Tietoa mainostajalle ›

Antti Tuiskulta gay anthem: "Kaikki eivät hyväksy, silti älä pysähdy, sinulla on lupa olla onnellinen"

Hyvää maanantaita! Erityistä boostia uuteen viikkoon sain ainakin itse Antti Tuiskun uudesta Rakkaus on-biisistä ja videosta. Olen tietysti...

Hyvää maanantaita! Erityistä boostia uuteen viikkoon sain ainakin itse Antti Tuiskun uudesta Rakkaus on-biisistä ja videosta. Olen tietysti jäävi tulkitsemaan, mutta aika selviä gay anthem-viitteitä sanoituksessa on kuultavissa.

Videon ja biisin voi käydä tsekkaamassa Iltalehden netti-TV:stä täältä. Mielestäni sanoituksessa on hyvin selviä gay support-viittauksia ja biisi luultavasti tuleekin soimaan esimerkiksi tulevissa Tahdon2013- ja Pride-bileissä. Jos ei muuten, niin omilla henkilökohtaisilla soittolistoillani.

En ole suinkaan ollut Antti Tuiskusta aina innoissani, päinvastoin. Ensimmäisiä levyjä asiaankuuluvasti muiden mukana vihasin ja taisipa sitä joskus tulla homoteltuakin Tuiskua sopivissa yhteyksissä :D. Terveisin homopoika 13v. Nykyään kuitenkin olen sulaa vahaa Tuiskun edessä, ihanaa! Olen myös muutamaan otteeseen nähnyt Antti Tuiskun keikalla ja kyllä se vain livenäkin toimii. Uusi levy ilmestyy käsittääkseni toukokuussa, odotan sitäkin jo suurella innolla...

En nyt ehdi pohtia biisiä enempää, mutta kyllä mielestäni sanoituksessa on ihan selviä merkkejä, jotka eivät sen suurempaa tulkintaa tarvitse. Antti Tuisku voidaan mielestäni viimeistään nyt lisätä virallisten suomihomoikonien joukkoon, samassa erässä Krista Siegfridsin kanssa. Saavat paulakoivuniemet ja vickyrostit uutta verta kehiinsä, vaikka meneviä naisia ovatkin. Jeah!

"Rakkaus on ikiaikainen ja suunnaton, se on rajoittamaton, täysin viaton, vaikka miten se kahlitaan? Rakkaus on vasta syntynyt ja suojaton, se on rajoittamaton, täysin viaton, vaikka miten se tuomitaan?"

Miltä biisi teidän korviinne kuulostaa? Miellyttääkö video? Ohessa vielä muutama screenshotti videosta. Hyvältä näyttää ainakin minusta ;). 



Tämän kylän homopoika Facebookissa ja Twitterissä! Tykkää ja seuraa ;)!

You Might Also Like

14 kommenttia

  1. Kuulin vahingossa radiosta ja ihan yhtä järkyttävää kuten aina :s koskaan ei varmaan oo yhtä homo fiilis kun kuunnellessa anttia. Ei jatkoon.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, miksi lie Noora poistanut kommenttinsa! Oli ihan hyvä kommentti mun mielestä.

      Poista
  3. Upea laulu ja video Antilta. Jo Antin edellisillä levyillä on ollut minusta hyvin avoimesti gay- teemaisia lauluja, kuten Mustavalkoinen ja En ole sellainen. Ja Antti on todellista silmäniloa... komea kaveri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa. Mun mielestä tässä tämä homoteema tulee esiin vielä entistä enemmän.

      Poista
  4. Miten niin homo??? Haluan todisteita, tietoa kennen kanssa antti asustaa jne. vasta sitten voin uskoa homoliittoon -tuntematon rusina

    VastaaPoista
  5. Ihanaa kun Antti uskaltaa edes vähän tulla kaapista ulos. Upee biisi ja Antti vetää aina yhtä ammattimaisesti! :)

    www.facebook.com/villeoniskanen

    VastaaPoista
  6. Piristävä biisi. Repesin ensikuuntelussa "pienenpieni komero" -kohdalle. :D

    VastaaPoista
  7. Ihana kappale. Itkin kun ekan kerran kuuntelin/katsoin videon, dunno why. Kannattaa kuunnella myös Antin biisi "Et ole sellainen"

    "Tahdoin veneen tai laivan ja sille sataman
    naisen tai miehen ehkä sen oikean"

    -Eedla

    VastaaPoista
  8. Tyttären poika 5 v tykkää rakkaus on biisistä ja laulaa sitä aina.Siisti kpl

    VastaaPoista
  9. Homo tai Ei. Biisi on kaunis ja jää soimaan.
    Hyvä Antti jatka samaa rataa.

    T:Mummu

    VastaaPoista
  10. Mahtavia biisejä antilta ja tätä on fanit oottanu! mitä se muille kuuluu kenen kanssa on ja harrastaa mitä haluaa! Totta on se että antilla on mahtava ja kaunis kantava ääni! Antti sie oot mahtava artisti ja oot auttanu mua ja varmasti monia muitaki monien tilanteiden läpi! KIITOS <3

    VastaaPoista
  11. ei saakeli, mul kiehuu päässä kun luen näit joitai kommenttei!!!!!!!!!!!! vaik oisitte mitä mieltä tahansa nii voisitte olla haukkumatta toisia julkisesti tai muutenkaan!!!!!!!!!!!!!! >: (

    VastaaPoista