Tietoa mainostajalle ›

Vastarakastuneet kyllä ärsyttää

Siis tää on tyhmää, ärsyttävää, ahdistavaa ja niin väärin. Varsinkin kun tää ahdistus iskee öiseen aikaan. Hiljaksiin omassa (hetero)kaver...

Siis tää on tyhmää, ärsyttävää, ahdistavaa ja niin väärin. Varsinkin kun tää ahdistus iskee öiseen aikaan.

Hiljaksiin omassa (hetero)kaveripiirissäni kaikki ovat ihan oikeasti pariutuneet. Ensimmäiset toki jo vuosia sitten ja viimeisetkin epätoivoiset ovat jo seurusteluissaan lupaavassa alussa. Heteroille elämä ja parisuhteellistuminen on toki helpompaa kuin meikäläiselle, mutta silti koen suurta ahdistusta. Yksinäisyys ei ihan hirveästi nappaa. Kukaan ei tunnu ymmärtävän, kun koitan selittää ajatuksiani: ei mua lohduta, jos joskus vuosien päästä (kuinka monen vuoden? Kymmenen? Kahdenkymmenen?) seurustelen jonkun kanssa. Jos tässä on siihen asti yksinäisenä erakkona, on sosiaaliset taidot tosiaan varmasti silloin melko hulppeat ja sosiaalisesti ihan persettä tuskin kukaan haluaa vaivoikseen.

"Pahinta on se, kun kaikki halii toisiaan ja sanoo "ei oo tän parempaa joo ei niin". Se on vaikeeta ja vaivauttavaa, mä aina tuijotan lattiaan tai seiniin."
Maija Vilkkumaa - Kuuraiset puut

Mutta heterokavereitakin pahempaa on seurata puolituttujen homojen pariutumisia ja seurustelua. Qruiserista, Facebookista ja muistakin nettiyhteisöistä on hyvä stalkkailla puolituttuja tai muuten kiinnostavilta vaikuttavia homoja. Yksi toisensa jälkeen saa aina huomata, kuinka statukset ja tilat vaihtuu sinkuista ja pienistä säädöistä parisuhteisiin ja seurusteluihin. Toki sieltä aina joku putoaa takaisin sinkkulaatikkoonkin, mutta sillä ei ole merkitystä, kun ahdistus ja surku iskee.

"Vastarakastuneet kyllä ärsyttää. Vaikka kuinka kutsutaan, eivät ne suostu kavereita tapaamaan."
Ultra Bra - Ilmiöitä

Kaikista tyhmintä tässä on se, että ihan oikeasti mulla ei ole hätäpäivää: satunnaisesti on jotain säätöä, joskus jopa seurustelua. Seksiäkin saa melkein aina kun haluaa. Kaikilla ei ole edes sitä. Mutta milloinpa sitä muiden vaikeuksia tai ongelmia osaisi miettiä oman surkeutensa keskellä. Eikä toisaalta tarvitsekaan. Chilen kaivosmiesten pelastuminen tai Afrikan nälänhädän poistaminen ei suurella todennäköisyydellä tuo mulle auvoisaa avioliittoelämää eikä edes suurempia haaveita siitä. Näinhän ei tietenkään saisi ääneen sanoa, mutta meni jo.

Rasittavinta tässä on se, kun aina palaan uudestaan ja uudestaan vatvomaan samoja vanhoja angsteja. Voisinko vaan koittaa päästä tästä yli?


"Vielä koittaa uusi aika, vielä sinut huomataan. Tulee päivä jolloin joku näkee sinut sellaisena, kuin minä nään. Sinä toivoasi et saa menettää, vaikka mitään muuta jäljelle ei jää. Sinulla on minut, sillä jokaisella, jossakin on joku yhtä lailla lohduton."
Egotrippi - Nämä ajat eivät ole meitä varten

You Might Also Like

13 kommenttia

  1. Sitten tän seukkaamis-mustasukkaisuuden jälkeen tulee gay-piireissä vielä hullu kilpailu toisten jätkien kanssa.

    Omassa porukassa ainakin huomannut tälläsen nokittelun, jos käy vaikka treffeillä tai jopa tapailee vakkariin. Itsekkin huomannut sortuvan tähän, aina pitää mainita ohimennen jos on edes vähänkään mitään sutinaa. Ihan vaan kiusaksi...

    VastaaPoista
  2. Yksinäisyyttä palaa vatvomaan ja angstaamaan niin kauan kun on yksinäinen. Kuuluun samaan porukkaan siinä mielessä, että kaikki ympärilläni seurustelevat, osa on ehtinyt naimisiinkin ja saamaan lapsia. Ja minä vain kitkutan vuodesta toiseen yhtä yksinäisenä kuin aina. Eikä minulla edes ole satunnaisia säätöjä seksistä puhumattakaan. Osasyynä voi olla se, etten juuri tunne muita homoja, koska en mielelläni kulje baareissa ja niissä joissa kuljenkin, on mahdollisuus törmätä toiseen homoon joka olisi edes suurin piirtein samaa ikäluokkaa yhtä likipitäen yhtä suuri kuin loton jättipotin voittaminen.

    Seurustelevien kaverien kommentointi siitä, että "kyllä säkin vielä jonkun löydät" ei tosiaan juuri auta, kun yksinäisyys ahdistaa juuri sillä hetkellä. Juuri silloin toivoo, että olisi itselläkin joku jonka kanssa käpertyä sohvalle leffaa katsomaan tai jonka kainalossa olisi hyvä olla tai jonka olisi hyvä olla minun kainalossani.

    Vastarakastuneet kuhertelijat ovat kaikkein ärsyttävämpiä ja sitten ihmiset ihmettelevät, miten minä kyynistyn vuosi vuodelta.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi, on tää homoelämä kamalaa. Kyllähän ton toisaalta ymmärtää, ja varmasti sitä tapahtuu heteropiireissäkin, ehkä tosin vähän eri mittakaavassa.

    Santeri, kyllähän ihmisiä ihan oikeasti voi tavata muuallakin kuin baarissa. Qruiser on ainakin ihan näppärä tutustumisväline, joskin jotkut kyllä vähän karsastaa tällasta nettideittailua. Mutta varsinkin näin vähemmistöpiireissä se on ihan yleistä, kun ei ihan oikeasti muuten välttämättä saa ihmisiin kontaktia.

    Ja ei tosiaan auta joo, päinvastoin. Jos ei oo mitään hyvää sanottavaa, niin olis parempi olla hiljaa :D. Juuri tuollaista mäkin kaipaisin, semmosia ihan arkisia juttuja yhdessä. Meinasin kirjoittaa tähän loppuun, että ehkä mekin löydetään joku, mutta en ehkä kirjoitakaan :D.

    VastaaPoista
  4. Hah, jos löydetään toisemme *evil grin*

    VastaaPoista
  5. Ja niin, Qruiserista piti sanomani, että joko olen juuri niin ruma kuin olen aina kuvitellut tai sitten minun pitää muuttaa esittelytekstiäni. Itse en ujoudeltani saa aikaiseksi tutustuttua sen kautta ihmisiin eli vastapuolen pitäisi tehdä se aloite. Eikä ole näkynyt viestejä flirteistä puhumattakaan.

    VastaaPoista
  6. Ihmisiin vetoaa niin erilaiset Qruiser-profiilit. Mullekin tulee hirveän vähän viestejä Qruiserissa, lähinnä tätä blogia koskien vaan.

    Mieluusti kävisin kyllä sun profiilia stalkaamassa, millä nickillä mahdat olla :)?

    VastaaPoista
  7. ujop83

    Luulin sinun jo päätelleen tämän.

    VastaaPoista
  8. Vastarakastuneet parit ovat toki ärsyttäviä, usein sietämättömän täynnä toisiaan ja sivusta seuraten tulee sellainen olo kuin katsoisi amerikkalaista perheleffaa tikkunekkukylvyssä (en tiedä muiden kylpymieltymyksistä, mutta tarkoitin tuon vertailukohdan vastenmielisen imeläksi). Mutta vastarakastuneethan ovatkin tosiasiallisesti mielenhäiriön kaltaisessa ohimenevässä tilassa ja siten sosiaalisesti syyntakeettomia.

    Hyvin ikävät asiat alkavat sitten, kun suhde edistyy kypsempään vaiheeseen. Monet pariutuneet tuttavat, nimenomaisesti heterot, alkavat vähitellen rajata sosiaalista elämäänsä vain muiden parien seuraan; muut kontaktit karsitaan hitaasti ja tahdikkaasti, mutta varmasti.

    Yksinäisyyssurkeilulla, jonka ajoittaisharrastajaksi itsekin tunnustaudun, on muutamia erittäin otollisia ajankohtia, oman kokemukseni mukaan juuri keväällä ja syksyllä.

    VastaaPoista
  9. Santeri: siis joo aivan tietysti! Sori, olen hölmö enkä osaa yhdistää ihmisiä.

    Napoleon: Mä en kyllä osaa enkä halua ajatella noin kyynisesti. Tokihan parisuhde varmasti muuttaa kontakteja ja ihmissuhteita (yksinäiset sinkut saattaa ehkä vieraantua ;)) mutta en mä halua uskoa, että sosiaalista elämää vartavasten rajattaisiin pois. Edes heteropiireissä.

    Sen sijaan kevät ja syksy-osiota komppaan kyllä.

    VastaaPoista
  10. Valitettavaa on, että nimenomaan heteropiireissä sitä sosiaalista elämää nimenomaan rajataankin. Ja annas olla, kun kuvioihin alkaa ilmestyä lapsia, sitten sosiaalista elämää on vain toisten lapsiperheiden kanssa. Se tuntuu olevan omituinen luonnonlaki, jota vain harvat kykenevät vastustamaan ja rikkomaan niitä ns. perinteisiä toimintatapoja.

    VastaaPoista
  11. Kylläpäs sitä nyt ollaan negatiivisia :O. Hei vähän hilpeyttä elämään, ei se parisuhde voi pahempaa olla kuin tää yksikkösuhdekaan.

    VastaaPoista
  12. Ei realismi ole negatiivisuutta. Ei kukaan ole väittänyt että parisuhde olisi pahempi, vaan vain että parisuhde rajaa sosiaalista elämää.

    VastaaPoista