulin nähneeni sut ylittämässä katua, mutta taisin kuvitella vaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikea sanoa olinko se minä, mutta täysin mahdollista se on kyllä!

      Poista