Tietoa mainostajalle ›

Vastauksia kysymyksiin

 Lupasin vastata ihan kaikkiin kysymyksiin ja toki vastaankin. On silti sanottava, että tavallaan tuntuu kiusalliselta vastata kysymyksiin ...


 Lupasin vastata ihan kaikkiin kysymyksiin ja toki vastaankin. On silti sanottava, että tavallaan tuntuu kiusalliselta vastata kysymyksiin kortsunkäytöstä ja fetisseistä, vaikka eihän niissä mitään, varsinkaan kun vastaukset ovat melkoisen tylsiä. 

Lisää kysymyksiä saa laittaa, vastailen niihinkin kyllä. 



Ootko ikinä pussannut tai pannut tyttöä, entäs kiinnostunut tytöstä?
Olen pussannut ja täytyy myöntää, että melkein pannutkin. Yläasteella olin kyllä muutamaan otteeseen kiinnostunut paristakin tytöistä, mutta aika pian kiinnostus suuntautui lopullisiin uomiinsa. 
Minkä ikäsenä meni poikuus, entä minkä ikäsenä dokasit ensimmäisen kerran? milloin tuli ensimmäinen rööki poltettua?
Riippuu ihan siitä, mikä lasketaan poikuuden menemiseksi. Orgasmin jonkun toisen toimesta sain ensimmäisen kerran 14-vuotiaana (olin tosin täyttämässä piakkoin 15). Dokaamisen suhteen aloitin "myöhään", ja olin ekassa kunnon kännissä 16-vuotiaana. Ensimmäinen rööki paloi pääsiäisenä, mutta vuodesta en vaan voi kertakaikkiaan olla varma... Uskoisin vuoden olleen 2008. Nykyisin en polta, en edes kännissä. 

Käytätkö aina kortsua?
Tähän kysymykseen haluaisin ehdottomasti vastata kyllä, mutta en. 

Mikä sun lempiväri on?
Oikeastaan olen kaikille väreille avoin, paitsi haaleat pastellivärit on luotaantyöntäviä. 
Mitä shampoota sä käytät?
Head&Shouldersia. 

Fobiat, fetissit, ja pakkomielteet?
Korkeat paikat ja liian sosiaaliset tilanteet pääasiassa. Fetisseistä en oikein osaa sanoa. Määrätietoisuus ja dominoiva ylimielisyys ehkä. Pakkomielteeksi taas saattaa muodostua tietyt ihmiset tietyissä tilanteissa. 

Kuinka moni lukijoista tuntee sut irl, haluaisitko tuttujen lukevan tätä blogia?
Varsinaisisista lukijaksi ilmoittautuneista en tunne yhtäkään, mutta olen itse linkittänyt muutamalle ystävälle blogin kyllä. En kyllä ihan hirveän monen kaverin halua blogia lukevan, saatika sitten tuttujen. Toisaalta blogia ei välttämättä osaa edes yhdistää muhun, Suomessa kun luultavasti on muitakin pikkukylän homopoikia.

Millon oot viimeksi käynyt kirkossa, entä kirjastossa? Luetko sä paljon? Uskotko sä jumalaan?
Työkeikkojen tiimoilta joutuu kirkkoon silloin tällöin, kirkon ympäristössä oon ollut elokuun alussa ja ihan kirkossa heinäkuussa. 
Kirjastossa kävin viimeksi eilen. Lukisin enemmän, jos lukisin hyvää luettavaa. Blogeja ja kaikenlaista tietoa tulee kyllä vastaan aika paljon. Jumalaan en usko. 

You Might Also Like

0 kommenttia