Tietoa mainostajalle ›

Vihdoinkin! Seksuaalivähemmistöjä Uudessa päivässä!

(KUVA: http://yle.fi/uusipaiva) Yle n draamasatsaus Uuden päivän alkaessa aikoinaan olin aika näreissäni, kun ohjelmasta puuttui kaiken...

(KUVA: http://yle.fi/uusipaiva)
Ylen draamasatsaus Uuden päivän alkaessa aikoinaan olin aika näreissäni, kun ohjelmasta puuttui kaikenlainen särmä ja ylipäätään draama.

Silti jäin jostain syystä seuraamaan sarjaa: se tuli luontevasti Salkkareiden jälkeen ja liukusiirtymä Maikkarilta kakkoselle oli helppo. Ajan kanssa, varsinkin viime syksyn kuluessa, sarja on nähdäkseni löytänyt muotonsa ja alkanut saada aluksi niin luonnottoman hattaraiseen juoneensa oikeastikin kiinnostavia ja hyviä käänteitä.

Sarja on monessakin mielessä ainutlaatuinen Suomessa: Uuden päivän ympärille on kasattu kattavasti kaikenlaista. Oikeasta elämästä vierailemaan tulevat hahmot (kuten Haloo Helsinki ja Apulanta), YleX-radiokanava, Virtauksen nettisivut ja oikeassa elämässäkin keikkaileva bändi Vihreät valot. Unohtamatta tietääkseni ensimmäistä laatuaan olevaa hahmon sarjasta toiseen muuttoa, kun Kotikadun Mirja muutti Virtaukseen.

Sarjasta on kuitenkin puuttunut kaiken aikaa kaipaamani seksuaalivähemmistöhahmo. Pakollista seksuaalivähemmistöjen edustaminen sarjassa ei tietenkään ole, enkä tietenkään edellytä sitä katsomiltani sarjoilta, mutta Uuden päivän tyyppisellä ohjelmalla laaja-alaiseen ihmisten kuvaukseen on mielestäni tarvetta. Olin pitkään toiveikas UP:n Janin kohdalla, mutta niin vain Janille kirjoitettiin romanssi Vilman kanssa. Toiveita herätti myös tanssinopettaja Ilari, johon taas ihastui Vilma, ja joka kirjoitettiin suhteellisen nopeasti pois Virtauksesta.

Nyt toiveisiini on kuitenkin vastattu, kun Petra Kaakko (Amira Khalifa) kertoi seurustelleensa naisen kanssa ennen uutta poikaystäväänsä. Aika harvoin on muuta kuin heteroseksuaalisuutta käsitelty suomalaisissa tv-sarjoissa näin. Mielenkiintoista nähdä, millaisia juonenkäänteitä asian tiimoilta nähdään. Hankala tilanne toki sarjan tuotannolle ja Ylelle on, nytkin Uuden päivän sivuilla ilmiselvät lapset lesbotellevat kilpaa sekä roolihahmoa että hahmon näyttelijää, toiset taas ihmettelevät että mikä on lesbo ja toiset ihmettelee että miten lesbo nyt yhtäkkiä voi olla pojan kanssa. Toisaalta juuri tällä tavalla luontevien käänteiden kautta ihmiset ehkä joskus oppivat ymmärtämään ihmisyyden monimuotoisuutta.

Tyttöpusuja tai muuta homolempeä tuskin Virtauksen hattaroissa nähdään jatkossakaan, yhteiskunnassamme kun tuntuu istuvan edelleen tiukassa ajatus siitä, että homojen parisuhde-elämää ei ole sopivaa näyttää lapsille. Heteropareja taas on.

Toivoa sopii, että olen väärässä. Joka tapauksessa tätä jännittävää hetkeä Uuden päivän seikkailuissa voi seurata taas ensi maanantaista alkaen televisiosta, maanantaista keskiviikkoon klo 20.00 kakkoselta. Ennakkojakso on jo nähtävissä Areenassa.

You Might Also Like

10 kommenttia

  1. On muuten hienoa, että sä jaksat kommentoida elämääsi ja ympäristöäsi myös muilla sarakkeilla kuin vain blogissa :D Tiedän, että tämä ei varsinaisesti liity blogitekstiisi, mutta oli aivan pakko se kertoa. Twiittisi ovat aivan ihania! Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :). Musta ympäröivän maailman havainnointi on hauskaa, ja monesta asiasta ei riitä kuitenkaan blogimerkintään asti kirjoitettavaa. Silloin on näppärää kirjoittaa Facebookiin tai Twitteriin. Kivaa, että niistäkin kirjoituksista on ollut iloa :).

      Poista
  2. Sul on ihana blogi :)

    VastaaPoista
  3. Pakko kehuskella, et mun kaverit on näkyny pariinkin kertaan siel taustalla :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko kehuskella, että mäpäs olenkin kerran ollut lounaalla yhden UP:n näyttelijän kanssa ;). Mutta en kyllä päässyt televisioon siinä yhteydessä, se on harmi.

      Poista
  4. Siinä vaiheessa kun Janille ja Karrille käsikirjoitetaan salainen suhde niin tämä poika alkaa seuraamaan sarjaa. ;)

    VastaaPoista
  5. Meikäläisen on pakko myöntää, että kun Aleksi ja Niklas näkivät toisensa, tunsin ehdottomasti kipinöiden leiskuvan heidän välillään... Oikeastaan, olin hetken jopa vakuuttunut, että Niklas vielä siirtyisi Elinasta tämän poikaystävään. Noh, vaikka nuo kaksi eivät yhteen päätyneetkään (koska Elina ja universumin tasapaino), olen silti iloinen Petran bisseydestä, ja varsinkin siitä, että sarjan tekijät ovat ottaneet tähän asiaan harvinaisen kypsän lähestymistavan. Saa nähdä, tuleeko tulevaisuudessa vastaan vielä ihan tyttöjen, tai miksikäs ei poikienkin välistä romantiikkaa ;)
    P.s. Jos tuo kommenteissa mainittu Janin ja Karrin salasuhde muuttuu todeksi, kiitän maita ja taivaita xD

    VastaaPoista
  6. Kenen up-näyttelijöin kanssa lounaalla? :ooo ???? Ja harmi et Petra on lähtenyt, sais tulla takasin ja rakastua Elinaan tai johonkin muuhun naiseen:)

    VastaaPoista