Tietoa mainostajalle ›

Ihana mutta hetero, osa 2: Etsä voisi rakastaa mua edes vähän tänä yönä?

Ihana mutta hetero-kirjoitussarja jatkuu tänään toiseen osaansa. No okei, tunnustan, "ensimmäinen", Olavi Uusivirrasta kertova kir...

Ihana mutta hetero-kirjoitussarja jatkuu tänään toiseen osaansa. No okei, tunnustan, "ensimmäinen", Olavi Uusivirrasta kertova kirjoitukseni ei alunperin liittynyt tähän mitenkään, vaan kävin muuttamassa otsikkoa ja näin ollen Oltsu-artikkeli aloitti aikoinaan tämän sarjan. Tässä määrittelemättömänpituisessa pohdintasarjassa kirjoittelen ihanista (miespuolisista) taideihmisistä aina silloin kun sattuu miellyttämään.
Tällä kertaa ajattelin miettiä Ismo Alankoa.

(Kuva: Ilosaarirock.fi)
Ismo Alanko on kasvanut mun mielessä ihanaksi vasta viime kevään jälkeen, kun Alangon uusin, Onnellisuus-niminen albumi ilmestyi. Ennen Ismo Alanko ärsytti mua, muisti- ja mielikuvat Sielun Veljiä lukuunottamatta viittasivat toisella korvalla kuultuihin, kummallisiin rumpumölinöihin jossain festareilla. Nyt palaset ovat kuitenkin loksahtaneet kohdalleen ja Ismo Alanko onkin kuunnelluin artisti tällä hetkellä.

Kuten sanottu, Sielun Veljet taas ovat miellyttäneet pienestä musiikkidiggarista asti. Vieläkin jaksan tietyllä tapaa huvittua provosoinnista, "mä pyyhin perseeni siniristilipulla / ja panen LSD:tä syömään suomenleijonan". 


Blogiin päädyin Ismo Alangosta kirjoittamaan taannoisen festarikeikan siivittämänä. Intellektuellit ja vapaamieliset taiteilijaihmiset huojuivat ja lauloivat musiikin mukana hurmiossa (keikka oli parhaita ikinä), paskaa hevibändiä lavan edessä odottaneet varhaisteinipojat taas mulkoilivat ja homottelivat Alankoa keskenään. Korvikset ja kummallinen venkoilu ja punainen paita, ihme taidehomo ja ei vittu, nyt se laulaa jostain taivaaseen nousevasta kyrvästä, homo mikä homo. Itse kihisin mielessäni raivosta ja suunnittelin näiden epäonnistuneiden ihmisenalkujen likvidointia. Toisaalta pikkupoikien säikähtäneen vittumaiset ilmeet olivat näkemisen arvoiset. Alanko sen sijaan ei ollut huomaavinaankaan, vaan jatkoi lavalla meuhkaamista siniristilipulla perseenpyyhkimisestä.

Mutta juurikin siitä mä Ismo Alangossa diggaan käsittämättömän paljon. Rauhallinen ja sympaattinen Alanko ei pidä itsestään turhaa meteliä eikä ainakaan julkisesti näytä välittävänsä muiden mielipiteistä. Tekee mitä haluaa eikä ainakaan kovin usein failaa. On vaan ihan selkeän yksinkertaisesti Taiteilija. Alanko ottaa luonteenomaisesti kantaa rauhallisesti mutta määrätietoisesti, varsinkin uudemmalla rauhoittuneella tuotannollaan.

Samanlaiseen tilaan haluaisin itsekin päästä.

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Olin tosi hämmästynyt, kun luin lehdestä, että Ismo Alanko täyttää 50 vuotta marraskuussa! Haastatteluja tulee varmasti olemaan tänä syksynä lehdissä, yksi pidempi oli jo syyskuun Kotivinkissä. Ja ei kun kirjastoon lukemaan se! ;)

    VastaaPoista
  2. Joo, niinhän hän täyttää :). Myös Imagessa oli tosi kiva juttu tässä taannoin. Täytynee käydä vilkaisemassa tuo. Kotivinkkiä tulee kyllä muutenkin luettua, kiva lehti :D.

    VastaaPoista