Tietoa mainostajalle ›

Joulupoikakalenteri: 20. luukku!: Näkemisen arvoiset mieskuorot

Twitterissä ja Facebookissa kirjoitinkin jo käynnistäni mieskuoron joulukonsertissa. Vaikka kulttuurin ystävä olenkin, ho...





Twitterissä ja Facebookissa kirjoitinkin jo käynnistäni mieskuoron joulukonsertissa. Vaikka kulttuurin ystävä olenkin, houkutteli mut loppujen lopuksi konserttiin tieto siitä, että kuoro on näkemisen arvoinen, kuin elämä konsanaan.

Mainospuhe ei suinkaan liioitellut tai johtanut harhaan. Monikymmenpäinen kuoro, täynnä toinen toistaan komeampia poikia. Ihmettelen vain, miksei konserttien mainoksessa ollut kuvaa kuorosta. Olisi ollut huomattavasti tehokkaampaa mainontaa, kuin maininnat viehkoista joululauluista. Yleisöä riitti muutenkin, mutta todellinen kansansuosio saavutetaan vasta kuvallisilla julisteilla.

Hyvillä promokuvilla olisi saatu myös yleisö ajoissa paikalle: nyt yleisö tuli viime minuuteilla takariveihin. Jos yleisö tietäisi, että kuoro on kuulemisen lisäksi myös näkemisen arvoinen, olisi kansa sankoin joukoin paikalla hyvissä ajoin eturivin paikkoja varaamassa.

Sain huomata, että myös yleisö oli täynnä komistuksia. Edessä, takana, sivulla, ylhäällä. Pää sai pyöriä puolukan lailla.

En tiedä, ehtiikö tänä vuonna enää paljoa joulukonserteissa käymään, mutta ensi vuonna kannattaa olla tarkkana ja kiertää kaikki mies- ja miksei naiskuorotkin läpi.

Ja niin, olihan se kuoro kuulemisen arvoinenkin. Meinasi kaiken näkemisen keskellä unohtua.

You Might Also Like

0 kommenttia