Tietoa mainostajalle ›

Iloisia ja suruisia tunnelmia Pridestä

Kaikki lienevät jo kuulleet Priden osalta pääuutiseksi nousseesta hyökkäyksestä. Itse en joutunut millään muotoa uhriksi, kuulin tapahtunee...

Kaikki lienevät jo kuulleet Priden osalta pääuutiseksi nousseesta hyökkäyksestä. Itse en joutunut millään muotoa uhriksi, kuulin tapahtuneesta vasta puistojuhlassa kun kyynel- ja/tai pippurikaasusta saaneet ystäväni kertoivat hyökkäyksestä. Omat fiilikset laskivat ymmärrettävästi, vaikka loppujen lopuksi mitään hätää ei kenelläkään ollut. Olo oli epäuskoinen ja käsittämättömän pettynyt. Miten kukaan voi olla noin typerä? Hyökätä nyt viattomien ihmisten ja pienten lasten kimppuun. Nuorin uhri kun oli jo kypsässä 11 kuukauden iässä. Johan sitä sietääkin joutua kyynelkaasuhyökkäyksen kohteeksi.

Vaikka homofobia on käsittämätöntä, jollain tapaa pystyn kuitenkin ymmärtämään sen. Mun puolesta jokainen voi omassa päässään vihata ihan niin paljon kuin haluaa. Ihmisten kimppuun hyökkäämistä tuollaisella tavalla sen sijaan en millään muotoa voi tajuta enkä varsinkaan hyväksyä.

Uutisia jälkeenpäin lukiessa olen ollut lähes pohjattoman surullinen. Hieno ja ihana tapahtuma latistui väkisinkin. Puitteet olivat täydelliset, ihmisiä taas tuhannen verran enemmän kuin viime vuonna, sää oli täydellinen, tunnelma hyvä, esiintyjät sympaattisia, lähes kaikki tärkeimmät ystävät ja nippu uusia ympärillä ja ylipäätään vallitseva tunnelma, ettei oikeasti ole tässä maailmassa yksin. Hienosti tapahtuma kuitenkin pysyi kasassa, eikä säälittävä ja nolo hyökkäys vaikuttanut tapahtumaan loppujen lopuksi ollenkaan.

Myös tapahtuman uutisointi vähän harmittaa. Tapahtuma oli iloinen, ihana, kaunis, suloinen, paras, onnellinen ja täynnä yhteisöllisyyden tunnetta. Silti lähes poikkeuksetta lehdet uutisoivat vain ikävistä käänteistä. Miksi varsinaisesta tapahtumasta ei voinut tehdä erillistä artikkelia? Luulisi lomaa viettäviä rentoutuneita ihmisiä kiinnostavan enemmän kuvaukset iloisista ja onnellisista ihmisistä ihanissa kesäriennoissa, kuin hyökkäyksen kohteeksi joutuneista viattomista ihmisistä. Vaan eipä valitus juuri auta. Itsekin olisin toki voinut jättää kirjoittamatta, ja keskittyä kuvailemaan vain positiivisia asioita. Tunnepitoisena ihmisenä koin kuitenkin tärkeäksi jakaa tunteeni tännekin. Ehkä joku iskun tekijöistä saa edes vähän omantunnontuskia, jos teksti sattuu osumaan silmiin. Mielelläni kuulisin iskun motiiveista, otan mielelläni kommenttiboksiin vastaan aggressiivisen fobista kommenttiakin, mikäli joku tekijöistä motiiveistaan haluaa avautua. Vaikka pidätettyinä te olette ja toivottavasti pysyttekin.

Loppuun haluan vielä vedota ihmisiin: Älkää rakkaat homokollegat alkako missään tapauksessa pelätä. Piiloonvetäytymisellä ei tässä tilanteessa voiteta mitään. Lisätään ensi kesän Pridessä osallistujamäärää taas tuhannen verran ja pidetään mielettömät bileet. Vitut jostain vihaisista pelleistä.

You Might Also Like

1 kommenttia

  1. Samaa mieltä, jos jotain 70-luvun homoilta on opittavissa, niin se että piiloutuminen on pahinta mitä saattaa tehdä!

    VastaaPoista